Festarikesän kuumis ANTTI KETONEN on tyylitietoinen tunteiden tulkki

Home / Uusin Lehti / Festarikesän kuumis ANTTI KETONEN on tyylitietoinen tunteiden tulkki

Antti Ketonen, missä oletkaan ollut kaikki nämä vuodet?

Antti Ketosen platinaa striimannut debyyttisingle Olisitpa sylissäni villitsi Suomipop-festariyleisön huikeaan yhteislauluun perjantaina iltapäivällä Jyväskylässä. Lavalle mustassa puvussa Bondin tunnusmusiikin säestämänä saapunut Ketonen teki heti kättelyssä selväksi ettei hän ole vain yhden hitin ihme. Toisen festaripäivän käynnistänyt keikka olisi yleisön mukanaolosta päätellen voinut aivan yhtä hyvin olla festivaalien prime time -paikalla.

Olisitpa sylissäni -menestys loi positiivisia paineita Antti Ketoselle, joka parhaillaan valloittaa festarilavoja kiivaaseen tahtiin. Eilen Jyväskylän Suomipop-festareilla nähty keikka oli tasapainoinen mukaansatempaava kokonaisuus, mitä ei todellakaan oltu rakennettu yhden hitin varaan. Ketonen myöntää, että häntä jännitti debyyttialbumin henkilökohtaisuus. ”On aivan eri tunne tulkita biisin tarinaa, kun se on todella tapahtunut.” Juuri tämä aitous lienee tehnyt tehtävänsä ja yleisö lauloi toukokuussa julkaistun esikoisalbumin lyriikoita tottuneesti. Etenkin Niin kaunis ja Ennen kun alkaa ukkostaa sinkut olivat selvästi löytäneet yleisönsä.

Ketosella on parhaillaan käynnissä kolmenkymmenen keikan keikkakesä kaupunkifestareista tanssilavoille, jota varten on bändin kanssa treenailtu jo viime keväästä saakka. Ketonen lupasi, että he ovat festareilla kovassa iskussa, eikä valehdellut. Hurmuri tanssi ja otti yleisönsä välillä sellaisin muuvein, että heikompikuntoista hirvitti. Virallisesti vuoden 2018 soitetuin radiokappale Olisitpa sylissäni huipensi keikan tyylikkäästi, sortumatta mässäilyyn.

”Olen odottanut tätä tosi kovasti. Sitä, että pääsee tien päälle ja nauttimaan festivaaleista. Se energia, mitä tulee yleisön puolelta on huikeaa. Rakastan sitä flow-tunnetta, mikä tulee kun pääsee festarilavalle. Festareilla kaikki tehdään isosti. Siinä massassa on kova voima ja energialataus.”

Treenaamisen tärkeys ennen keikkaputkea ei ehkä ole yhtä ilmeistä kuin urheilussa, mutta melkoinen maraton se on tämäkin. ”Kyllä keikkailussa on todella tärkeää pitää huolta fyysisestä kunnosta ja jaksamisesta”, sanoo Fustran nimeen vannova Ketonen. Lisäksi hän tykkää juosta ja käydä punttisalilla, mitkä kummatkin onnistuvat onneksi reissun päälläkin.

Kenkäfriikiksi tunnustautuvan Ketosen stailisti oli tehnyt hyvää työtä kokoamalla keikkabussiin katseen kestävän garderobin. Musta puku vaihtui keikan puolivälissä neon keltaiseen rentoon pusakkaan ja mustiin farkkuihin. ”Joka festarille ei onneksi sentään tarvitse olla täysin eri outfit”, Ketonen linjaa.

Ketosen bändin kanssa on sovittu, että ennen keikkaa ei nautita alkoholia. Tai eipä sitä oikeastaan olisi tarvinnut edes sopia. Selvinpäin esiintyminen alkaa olla lähes poikkeuksetta itsestäänselvyys. Tuntuu typerältä edes kysyä asiasta. Terveystrendin vaikutus näkyy raidereilla, jotka nykyään täyttyvät vihersmoothieista ja Muumi-limusta.

Tikkurilan Festivaaleilta kaupunkiin saapuneelle Ketoselle kerta on ensimmäinen Suomipopeilla, vaikka Jyväskylä muuten on hänelle tuttu. ”Jyväskylä on kiva kesäkaupunki, missä on aina hyvä meininki”. Tällä kertaa Ketosen matka jatkuu kuitenkin heti keikan jälkeen kohti Oulun Suomipop-lavaa. Varsinaista kesälomaa, sen yleisemmin tunnetussa merkityksessä, Ketonen ei pidä lainkaan. ”Kyllä keikkojen välissä ehtii sen verran ottaa aurinkoa, että saa akut ladattua. Sitäpaitsi nautin tilanteista, jolloin taotaan täysiä. Kun on esimerkiksi on samana päivänä tuplakeikka ja kunnon tekemisen meininki. Syyskuussa sitten pidetään vähän taukoa ennen klubirundia ja joulukonsertteja.”

Entä siintääkö tulevaisuudessa mahdollisesti haaveissa vielä isommatkin areenat?

”Arena-keikat on tullakseen jos on tullakseen. Ei niiden tavoittelu mulle mikään itseisarvo ole. Mä tässä vasta rakentelen tätä uraani. Aika näyttää onko mahkuja sille puolelle joskus.”

Teksti ja kuvat: Mirkka Torikka 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *