Väsymätön ristiretkeilijä

Home / Arkisto / Väsymätön ristiretkeilijä

Arman Alizad on onnellinen siitä, että Suomessa moni asia on todella hienosti ja ihmiset ovat vapaita. Hyvinvoinnilla on kuitenkin kääntöpuolensa: haaskaamme aikaamme joutavien asioiden vatvomiseen ja unohdamme heidät, joilla on paha olla.

Juha Riihimäki, Kuvat: Lehtikuva ja Tuukka Tiensuu ja Lehtikuva

Aamuaurinko paistaa kauniisti sisään Sanomatalon lasiseinistä. Kaupunki vasta availee silmiään. Toiset sen sijaan ovat olleet hereillä jo kauan.

Tuottaja ja dokumentaristi Arman Alizad seisoo alakerran kahvilan edessä ja puhuu puhelimeen. Arman on vienyt nuorimmat lapsensa tarhaan ja hoitanut sen jälkeen puhelinpalaveria, joka taitaa olla edelleen käynnissä. Arman on kuitenkin täsmällinen, hän ei anna toisen odottaa. Hän lopettaa puhelun ja kättelee hymyillen.

– Ihmiset eivät osaa pitää palavereita. Viiden minuutin juttuihin käytetään pari tuntia ja tärkeistä asioista sopimiseen on varattu vartti aikaa. Neuvottelukulttuurimme on päin helvettiä.

Arman tietää mistä puhuu. Se työ, jota hän on viimeiset vuodet tehnyt ja josta hän on tullut tunnetuksi ja palkituksi, vaatii neuvottelutaitoja ja aikatauluissa pysymistä. Joutokäytiin ei ole varaa.

”Naiset ovat suurin käyttämätön voimavara maailmassa. Monille tytöille opiskelu on vaikeaa tai mahdotonta pelkästään siksi, ettei koulun vessoissa ole lukkoja. Heitä ahdistellaan ja raiskataan, ja joskus tekijä voi olla oma opettaja.”

– Aikaa on niin vähän, etten tykkää juosta turhaan palavereissa. Asiat voi sopia hyvin ja tehokkaasti puhelimessa.

Arman ei ehdi kunnolla edes istua pöytään saati aloittaa cappucinoaan ja sokerimunkkiaan, kun kaukaa kuuluu huuto: ”Arman, olet mahtava!” Huutaja on legendaarinen julkkistoimittaja Rita Tainola, jolle Arman lähettää etähalin.

– Rita on minulle aina niin ystävällinen ja kiltti, Arman nauraa.

Tässä taitaa olla Armanin vahvuus ja yksi syy suosioon: hänellä on temperamenttinen nollasta sataan -luonne. Ärsyttävät asiat saavat kiivastumaan ja kiroilemaan, positiiviset jutut tai ihmiset nauramaan ääneen – ja kaikki tämä sekuntien sisällä.

Maailmalla Arman on nähnyt enemmän tunteisiin käyviä asioita kuin moni ymmärtääkään.

LASTEN JA NUORTEN asiat koskettavat Armania, eikä vähiten siksi, että hänellä itsellään on kolme tytärtä, yksi teini-ikäinen ja kaksi alle kouluikäistä. Aina ei tarvitse matkustaa toiselle puolelle palloa, hätää on lähempänäkin.

– Tein dokumenttia addiktion kasvoista Romaniassa. Vaikka hallitus vaihtui 90-luvun lopulla, maan kriisi ja ihmisten ahdinko pysyivät. Esimerkiksi orpokodit pantiin silloin kiinni ja lapset tulivat kaduille, ja seuraava sukupolvi heidän jälkeläisiään on edelleen siellä kadulla.

Arman ja kuvausryhmä sai nähdä, miten illan tullen viemärit ja jokainen mahdollinen pienikin sopukka täyttyi kodittomista, jotka yrittävät löytää paikan jossa levätä edes hetken. Jos mainos- tai valotaulussa oli reikä, siellä sisällä nukkui varmasti joku lapsi yöllä.

– Kävimme viemäreissä kuvaamassa. Siellä jengi piikittää myrkkyjä suoraan suoneen kaiken sen ulosteen ympäröimänä, ja siinä saattoi olla oma vauva ihan vieressä.

Armanin mukaan se maailma on ihan käsittämätön. Mutta vielä käsittämättömältä hänestä tuntui, kun hän palasi Suomeen ja avasi läppärinsä ensimmäisen kerran.

”Kun pääsimme kentälle katsomaan, mitä Plan tekee, tajusin sen toimivan oikeasti.”

– Uutiskynnyksen oli juuri silloin ylittänyt se, ettei Viidakon tähtösten kilpailija Katri Sorsa pysty ottamaan mieheltään suihin niskakipujen takia. Silloin sanoin itselleni, että nyt Arman, unohda tämä ja pane kone kiinni!

Samanlaiset kulttuurisokit ovat toistuneet Armanin maailmassa usein. Häntä harmittaa, että Suomessa keskustelua tunnutaan käyvän aivan uskomattomista asioista. Eikä kyse ole pelkästään viihde- tai juorulehdistä, vaan muukin media jää usein junnaamaan joutavia asioita.

Näiden niin sanottujen ensimmäisen maailman ongelmien rinnalla köyhien, kolmansien maiden, ongelmat – todelliset ja hengenvaaralliset – unohtuvat.

KILL ARMANIN toisella kaudella 2010 nähtiin insertti Pietarin katulapsista. Se yllätti katsojat vakavuudellaan. Silloin nähtiin myös toisenlainen Arman, herkistynyt ja muustakin kuin kivusta kyynelehtivä.

Televisiouransa nuorison kulttisuosiota nauttimalla MoonTV:llä 2000-luvun alussa aloittanut Arman oli tullut tunnetuksi röyhkeänä ja kovia mielipiteitä laukovana tinkimättömänä tyyliniekkana. Ensimmäinen hänen vetämänsä ohjelma oli Dresscode. Siinä keskityttiin muotiin, joka olikin luontevaa, sillä Arman on koulutukseltaan räätäli – yksi Suomen nuorimmista vaatturimestareista ikinä.

Armanin jäi televisioon vaikka MoonTV menikin konkurssiin 2003. Hän oli sen jälkeen mukana eri produktioissa, mutta se oma suuri juttu kyti ja odotti tulemistaan vuosia. Lopulta vuonna 2008 sen aika oli, ja työ haaveissa olleen kamppailulajiohjelman saamiseksi aloitettiin. Armanin luottotyökaverina oli silloinkin kuvaaja Tuukka Tiensuu.

Arman otti yhteyttä Jim-kanavan kanavatuottajaan ja lupasi demon ohjelmasta, joka ei pettäisi. Niin kuin usein ennen suurta menestystä, alkutaival on raskas ja täynnä epäonnistumisen varjoja. Kanava halusi ohjelman, mutta sen antama rahoitus oli vain osa kokonaisuudessaan tarvittavasta summasta. Aikataulu oli tiukka, eikä Armanilla ollut tarpeeksi rahaa, kontakteja tai näyttöjä tällaisen tuotannon vetämisestä.

Sitkeä työn tekeminen ja kaiken paneminen yhden kortin – kanavan rahoilla kuvatun yhden jakson – varaan palkittiin. Jakso toimi ja sai nekin sponsoriehdokkaat, jotka aiemmin olivat torjuneet idean huonona, haluamaan mukaan. Näin alkoi Kill Arman, jota tehtiin kaksi kautta.

Sarjan tekemisen ja turpiin ottamisen lomassa Arman näki maailman eriarvoisuuden. Kuvausreissuilla huomion kiinnittävät kurjissa oloissa ja kaduilla eläneet lapset. Osa tytöistä elätti itsensä prostituutiolla ja monet haistelivat liimaa tai piikittivät.

Todellisuus oli muutaman sadan kilometrin päässä Helsingistäkin hyvin toinen – Pietarissa käymisen jälkeen Arman sanoo miettineensä monia asioita elämässään uusiksi. Se tajusivat katsojatkin.

TURPIIN SAAMINEN sai jäädä kahteen kauteen. Oli aika katsoa maailmaa silmiin ja saada ihmiset ymmärtämään, millaisissa oloissa muualla eletään.

– Pietarin katulapsista se alkoi, ja melko pian sen jälkeen minusta tuli Plan-kummi. Kun aloitimme seuraavaa projektiamme, Viimeisen ristiretken ensimmäistä kautta, kysyin Planilta, kiinnostaisiko heitä lähteä mukaan yhteistyökumppaniksi.

Arman oli perehtynyt kummitoimintaan jo aiemmin ja hänellä oli kaksi kambodzalaista kummilasta. Hän oli saanut ihmisiltä kyselyjä siitä, miten rehellistä ja luotettavaa hyväntekeväisyysjärjestöjen toiminta oikein on.

– Nämä pelot ovat ihan luonnollisia kun miettii sitä, miten paljon hyväksikäyttöä ja rahojen häviämistä maailmanlaajuisesti on tapahtunut. Osa kysymyksistä oli sellaisia, etten minäkään osannut niihin vastata, ja halusin ottaa asioista selvää.

Arman antaa esimerkiksi lasten piirtämät kortit, joita lahjoittajille lähetetään.

– Ovatko ne oikeasti lasten piirtämiä? Vai piirtääkö niitä joku äijä päivät pitkät toimistolla ja lähettää sitten ympäri maailmaa?

Arman soitti Planille ja kertoi saamistaan kysymyksistä. Niihin piti saada vastaukset. Arman kertoi lähtevänsä Tuukan kanssa kuvaamaan kolmatta kummilastaan Kameruniin, ja se oli Planin mielestä hyvä idea.

– Kun pääsimme kentälle katsomaan, mitä Plan tekee, tajusin sen toimivan oikeasti. Rehellisyyden näkeminen tässä asiassa tuntui vahvistavalta.

Monien katsojien mieliin on jäänyt lähtemättömästi Ristiretken jakso, jossa Arman kerää Kambodzassa kaatopaikalla pulloja ja jätteitä lasten kanssa. Lapset tekivät sitä saadakseen ruokaa ja päästäkseen kouluun, Arman käsittääkseen millainen maailma voi rankimmillaan olla.

Oppimistaan asioista ja kohtaamisistaan maailmalla hän käy puhumassa kouluissa ympäri Suomea. Siihen Armanilta löytyy varmasti sitä katu-uskottavuutta, jota nuorten tavoittamien vaatii.

MAAILMASSA ON kolme suurta ongelmaa. Kouluttamattomuus, naisten huono asema, ja se, ettemme ymmärrä toisiamme. Ensimmäinen on pitkälti syynä kahteen jälkimmäiseen. Riittävän hyvin koulutettu ihminen ymmärtää maailmaa paremmin ja tajuaa yhdenvertaisuuden periaatteen, Arman sanoo.

Koulutuksella hän ei tarkoita vain fysiikkaa ja kemiaa, vaan hän puhuu laajemmasta tiedostamisesta ja sivistyksestä, toisten kulttuurien ymmärtämisestä. Sellainen avaa silmät näkemään muunkin kuin vain oman ympäristön.

Koulutuksen puuttuminen on erityisen suuri ongelma kehitysmaiden tytöille. Koulutus voisi olla tie oman elämän elämiseen ja nousuun pois köyhyydestä. Tie on kuitenkin poikki monesta kohtaa.

– Naiset ovat suurin käyttämätön voimavara maailmassa. Monille tytöille opiskelu on vaikeaa tai mahdotonta pelkästään siksi, ettei koulun vessoissa ole lukkoja. Heitä ahdistellaan ja raiskataan, ja joskus tekijä voi olla oma opettaja.

Hyvinvointivaltion kasvatin voi olla vaikea ymmärtää sitä, että usein tyttöjen koulunkäynti katkeaa kuukautisten alkamiseen. Kun kuukautissuojia ei ole saatavilla, on koulusta oltava pois noin viikko kerrallaan. Lopulta kirittävää on niin paljon, että opiskelu on lopetettava.

Kun Arman siirtyy puheissaan maailmalta Suomeen, hän pitää tauon. Ja kiihtyy taas.

– Helsingin kaupunkipyöristä, noista Alepa-fillareista, noussut meteli on helvetin hyvä esimerkki. Ihmiset valittavat siitä, että keltainen mainospyörä on mauton asia. Silloin ajattelin, että Suomi tarvitsee tsunamin tai maanjäristyksen, jonkun todellisen kriisin, Arman sanoo ja purskahtaa pian nauruun.

Huvittavaa pyörä-keississä oli Armanin mielestä se, ettei keskustelua käyty pyöristä, vaan sponsorista. Joillekin se oli liian mauton. Arman on varma, että jos joku katu-uskottava underground-merkki olisi keksinyt mainostaa näin, sitä olisi pidetty siistinä juttuna.

VAKAVAA JA AJATUKSIA herättävää Armania nähtiin tämän vuoden keväällä sarjassa Arman Pohjantähden alla. Sarja osoitti sen, ettei hyvintointivaltio Suomessa kaikki voi hyvin.

Armanin mielestä aika oman maan olosuhteiden tarkastelulle oli täydellinen, ja myös hän itse oli kehittynyt ihmisenä niin paljon, että pystyi työn tekemään. Kokemus ja perspektiivin saaminen aiemmista sarjoista antoi tarvittavat työkalut.

– Jos tätä olisi yritetty aiemmin, minun oma henkinen kasvu olisi ollut pahasti kesken, enkä olisi pystynyt käsittelemään ohjelman aiheita samalla tavalla kuin nyt. Se olisi mennyt ihan vituiksia ja ohi ihmisiltä.

Arman on onnellinen siitä, miten hyvin monet asiat ovat Suomessa – meillä on sosiaali- ja terveydenhuolto, ihmiset ovat vapaita ja hänenkin tyttärensä voivat käydä koulua niin pitkälle kuin haluavat. Silti jos vertailua ei tehdä kehitysmaiden kanssa vaan Suomen sisällä, meillä on suuri määrä epätasa-arvoa ja samoja vakavia ongelmia kuin muuallakin maailmassa.

Sarja puhutteli ihmisiä ja sai aikaan paljon keskustelua. Arman puhuu palautevyörystä, josta 10 prosenttia oli negatiivista ja 90 prosenttia positiivista. Pientä osaa ihmisistä närkästytti se, että Arman jutteli niin neutraalisti rikollisten kanssa vankilassa ja hengaili moottoripyöräkerholaisten kanssa sarjan aikana.

– Vaikka minun oma kantani esimerkiksi seksuaalirikoksista on helvetin jyrkkä, voin silti haastatella siitä istuvaa tyyppiä. En sano omia mielipiteitäni, vaan kohtaan hänetkin ihmisenä. Riisun siinä tilanteessa oman haarniskani ja toivon, että myös toinen puhuu rehellisesti.

POHJANTÄHDESTÄ PUHUMINEN paljastaa asian, joka on Armanille punainen vaate, nimittäin kaksinaismoralismi. Se, että ihmiset kiirehtivät kotisohviltaan tuomitsemaan toisia ihmisiä, joiden elämästä – ja etenkään taustasta – heillä ei ole tietoa.

Jotkut innostuivat netissä kiertäneestä huhusta, ettei kodittomuus-jakson Marko olisikaan ollut koditon, vaan näyttelijä. Arman siis kusettaa.

– Missä on tämän jengin empatia? Marko on asunnoton, jota elämä on potkinut päähän koko ajan, joten älkää häntä haukkuko. Minulle voi sanoa mitä vaan.

Kun Ristiretkestä esitettiin jakso, jossa Arman eli brasilialaisen rikollisjengin kanssa, kukaan ei tuohtunut. Mutta kun Arman teki jakson Cannonball-kerholaisista, se suututti eräät. Miten Arman voi antaa äänen rosvosakille?

”Maailmassa on kolme suurta ongelmaa. Kouluttamattomuus, naisten huono asema, ja se, ettemme ymmärrä toisiamme. Ensimmäinen on pitkälti syynä kahteen jälkimmäiseen. Riittävän hyvin koulutettu ihminen ymmärtää maailmaa paremmin ja tajuaa yhdenvertaisuuden periaatteen.”

– Tekisin saman uudestaan. Tai ainoa muutos olisi se, mikä nyt jäi ajan takia pois, että ottaisin kerholaisten perheet mukaan ja esittelisin heidät. On hullua, että laillisesti heikompien verta imevien pankkirien ja pörssikeinottelijoiden tekemiset ovat ok, mutta jos tekee dokumentin moottoripyöräkerholaisista, se ei enää olekaan ok.

EI ARMAN kuitenkaan liian pitkälle halua ihmisiä ymmärtää. Ilman muuta joidenkin teot ovat sellaisia, että ne ansaitsevat kovan tuomion. Arman sanoo, ettei hänen maailmankuvansa ole Gandhin tai Dalai Laman.

Vaikka ihminen haluaisi olla kuinka suvaitsevainen ja maltillinen, se kaikki voi hävitä hetkessä, jos olosuhteet muuttuvat ja hermoja ja tunteita kosketetaan oikein.

– Jos näkisin jonkun tekevän pahaa minun läheisille, repisin sen tyypin ennen kuin ehtisin miettiä mitään. Jokaisessa meissä on tuo primitiivinen ja vahvasti vaistojen varassa elävä puoli. Uskon kyllä, että Gandhikin tarttuisi puukkoon, jos häntä tarpeeksi paljon ärsytettäisiin.

Taas Arman nauraa pitkään – ja vakavoituu. Hän on sitä mieltä, että ihmisten pitäisi kauhistelun sijaan miettiä asioita muistakin kuin omista lähtökohdista käsin, asettua toisen asemaan. Entä jos tämä kaikki olisikin tapahtunut minulle? Mitä minä tekisin, jos shakkilauta käännettäisiin toisin päin?

– En tiedä pystyykö näitä asioita opettamaan. Tieto on kuitenkin valtaa. Puhuminen, lukeminen ja kokemus tuovat aiemmin vieraita asioita vähän lähemmäksi.

Se voi tuoda myös toisen ihmisen lähelle, tasavertaiselle kohtaamisetäisyydelle. Juuri se on johtoajatus Armanin työssä, ihmisen kohtaaminen ihmisenä.

Ja rehellisesti: onko meillä varaa mihinkään muuhun?

Juttu pdf:nä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *