Vailla kotia, vailla lepoa

Home / Arkisto / Vailla kotia, vailla lepoa

Joka päivä tuhannet ihmiset Suomessa miettivät, missä viettävät tulevan yön. Jesse on ollut yksi heistä jo kahden vuoden ajan. Asunnottomuuden uhka vaanii Suomessa erityisesti nuoria, pienituloisia, miehiä sekä maahanmuuttajia.

Teksti ja kuva Laura Sarpola

Helsinki on hautautunut korkeiden lumikinosten alle ja mereltä puhaltaa hyytävä tammikuun tuuli. On vielä pimeää, kun Yökeskus Kalkkers sulkee ovensa. 23-vuotias Jesse vetää mustan takin hartioilleen ja lähtee katselemaan heräilevää kaupunkia. Hän ei ole nukkunut lainkaan, sillä Kalkkersissa ei ole sänkyjä tai patjoja. Yötä on valvottu suuren pöydän ääressä. Uupuneimmat ovat torkahtaneet istuma-asentoon.

Kun kello lyö kahdeksan, Jesse palaa Vaasankadulle. Kalkkersin tiloissa päivisin toimivasta Vepasta, vertais- ja vapaaehtoistoiminnan keskuksesta saa aamukahvia, ruokaa ja vettä. Päivällä Jesse viettää aikaa kavereidensa kanssa. Iltaa kohden hän alkaa pohtia, missä viettäisi seuraavan yönsä.

”Täällä on kuitenkin helpompaa olla asunnottomana kuin Turussa. Sielläkin on ystäviä ja muita tuttuja, mutta jos ei pääsekään kenenkään luo, on Helsingissä paljon enemmän näitä muita paikkoja, joihin voi hakeutua”, hän sanoo.

Jesse on yksi Suomen noin 8000 asunnottomasta. Heistä kaksi kolmasosaa elää Helsingin, Vantaan ja Espoon alueilla. Suurin osa on yksineläviä, mutta joukossa on myös kokonaisia perheitä. Monissa kaupungeissa asunnottomien määrä on viime vuosina vähentynyt, mutta Helsingissä alle 25-vuotiaiden nuorten ja yksinelävien asunnottomuus päinvastoin lisääntyy.

”Nuoret jäävät asunnottomiksi hiipien. Heidän on alkuvaiheessa paljon helpompi asua toisten nurkissa kuin aikuisten. Usein nuoret eivät koekaan asunnottomuutta aluksi ongelmallisena, eikä sille siksi tehdä mitään. Seurauksena on kuitenkin elämän pysähtyminen. Usein käy niin, että kun nuori päätyy viranomaisen puheille tai avun piiriin, tilanne on kestänyt jo melko pitkään ja päässyt mahdollisesti kroonistumaan”, kertoo Jussi Lehtonen Vailla vakinaista asuntoa ry:stä.

Vva ry ylläpitää Kalkkersia ja Vepaa, sekä toimii asunnottomien edunvalvojana. Lehtonen työskentelee järjestössä matalan kynnyksen toiminnan esimiehenä. Järjestön tavoitteena on toimia siten, että jokaiselle järjestyisi ihmisarvoinen asumispaikka kohtuullisessa ajassa. Jesse on ollut mukana toiminnassa pian puolentoista vuoden ajan. Viimeisin asunto meni alta kuitenkin jo kaksi vuotta sitten.

Häädön myötä asunnottomaksi
Nuorena Jesse harrasti joukkueurheilua, soitti rumpuja ja vietti aikaa kavereidensa kanssa. Kaksitoistavuotiaana kaikki kuitenkin muuttui. Jesse alkoi juoda, eikä koulunkäynti maistunut. Arjesta tuli vuorottelua kodin ja erilaisten laitosten välillä.

”Kun en jaksanut olla laitoksissa, otin hatkat. Silloin piti jo opetella miettimään, että mihin pääsee yöksi. Samalla ajauduin sitten vähän kyseenalaisiin porukoihin ja sitä kautta tuli kovemmat päihteet kehiin”, hän muistelee.

Viimeiset neljä vuotta Jesse vietti Pohjois-Pohjanmaalla, jossa hän suoritti peruskoulun loppuun ja aloitti opinnot levyseppähitsaajana.

”Kun täytin kahdeksantoista ja pääsin laitoksesta pois, tuntui että koko maailma on avoin eikä tarvitse enää miettiä, mitä tekee. Mutta eihän se niin mennyt”, hän naurahtaa.

Jesse keskeytti opintonsa ja palasi Turkuun. Ensimmäinen oma koti järjestyi sosiaalitoimen jälkihuollon kautta, mutta häätö tuli jo viiden kuukauden jälkeen. Alkoholia kului, naapurit valittivat isännöitsijälle metelistä ja vuokrat jäivät maksamatta. Seuraavassa asunnossa Jesse ehti asua reilun puolentoista vuoden ajan, kunnes postiluukusta pudotettiin jälleen häätöilmoitus.

”En muista miltä se tuntui. En oikeastaan muista niistä päivistä juuri mitään. Eräs kaverini sai asunnon noin viikko sen jälkeen, kun olin saanut häädön. Pääsin sitten hänen luokseen vähäksi aikaa ja siellä meno jatkui samanlaisena”, Jesse muistelee.

Laaja kaveripiiri tarjoaa yöpymismahdollisuuksia, mutta aina sekään ei riitä. Ajoittain Jesse on yöpynyt Helsingin puistoissa tai joukkoliikenteen terminaaleissa. Jessen vanhemmat tietävät pojan elämäntilanteen ja pitävät säännöllisesti yhteyttä, mutta Jesse ei ole tavannut heitä vuosiin.

”Meillä on jonkinlainen sanaton sopimus, että minulla on oma elämä ja hoidan sen itse. Vanhemmat auttavat jos pyydän apua, mutta pärjään muutenkin.”

Päihteet lisäävät ongelmia
Asunnottomat ovat suurimmaksi osaksi näkymätön ihmisryhmä. Päivittäisessä katukuvassa näkyvät vain ne, joilla menee kaikkein huonoiten. Samaan aikaan tuhannet odottavat omaa kotia tuttavien luona, laitoksissa tai muissa vaihtuvissa majapaikoissa. Varsinkin pääkaupunkiseudulla korkeat vuokrat ajavat myös työssäkäyviä ahdinkoon.

Rappukäytävässä on helpompi nukkua, kun on kännissä. Tai jos käyttää amfetamiinia, jaksaa ainakin kävellä.

”Asunnottomuus on aina jossain määrin pienituloisuus- ja köyhyysongelma. Pienituloiset ovat heikommassa asemassa, sillä jos on suuri vuokra ja pienet tulot, asunnottomuusriski nousee huomattavasti. Yksikin yllättävä tai suurempi meno voi romahduttaa kaiken”, Lehtonen sanoo.

Miesten asunnottomuusriski on merkittävästi suurempi kuin naisten. Naisten osuuden on odotettu kasvavan naisten päihdeongelmien yleistyessä, mutta vielä muutosta ei näy. Uusia ilmiöitä ovat esimerkiksi dementoituneiden vanhusten päätyminen yömajoihin sekä pitkäaikaisasunnottomien maahanmuuttajien määrän merkittävä kasvu. Myös paperittomien osuuden on ennustettu kasvavan kielteisten turvapaikkapäätösten lisääntyessä.

”Nyt suurin osa ulkomaalaisista on kuitenkin vielä EU:n kansalaisia, jotka ovat tulleet tänne töihin mutta sitten asiat ovatkin menneet tavalla tai toisella pieleen”, Lehtonen kertoo.

Hän sanoo, että yhteiskunnan tasolla asunnottomuuden vähentäminen on pitkäjänteinen prosessi, jossa tuloksia saadaan vasta vuosien kuluttua. Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelmat ovat tuottaneet toivottua tulosta, mutta työnsarkaa riittää edelleen. Esimerkiksi edullisia vuokra-asuntoja tulisi rakentaa pääkaupunkiseudulle joka vuosi, jotta asuntopula todella helpottaisi. Yksilötasolla parasta asunnottomuuden hoitoa on kuitenkin sen ennaltaehkäisy.

”Vuodessa tai kahdessa asunnottomuudesta ehtii tulla normaali olotila. Mitä enemmän kadulla vietettyjä vuosia kertyy, sitä enemmän tukea ihminen tarvitsee päästessään viimein uuteen asuntoon. Asuminen on kuin taito, joka täytyy opetella uudelleen”, Lehtonen sanoo.

Asunnottomuus on kaikille elämänalueille ulottuva kriisi, jota seuraavat esimerkiksi terveyteen ja ihmissuhteisiin liittyvät ongelmat. Myös päihteiden käyttöön liittyvät ongelmat ovat yleisiä. Joskus päihdeongelmat voivat olla koko asunnottomuuden syy, kun taas toisilla päihteiden käyttö muodostuu ongelmaksi vasta asunnottomuuden myötä.

”Lyhyellä aikavälillä päihteiden käyttö on monille selviytymiskeino. Rappukäytävässä on helpompi nukkua, kun on kännissä. Tai jos käyttää amfetamiinia, jaksaa ainakin kävellä. Eivät ihmiset tyhmiä ole, kyllä he ymmärtävät, ettei juominen paranna tilannetta, mutta asunnottomana perspektiivi kapenee. Ei ajatella enää kuukausia, ei edes viikkoa eteenpäin. He vain yrittävät selviytyä päivä kerrallaan, ja siinä vaiheessa juominen saattaa tuntua ihan järkeenkäyvältä vaihtoehdolta. Asunnottomat ovat kuitenkin yksilöitä, eivätkä kaikki asunnottomat ole päihdeongelmaisia”, Lehtonen toteaa.

”Olisihan se kiva, jos olisi kämppä”
Jesse on aina halunnut pärjätä omillaan. Asunnottomuuden aikana toimeentulo on muodostunut pienistä lainoista ja pimeänä tehdyistä töistä. Epävirallisilla tuloilla ei ole kuitenkaan voinut todistaa vuokranmaksukykyä, joten asuntohakemusten täyttäminenkin on jäänyt viime aikoina vähiin.

”En ole kauheasti ollut sosiaalitoimen kanssa tekemisissä, viime vuonnakin nostin vain kerran toimeentulotukea. Olen miettinyt, että periaatteessa pärjään ilmankin ja mieluummin teen jotain sen rahan eteen”, Jesse toteaa.

Asunnottomuudesta syntyy helposti kierre, jota on vaikea katkaista. Siihen liittyy usein myös häpeää sekä stigma, joka voi vaikeuttaa työllistymistä tai asunnon saamista. Jesse sanoo, ettei välitä siitä mitä muut ajattelevat, vaikka haluaakin esiintyä julkisuudessa pelkällä etunimellään.

Eivät ihmiset tyhmiä ole, kyllä he ymmärtävät, ettei juominen paranna tilannetta, mutta asunnottomana perspektiivi kapenee. He vain yrittävät selviytyä päivä kerrallaan, ja siinä vaiheessa juominen saattaa tuntua ihan järkeenkäyvältä vaihtoehdolta.

”Työhaastatteluissa haastattelijan asenne muuttuu aika nopeasti, kun ei ole antaa vakituista osoitetta. Asunnottomalle taas ei vuokrata asuntoa. Mielestäni vuokra-asuntojonossa pitäisi käsitellä asioita toisin. Jos tulee hakemuksia, joissa ihmiseltä puuttuu se vakituinen koti, ne pitäisi laittaa jonon keulalle eikä päinvastoin”, Jesse sanoo.

Nyt hän on kuitenkin onnistunut saamaan työpaikan tutusta ravintolasta. Kun Vepa iltapäivällä sulkeutuu, hän lähtee jälleen kävelemään odotellessaan iltavuoron alkua. Hän toivoo, että säännöllisten tulojen myötä asunnon saaminenkin helpottuisi.

”Olisihan se kiva, jos olisi kämppä. Varmaan rauhoittaisi tätä meininkiä. Ei tarvitsisi töiden jälkeen miettiä, että mihin menee nukkumaan, vaan saisi levätä kunnolla”, hän toteaa.

Vaikka uusi työ tuntuu lupaavalta, Jesse ei halua suunnitella liikaa, vaan mennä päivä kerrallaan. Joitakin haaveita hänellä kuitenkin on.

”Haluaisin tehdä enemmän töitä, jotta saan lisää työkokemusta, tai ehkä opiskella oppisopimuksella itselleni ammatin. Jos asiat voisivat joskus tulevaisuudessa olla jotenkin toisin, niin en varmaan enää asuisi Suomessa. Lähtisin jonnekin lämpimään. Se olisi kiva.”

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *