Porttiteorian tyyppiesimerkkistä päihdeongelmaisten äänitorveksi

Home / Uusin Lehti / Porttiteorian tyyppiesimerkkistä päihdeongelmaisten äänitorveksi

Juha-Pekka Pääskysaari sanoo olevansa porttiteoriasta hyvä esimerkki. Poika, joka oli nuoren elämänsä aikana nähnyt elämän ruman puolen, joi itsensä humalaan ensimmäisen kerran alle10-vuotiaana. Siitä alkoi J-P Pääskysaaren vuosia kestänyt väkivallan ryydittämä päihdehelvetti, jonka aikana vedettiin kaikki aasta ööhön.

Kävelin kohti Helsingin Kaapelitehdasta. Kylmä keskitalven merituuli piiskasi kasvojani ja pureutuiluihin sekä ytimiin. Olin matkalla kohti Bauer Median studiota, jossa minun oli määrä nauhoittaa uusi jakso piakkoin julkaistavaan Selviytyjät – Tarinoita elämästä -haastattelusarjaani.

Vuonna 2017 kirjoitin Docendolle kirjan nimeltään Selviytyjät – kirja elämästä, joka piti sisällään kymmenen erilaista tarinaa erilaisista elämänkohtaloista. Kirjassa yksitoista ihmistä avasivat pahimpia kipupisteitään – kertoivat vastoinkäymisistään ja siitä, kuinka olivat niistä selvinneet, vaikka elämä oli näyttäytynyt ei niin kauniina. Jokin aika kirjan julkaisun jälkeen sain puhelinsoiton, jonka aikana keskustelimme siitä, olisiko minulla mielenkiintoa tehdä kirjasta haastattelusarja Bauer Median RadioPlay-sovellukseen. Sovellukseen, jollainen jokaisella itseään kunnioittavalla mediatalolla pitää olla. Alusta, jolta löytyy podcasteja jokaiseen lähtöön ja makuun. ”Totta kai”, vastasin. Alkoi kova valmisteluputki, sillä halusin jokaisen haastattelun olevan paras mahdollinen. Halusin myös, että haastattelusarja ikään kuin jatkaa siitä, mihin kirja jäi. Ei nyt sinällään jatko-osa, sillä halusin aloittaa kaiken puhtaalta pöydältä. Tehdä täysin uuden kokonaisuuden uusilla aiheilla. Aiheilla, jotka jäivät kirjassa käsittelemättä. Aiheilla, jotka olisin halunnut nostaa kirjaan, mutta tilanpuutteen vuoksi jäivät tietokoneeni kovalevylle. Erilaiset kipupisteet eivät puhumalla Suomesta lopu.

Kun kirjassa halusin käsitellä ehkä enemmän yleismaailmallisempia aiheita, jotka koskettavat ihmisiä laajalta, haastattelusarjaan halusin miettiä jopa sellaisia aiheita, jotka ovat tietyllä tavalla marginaalisempia. Aiheita, joista saatamme lukea iltapäivälehden jutuista, jotka on napattu jenkkilehdistä, myllytetty Google Translatorin läpi ja lyötykaiken kansan luettavaksi. Ja nämä jutut keikkuvat yleensä luetuimpien juttujen joukossa, eli ne kiinnostavat, joten halusin löytää ihmisiä, ”oikeita” ihmisiä, jotka olivat valmiita puhumaan niistä omilla nimillään.Toki mukaan oli ikään kuin pakko ottaa myös aiheita, joita olin jo käsitellyt kirjassa niiden tärkeyden ja laaja-alaisen koskettavuuden takia. Ja tästä päästäänkin takaisin siihen, kun kävelen kohti studiota.

Yksi näistä jo kirjassa käsitellyistä aiheista oli päihteet, mutta koska alkoholi ja muut päihteet ovat suomalainen kansantauti, sen käsitteleminen on aina perusteltua. Päihdeongelmat koskettavat vain harvoin, jos koskaan, vain yhtä ihmistä. Päihdekierteen kerrannaisvaikutukset ovat valtavat, sillä päihdeongelmaisen elämä vaikuttaa lukuisiin ihmisiin hänen lähellään. Ja mitä syvemmälle ihminen uppoaa päihteisiin, sitä laajemmalti se koskettaa ihmisiä. Niin tuttuja kuin täysin tuntemattomiakin.

Kuten aiemminkin, haastateltavia etsiessäni kontaktoin lähi- ja ystäväpiiriäni. Päihdekierteestä jaloilleen ponnistanutta etsiessäni eräs tuttavani kertoi minulle ystävästään, jonka tausta oli vähintäänkin värikäs: alkoholia ja pillereitä jo pienenä poikana, huumeita teini-ikäisenä, rikollisliigassa operoimista ja heroiinia päivittäin kymmenen vuoden ajan, katkaisusta toiseen, kunnes hän löysi innon todelliseen elämänmuutoksen ja tekee nykyään paljon töitä muun muassa syrjäytyneiden nuorten sekä muiden päihdeongelmaisten kanssa.

Tämä mies on nimeltään Juha-Pekka Pääskysaari, Helsingin Jakomäen kasvatti. En tiennyt yhtään mitä odottaa tavatessani hänet. Esihaastattelun luettuani olin piirtänyt mieleeni tietynlaisen mielikuvan tulevasta haastateltavastani, ja näin jälkikäteen voin sanoa, että loin mielikuvani niiden J-P:n tarinan hurjimpien nousujen ja laskujen perusteella. Ja totta kai mielikuvaani miehestä vaikuttipaljon se, millaisia päihdeongelmaisia näen päivittäin Helsingin kaduilla kävellessäni. Studiolle saapui mies, joka poikkesi täysin siitä mielikuvasta, jonka olin päähäni luonut: pitkä, roteva, kohtelias, puhelias ja hymyileväinen.

Helsinkiläisessä lähiössä lapsuutensa viettäneen J-P:n tarina onsamankaltainen monen muun päihdeongelmaisen kanssa: ensikosketus päihteisiin saatiin kotoa. Äidistään läpi haastattelun lämpimästi puhunut mies kertoi, kuinka hänen isänsä oli poliisin vanha tuttu, päihdeongelmainen hänkin. Isäänsä nuori J-P sekä pelkäsi että omalla tavallaan ihannoi. Se, että isä otti erää poliisien kanssa, oli J-P:lle ylpeyden aihe, sillä hän tiesi kavereidensa arvostavan sellaista. Isällä kuitenkin oli paljon ongelmia aggressiivisuuden kanssa, joka heijastui myös kotioloihin. Jossain kohtaa J-P päätti, ettei hänestä tule samanlaista kuin isästään ja viinaan hän ei koske. Toisin kävi.Ensimmäisen kerran alkoholi tuli kuvioihin J-P:n ollessa noin kymmenenvuotias,kun hän joi ensimmäiset känninsä ystävänsä kanssa. Juomisesta tuli tuttua, ja 13-vuotiaana hän poltti ensimmäisen kerran pilveä. Päihdekokeilujen ja sittemmin taajemman juomisen käsikynkässä kulkivat rötöstelyt ja väkivalta, jotka pahenivat mitä vanhemmaksi mies tuli.

Alkoholia seurasi kannabis, liottimet ja erilaiset lääkkeet, niitä amfetamiini, jonka käyttämisestä mies siirtyi parikymppisenä kaverinsa kehottamana heroiiniin, jota sitten vedettiinkin joka päivä seuraavan kymmenen vuoden ajan.

Haastattelun aikana J-P kertoi olevansa elävä esimerkki siitä, kuinka porttiteoria toimii: hän myöntää olevansa addiktoituva ihminen, joka jää koukkuun asiaan kuin asiaan oli sitten kyse päihteistä, musiikista tai vaikka naissuhteista. Porttiteoriaan liittyy oleellisena myös se, että miedommista päihteistä siirrytään kovempiin, ja niin kävi myös J-P:lle. Alkoholia seurasi kannabis, liottimet ja erilaiset lääkkeet, niitä amfetamiini, jonka käyttämisestä mies siirtyi parikymppisenä kaverinsa kehottamana heroiiniin, jota sitten vedettiinkin joka päivä seuraavan kymmenen vuoden ajan. Analyyttisesti ja rehellisen raadollisesti addiktiostaan ja kaikesta sen ympärille rakentuneesta elämästään puhunut J-P totesi, että heroiinin vetämisessä oli tavoitteena kokea se sama fiilis kuin ensimmäisellä kerralla, mutta totesi sen olevan mahdottomuus.

Loppujen lopuksi kyse oli enää siitä, että pidettiin sairastumisen olo kaukana.Toisin kuin useilla päihdeongelmaisilla, J-P:llä oli pitkään kulissit kunnossa: oli työpaikka ja asunto. Miehen itsensä mukaan se esti häntä vajoamasta kivipohjaan, mutta jossain kohtaa seinä tulee vastaan. Ja niin tuli myös J-P:lle. Kun niin sanotusti tavallisen elämän kehykset murtuivat, murtui myös se pato, joka oli jo vuosia odottanut hajoamistaan. Rikokset kovenivat, päihteiden käyttö lisääntyi ja elämästä tuli yhä kiihtyvää spiraalia kohti vääjäämätöntä, kunnes miehen sisällä syntyi halu saada elämä raiteilleen. Se ei kuitenkaan ollut mikään lenkki puistossa, vaan vaati lukuisia katkaisuhoitopiipahduksia, osa tuntien mittaisia, osa viikkojen. Eikä mikään katkaisuhoito hänen kohdallaan auttanut ennen kuin hän pystyi kohtaamaan itse itsensä. Sen vuosia sisällä myllertäneen pahan olon, mistä kaikki kumpusi.

Nykyään 17 vuotta raittiina ollut mies on naimisissa ja kahden lapsen isä, joka on lukenut itselleen useamman ammatin.Tätä nykyä muun muassa päihdeongelmaisten kanssa töitä tekevän J-P:n kohtaaminen oli minulle jälleen yksi osoitus siitä, miksi haluan tehdä työkseni sitä mitä teen. Yksi syy on itsekäs: jokaisen uuden ihmisen kohtaaminen antaa minulle paljon perspektiiviä elämääni. Jokaisessa kohtaamisessa on mahdollisuus uuteen ihmissuhteeseen. Ihmissuhteeseen, joka kasvattaa minua itseäni ihmisenä parempaan suuntaan. Toinen syy on yhteiskunnallinen: saan toimia äänitorvena ihmisille, joiden ääntä ei välttämättä muuten saada kuuluviin. Samalla pystyn mahdollisesti raottamaan edes yhden ihmisen silmien sivuille kiinnitettyjä silmälappuja, jolloin maailman näkee laajemmin. Koska mikään ei ole mustavalkoista.

TEKSTI Teemu Potapoff, KUVA Ville Palonen

JP:n haastattelun voi kuunnella kokonaisuudessaan osoitteessa https://radioplay.fi/podcast/selviytyjat-tarinoita-elamasta/

Monen suomalaisen elämän seisauttaa uutinen, joka muuttaa kaiken, ja jonka jälkeen mikään ei palaa ennalleen. Teemu ”Pastori” Potapoffin juontama Selviytyjät – Tarinoita elämästä -haastattelusarja kertoo vastoinkäymisistä, joita tavalliset suomalaiset ovat kohdanneet. Vastoinkäymisistä, jotka tuntuvat ylitsepääsemättömiltä, ja keinoista, joiden avulla elämää voi jatkaa, vaikka kaikki muuttui pysyvästi. Uusi jakso keskiviikkoisin.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *