KIEKKOLEGENDA TEEMU SELÄNNE: ”OLEN ONNEN KERJÄLÄINEN!”

Home / Uusin Lehti / KIEKKOLEGENDA TEEMU SELÄNNE: ”OLEN ONNEN KERJÄLÄINEN!”

Teksti: Teemu Potapoff

Kolme vuotta sitten aktiivijäiltä eläköitynyt jääkiekkoilija Teemu Selänne ei ole jäänyt lepäilemään laakereillaan. Kiekkolegenda viettää jälleen kerran kesäänsä Suomen suvessa. Vaikka aktiiviura on jo takanapäin, Teemu ei ole hidastanut tahtiaan, vaan miestä pitää liikkeellä elämän nälkä.

”Nyt on sopivasti töitä ja sopivasti lomaa, ja Suomessa on aina kivaa näin kesäisin. Kevät oli aika vauhdikas. Toukokuussa olin reissussa kolme viikkoa. Siihen kuului muun muassa lätkän MM-kisoja, Monacon F1-kisaa, golfia ja Mestareiden liigan finaalia Walesissa. Kun tulin Suomeen, täällä odotti lätkäakatemia ja oma kiekkokouluni Vuokatissa, eli kyllä tässä on ollut aikamoista haipakkaa, mutta kaikki tekeminen on kivaa. Se ei tunnu kiireiseltä, kun on hauskaa tekemistä”, Hockey Hall of Fameen odotetusti hyväksytty Teemu summaa mennyttä kevättään ja kesäänsä. ”Vaikka tässä on muka jääty eläkkeelle, ainakin kaverit valittavat sitä, että minulla on vähemmän aikaa heille kuin ennen eläköitymistä.”

Teemun elämä on ollut aktiivista ja aikataulutettua menoa. Nyt on aikaa myös spontaaniudelle.”30 vuotta mentiin aikataulujen mukaan, ja siihen kuului erittäin kurinalainen elämäntyyli. Vasta viimeiset kolme vuotta olen elänyt ja mennyt niin kuin olen tykännyt. Eniten olen nauttinut siitä, kun ei ole ollut pakollisia aikatauluja: aamuisin viemme Sirpan kanssa Veeran kouluun, jonka jälkeen voin tehdä oikeastaan mitä haluan aina siihen saakka, kunnes haemme Veeran koulusta. Eniten nautin nyt siitä, että voin tehdä asioita, joita en ole aiemmin voinut tehdä. Voin vaikka lähteä reissuun, jos huvittaa. Siitä olen nauttinut eniten tänä aikana.”

”Olenkin sanonut omille lapsilleni, että löytäkää se oma juttunne. Joka aamu kun heräätte, voitte lähteä hymyssä suin kehittymään siinä. Elämä on liian lyhyt siihen, että kärsii päivittäisestä työnteosta.”

”Minulle aikataulutus on aina ollut vähän negatiivinen asia, mutta kaikkeen tottuu. Kun rakkaasta harrastuksesta tuli ammatti, tuollainenkaan asia kuin tiukka aikataulu ei sitten ollutkaan negatiivinen juttu.”

Tärkeintä mitä ammattiurheilijana eläminen on antanut Selänteelle, on ollut hetkessä eläminen.

”Sen lisäksi pitää yrittää olla mahdollisimman positiivinen. Lisäksi on tärkeää päästä mahdollisimman nopeasti yli vastoinkäymisistä. Mutta tärkeintä on tarttua hetkeen: kun tulee tilaisuus tarttua hetkeen, siihen pitää tarttua.”

”Minulla oli paljon pelikavereita, jotka odottivat ja odottivat sitä heidän tilaisuuttaan, mutta kun se hetki tuli, he eivät pystyneetkään tarttumaan siihen. Unelmien eteen pitää nähdä vaivaa, ja se vain on fakta, että kehitys loppuu tyytyväisyyteen. Kun on liian tyytyväinen, ei pysty enää kehittymään. Huipulle on hemmetin pitkä matka, mutta sieltä tullaan todella nopeasti alas. Itsekin monesti mietin sitä, teenkö kaiken mahdollisen lajini eteen. Olenkin sanonut todella monelle, että kropassani oli koko ajan se pieni fiilis, teenkö asioita oikein. Syönkö oikein ja lepäänkö tarpeeksi? Ja se vastuu, että kaikki kohdistuu oikein, oli nimenomaan itselläni.”

Pitkän ja komean uran tehnyt Selänne kokee, että yksi tärkeimmistä asioista hyvän ja kestävän uran luomisessa on työn tekeminen.

”Nälkä, intohimo ja lahjakkuus ovat tärkeitä, mutta tärkeintä on työn tekeminen. Joillakin lahjoilla päästään tietylle tasolle, mutta ne yksilöt, jotka ovat lahjakkaita harjoittelemaan, he yleensä tulevat pärjäämään.”

”Kun olen pitänyt nuorille esitelmiä, olen monesti sanonut, että jos työmoraali on alempana kuin lahjakkuus, te ette välttämättä menesty. Mutta jos työnteko on lahjakkuutta korkeammalla, mahdollisuudet siihen, että teistä tulee maailman parhaita, on isompi. Työn tekemistä ei korvaa mikään. Se vain on fakta.”

Omien sanojensa mukaan Teemu pitää suurimpana voimavaranaan elämän nälkäänsä. Mies tunnustaa välillä ahnehtivansa joskus jopa vähän liikaakin elämän tarjoamia antimia.

”En pysty olemaan paikoillani. Tänä päivänä ihannepäiväni koostuu siitä, että pystyisin pelaamaan tennistä ja golfia samaan aikaan, olla perheen kanssa, harrastaa veneilyä ja ajella vesiskootterilla. Ja tehdä näitä kaikkia samana päivänä. Se on pientä ahnehdintaa, mutta se vain on minun juttuni. Olen aina sanonut, että sellaiset ihmiset, jotka saavat tehdä asioita, joista he nauttivat ja joita he rakastavat, ovat onnellisimpia. Ja sama pätee työn tekemiseen: liian moni menee aamuisin työpaikkaan, joka ei ole heille ”happy place”. Olenkin sanonut omille lapsilleni, että löytäkää se oma juttunne. Joka aamu kun heräätte, voitte lähteä hymyssä suin kehittymään siinä. Onnellisuuden tae on se, että saa tehdä asioita, joista tykkää ja olla tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, jotka tekevät onnelliseksi. Elämä on liian lyhyt siihen, että kärsii päivittäisestä työnteosta. Tai siihen, että ympärillä on ihmisiä, jotka aiheuttavat negatiivista energiaa.”

”Kaikki eivät tykkää minusta, eikä tarvitsekaan. Kun on oma itsensä, sillä pärjää. Jos ottaa liikaa paineita siitä, että on roolimalli ja alkaa olla jotain mitä ei oikeasti ole, se ei toimi.”

Teemu tekee itsekin niin kuin saarnaa, sillä mies on tunnettu sosiaalisista taidoistaan ja myöntää olevansa elementissään ihmisten ympäröimänä.

”Saan energiaa muista ihmisistä. Sosiaalisessa laumassa olen kaikista energisin ja pirtein. Välillä on kiva olla yksinkin, mutta ne ovat hyvin nopeita hetkiä. Mutta aika pian huomaan kaipaavani jotain actionia, perhettäni tai ystäviäni ympärilleni. Toki joskus on kiva olla vähän itsekseen, mutta ne ovat aika nopeita pysähdyksiä.”

Perhettään suuressa arvossa ja tärkeänä ankkurina elämässään pitävä Teemu haluaakin olla ihminen, joka loisi ympärilleen energisyyttä ja positiivista ilmapiiriä.

”Omassa elämässäni olen soveltanut kotoani saatua; kohtele muita niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan -oppia. Uskon karmaan, eli kun antaa, niin saa. Aina kun pystyy tekemään jonkun ihmisen onnelliseksi tai iloiseksi, se on iso asia minulle. Olenkin onnellinen siitä, että olen saanut tehdä paljon hyväntekeväisyyttä. Ja se taas on antanut minulle roppakaupalla hyvää oloa.”

Lapset ja nuoret merkitsevät Teemulle paljon, ja siksi mies onkin panostanut paljon nuorten auttamiseen.

”Olen aina tykännyt lapsista ja nuorista, ja minulle on tärkeää, että heillä on hyvä olla. Ja varsinkin niiden, jotka ovat olleet pulassa elämänsä kanssa ja tarvinneet apua. Minulle on tärkeää, että voin antaa takaisin kaikkea hyvää mitä itse olen saanut. Elämä on kohdellut minua niin hyvin, joten on kiva antaa takaisin.”

Selänne on monien idoli ja roolimalli, mutta sen viitan sovittaminen ei ole ollut raskasta.

”Totta kai välillä pitää miettiä, missä on ja millä lailla, mutta kyllä tuo on aika helpolla tullut. Olen yrittänyt tehdä sellaisia asioita, jotka ovat olleet näköisiäni ja oloisiani. Kaikki eivät tykkää minusta, eikä tarvitsekaan. Kun on oma itsensä, sillä pärjää. Jos ottaa liikaa paineita siitä, että on roolimalli ja alkaa olla jotain mitä ei oikeasti ole, se ei toimi.”

Teemu haluaa jättää itsestään positiivisen jäljen. Mies kutsuukin itseään onnen kerjäläiseksi.

”Haluan vaalia sitä, että saisin tehdä kaikkea kivaa koko ajan. Välillä totta kai joutuu tekemään asioita, joita ei itse haluaisi, mutta jokaisella ihmisellä pitäisi olla tavoitteena se, että saisi nauttia elämästä joka päivä oikealla tavalla. Se ei ole helppoa, mutta mielestäni se olisi hyvä tavoite. Toivoisinkin, että ihmiset tekisivät töitä onnellisuutensa eteen. Ja kun he löytävät sen, he osaisivat vaalia sitä.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *