ANSSI KELA – Isän bootseissa

Home / Uusin Lehti / ANSSI KELA – Isän bootseissa

 

Anssi Kela on aina uskonut itseensä ja pitänyt kiinni haaveistaan. Sinnikkyys on palkittu ja hän on yksi maamme menestyneimmistä laulaja–lauluntekijöistä. Tuskin hän itsekään olisi uskonut, että myös nuoruuden haave formularatojen sankarista käy toteen. Unelmilla on myös hintansa. Yksi pieni virhe auton ratissa meinasi tuhota kaiken.

Monet mieltävät Anssi Kelan (s. 1972) Vihdin Nummelaan. Vuonna 2001 syntynyt Nummela-albumi syntyikin siellä vietetyistä vuosista, mutta jo pitkään Kela on asunut Helsingin Käpylässä. Vanhassa puutalon kellarissa on myös taiteilijan pyhättö, kotistudio. Siellä komentopöydän oikealla puolen ovat tusina arvokitaraa nätissä rivissä. Seinillä on myös saman verran kosketinsoittimia niin, että koko paikka muistuttaa jo musiikkikauppaa.

Kelalle tie muusikoksi ei ollut vaihtoehto, se oli itsestäänselvyys. ”Kävin lapsena isän keikoilla ja tiesin jo silloin, että tätä minäkin tulen tekemään.”

Isä oli arvostettu gospelmuusikko, Juha Kela, joka tuli tunnetuksi Pro Fide -yhtyeen kosketinsoittajana. Samaisen yhtyeen riveissä vaikutti 80-luvulla myös Mikko Kuustonen, jonka soolouran alun kannalta Juha Kela oli tärkeä muusikko. Näille studiokeikoille myös pikku-Anssi pääsi välillä mukaan. Vielä 80-luvun alussa ammattistudioita oli harvassa ja ne olivat täynnä tekniikkaa, jota ei muualla näkynyt.

”Se studiomaailma oli minulle kuin taikamaa, jossa viihdyin paremmin kuin vaikka Lintsillä”, kertoo Anssi miksauspöytänsä ääressä. Isän soitinvalinnasta Kelalle on myös jäänyt intohimo vanhoihin kosketinsoittimiin, joiden soundipaletti on ehtymätön kiinnostuksen lähde.

Päihteet eivät ole koskaan kiinnostaneet – ei edes silloin luokkaretkellä, kun kaikki muut remelsivät alkoholin siivittämänä pitkin Ruotsin-laivaa. Ja kun on tähän asti pysynyt täysin absolutistina, ei edes kultivoitunut viinin maistelu ole Kelaa kiehtonut.

Anssi ei ehtinyt kuitenkaan todistaa isälleen osaamistaan. Juha Kela menehtyi auto-onnettomuudessa vuonna 1985 Anssin ollessa vasta 12-vuotias. Viimeistään silloin polku isänsä jalanjälkiä pitkin oli sinetöity.

”Se on tietenkin elämäni raskaimpia ja traagisimpia päiviä. Silti muistan kuinka sen päivän iltana tein lupauksen nuoren pojan vakavuudella, että jos joskus jollain tasolla faijan kanssa kohdataan, me voimme soittaa yhdessä samanveroisina.”

Niinpä hän ihan kirjaimellisesti hyppäsi isänsä saappaisiin. ”Faijalta jäi jälkeensä bootsit, joita ryhdyin käyttämään. Se oli surutyötä, kuljin ympäri Vihtiä faijan bootseissa.”

Nyt, 33 vuotta myöhemmin, pojasta on tullut isäänsä kuuluisampi. Kela pistää studionsa kaiuttimista soimaan juuri valmistuneen uuden laulun, joka on vaatinut taas monta intensiivistä viikkoa. Näin on edelleen, lähtöpiste on aina nollasta, vaikka takana on jo seitsemän pitkäsoittoa ja kaksivuosikymmentä ammattimaista biisinkirjoittamista. En olisi kuitenkaan huolissani luovuuden ehtymisestä, uuden laulun hittipotentiaalista olisin valmis vaikka lyömään vetoa. Pojasta Ilves-pipossaan on tuttua Kelaa. Nostalgisia sävyjä maalaileva tarina kertoo koulukiusatun pojan matkasta kohti unelmiaan. Myös Kela on toteuttanut lapsena antaman lupauksensa ja ylittänyt isänsä saavutukset moninkertaisesti – ainakin jos ne mitataan kaupallisilla mittareilla. Pelkästään Nummela-albumi on myynyt viisinkertaista platinaa.

Mutta Kela ei tee asioita rahasta, vaan intohimosta. Jokainen levy on uusi vuori, joka täytyy ylittää ja se on syy tekemiseen. Lauluntekijän täytyy myös unohtaa, että hittejä odotetaan. Hittejä ei tehdä, ne syntyvät, jos ovat syntyäkseen. On Kelallakin kausi, jolloin levyt eivät myyneet ja monet pitivät häntä jo sammuneena tähtenä. Silloinkin lauluja syntyi ja monet niistä on tekijälleen niitä parhaita. Tärkeintä oli pitää silloinkin kiinni haaveistaan. Sitten menestys taas osui kohdalle. Levoton tyttö oli vuonna 2013 vuoden soitetuin laulu Suomessa, kun mukaan lasketaan radio-, tv- ja livesoitot. Sen jälkeen keikkaa on taas piisannut. Vain elämää -tv-ohjelman myötä Anssin kasvot tulivat koko kansalle tutuksi. Ja kun Anssin paikan teinisankareina lunastaneet VilleGalle ja Sanni ylistivät kilvan Kelan vaikutusta heidän tekemisiinsä, oli Nummelankin hitit taas pöydällä.

Alusta asti Anssin rinnalla on seurannut myös nuorempi veli, Ville Kela, joka on soittanut takavasemmalla niin kitaraa kuin rumpujakin. Bändin myötä haaveet ammatista ovat toteutuneet molemmilla, mutta aivan ensimmäinen haave veljeksillä oli formulan puolella. Keke Rosberg oli suurin sankari ja Anssin huoneen seinät oli vuorattu Keken kuvilla. Parikymppisinä veljekset päättivät ostaa karting-autot. Koulun liikuntatunnit olivat olleet Anssille traumaattisia kokemuksia, mutta auton ratin taakse istuuduttuaan oli oma paikka löytynyt.

”En ole koskaan ollut missään urheilulajissa hyvä. Kerran oli koko koulun hiihtokilpailu, ja olin koko listan viimeinen, vaikka yritin kaikkeni. Mutta kun ekaa kertaa kävin ajamassa mikroautoja, tajusin heti, että tämä on minun juttu. Tiedostin sen, että taidan olla tässä aika hyvä.”

Harrastus jatkui intohimoisena pari kesää, mutta kuten jokainen mikroautoilua harrastanut tietää, ovat pärisevät polttomoottorit koko ajan rikki.

”Autot vaativat huoltoa, eikä kukaan osannut korjata niitä. Kaikki halusivat ajaa. Kun savuttavaa autoa työnsi radalla pari tuntia, niin se alkoi vähän syömään ajohaluja. Pari kesää ajeltiin, mutta sitten möimme autot pois.”

Seuraava mahdollisuus tuli yllättäen kymmenen vuoden päästä. Nummela levyn myytyä platinaa, järjesti levy-yhtiö bileet karting-radalla. Siellä ajettiin kilpailu, jonka Kela voitti.

”Iltapäivälehti uutisoi asiasta kertoen, että voitin kilpailun vaikkei minulla ollut edes ajokorttia.”

Tämän jälkeen alkoi tapahtua. Motor forum otti yhteyttä ja Kelalle tarjottiin mahdollisuus kilpailla hallitsevaa rata-autoilun Suomen mestaria vastaan. Kela voitti kisan ja pian hän jo istui formula 3:n ratissa. Se toinen lapsuuden suuri unelma oli toteutunut.

Vaikkei Kela ensin kortittomana osannut käyttää edes vaihteita, alkoi huippuaikoja syntyä. Tämä kaikki johti siihen, että alkoi järjestelmällinen harjoittelu ja Kela tähtäsi seuraavan kauden F3-sarjaan. Erään intensiivisen testiviikonlopun jälkeen Jurvassa Kela sai päivän päätteeksi uudet pyörät alle.

”En ollut ikinä kokeillut ajaa uusien renkaiden kanssa. Ihmettelin kun olikin niin hyvä pito. Kun tulin varikolle olin alittanut rataennätyksen. Lähdin vielä kokeilemaan toista kierrosta.”

Ensimmäisen mutkan jälkeen Kela avasi kaasun hieman liian aikaisin ja auto hyppäsi reunukselle. Auto pyöri kohti monttua ja kääntyi ympäri. Auton turvakaari upposi maahan ja koko auton paino tipahti Kelan selkään.

”Tunsin heti, että niskassa meni jotain rikki.”

Sairaalassa kaikki näytti hyvältä. Lääkärit käskivät vain levätä. Jatkotutkimuksissa erikoislääkäri kuitenkin passitti Kelan välittömästi leikkaukseen Helsinkiin. Selvisi, että katastrofi oli vain hiuskarvan varassa.

”Lääkäri kertoi, että oli vain milleistä kiinni ja olisin halvaantunut pysyvästi”, pohtii Kela rauhalliseen tyyliinsä, vaikka saavutettu ura muusikkona meinasi tuhoutua kokeilunhalun myötä.

Intohimoinen heittäytyminen on kuitenkin pysynyt autoissa, musiikissa ja kirjoittamisessa. Mies myöntääkin olevansa yhden asian ihminen; kun jokin on päällä, ei muusta tule mitään. Jos uusi biisi on mielessä, ei elokuvien katsomisesta tai lukemisesta tule mitään vaan kellari kutsuu luokseen.

Addiktiivisena luonteena voi olla hyvä, ettei Kela ole koskaan päihteitä edes kokeillut. Ne eivät ole häntä vain koskaan kiinnostaneet – ei edes silloin luokkaretkellä, kun kaikki muut remelsivät alkoholin siivittämänä pitkin Ruotsin-laivaa. Ja kun on tähän asti pysynyt täysin absolutistina, ei edes kultivoitunut viinin maistelu ole Kelaa kiehtonut. Se voikin selittää miksi mies on ollut niin uskomattoman aikaansaava. Kaikki instrumentit levyilleen itse soittava monitaituri suoltaa myös tekstiä sellaisella syötöllä, että blogin lisäksi on syntynyt kirjojakin.

Vuonna 2011 ilmestyneessä Matkamuistoja-kirjassaan Kela kertoo, millaista on kiertää Suomea saman muusikkoporukan kanssa. Kun ei kaljoittele, on muistiinpanojen kirjoittelulle kosolti aikaa pitkien siirtymien aikana. Kirjasta selviää myös, että on Kelalla kuitenkin yksi pahe: hän on perso salmiakille. ”Oikeaoppinen tapa syödä makeisia on se, että niitä annostelee suuhun kerralla kourallisen”, hän luonnehtii kirjassaan. No se ”riippuvuus” ei ole vaatinut muuta kuin parin hampaan lohkeamisen.

On Kela kirjoittanut romaaninkin. ”Kesä Kalevi Sorsan kanssa” syntyi vuonna 2008. Biisintekstistä kipinän saanut kirjoittaminen laajeni kuin pullataikina ja lopulta vaati välivuoden musiikilta valmistuakseen kirjaksi. Mutta sellainen hän on, kun joku alkaa kiinnostaa, se vie kaiken huomion.

Palataanpa vielä formuloihin. Vaikka vakava onnettomuus sai Kelan pohtimaan valintojaan, hän kuitenkin päätti sairaalasta päästyään, ettei pelolle saa antaa periksi. Unelmien hautaaminen olisi saattanut mietityttää koko loppuelämän. Kuntouduttuaan Kela hyppäsi jälleen formulan sisään ja ryhtyi kilpailemaan F3:ssa. Kilpailua kesti neljä kautta ja kilpailuvoittoja sateli. Oli vain pienen epäonnen syytä, ettei Kelasta leivottu F3:n mestaria vuonna 2007. Mutta kun ne kortit oli katsottu, sai autoilu jäädä, eikä lauluntekijä ole sen jälkeen radalla edes pistäytynyt vaikka asuu kivenheiton päässä Käpylän karting-radalta. Musiikki ja pienen lapsen myötä muuttuneet perhekuviot ovat vieneet kaiken ajan. Silti sairaalamuistoihin palaaminen saa miehen pohtimaan kaiken hetkellisyyttä.

”Halvaantuminen oli millistä kiinni. Jos tuuria olisi ollut yhtään vähemmän, olisi kaikki toisin. Sitä on hurjaa ajatella. Tunnenkin kiitollisuutta kuinka hyvissä käsissä olinkaan. Sairaalavisiitti antoi uudenlaisen arvostuksen elämää kohtaan. Kaikki on niin hauraan langan varassa: mitä tahansa voi tapahtua. Elämää ei kannata odottaa, parempaa hetkeä ei ehkä koskaan tule.”

Teksti ja kuvat: Tommi E. Virtanen

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *