Minun tarinani: Jani Kesseli – korvaushoitoa ja kuntosalia

Jani Kesselillä on takana yhdeksän vuotta koukussa morfiiniin ja viisi vuotta koukussa heroiiniin ja fentanyyliin. Siinä ohessa koukussa amfetamiiniin ja ekstaasiin ja psykedeeleihin, eli LSD:hen. Hän käy salilla kuntouttamassa itseään kolmesta viiteen kertaa viikossa – ja tsempaamassa muita. Läpi salin raikuvasta ”Jaksaa jaksaa”-kannustushuudosta tietää, että Jani on tullut treenaamaan. 

Periksi ei anneta, vaikkei elämä niitä kaikista helpoimpia kortteja jakanutkaan. Janin asenteesta olisi meillä monella opiksi otettavaa.

Olen Jani Kesseli, 25-vuotias elämänkoululainen. Asun tällä hetkellä palvelutalossa, koska minulla on oikean puolen halvaus. Käytän pyörätuolia sekä rollaattoria. Minulla on tällä hetkellä asiat ihan hyvin: oma asunto, ystäviä ja pystyn tekemään paljon asioita itse. Aina ei ole kuitenkaan ole näin ollut.

Olin noin puolivuotias, kun isäni tappoi itsensä. Isä oli 27-vuotias, ja äitini 21-vuotias. Isäni oli sanonut äidille, että ”sano Janille että rakastan Jania”, ennen kun kaatui äitini syliin. Tämän jälkeen muutin mummolaan, sillä äidilläni todettiin paniikkihäiriö, ja sen vuoksi hänen piti saada olla yksin. Hän ei pystynyt siinä olotilassa pitämään minusta huolta ja asuin mummolassa noin kahden vuoden ajan. Mummoni oli siihen aikaan 72-vuotias ja pappani 76-vuotias. Muutin äidin luo takaisin 3-vuotiaana. Asuimme vielä samassa talossa Halssilassa, kun isäpuoleni muutti meille. Hän pahoinpiteli äitiäni ja olisi varmaan pahoinpidellyt minuakin, jos olisin ollut vanhempi.

”Kerran treeneissä olin vessassa piikittämässä itseäni, kun valmentajani tulikin yllättäen lukitsematta jääneestä vessan ovesta sisään.”

6-vuotiaana muutimme Huhtasuolle, missä vanhempani asuvat vieläkin nykyisen isäpuoleni kanssa. Minulla on myös pikkusisko ja pikkuveli, joista enää pikkusisko asuu kotona. Muistan hyvin sen, kun he syntyivät. Ja tottakai tuin äitiäni mahdollisimman hyvin kuin pystyin, vaikken oikein vielä ymmärtänytkään sen ikäisenä kaikkea. Kolmannella luokalla, 9-vuotiaana, en ollut enää ”pikkulapsi”. Äiti sai valituksia, kun riehuin koulussa, hakkasin muita ja haukuin opettajia. Lintsasin koulusta, lähdin kesken tuntien kävelemään pois luokasta. Sellaista elämäni oli silloin.

10-vuotiaana olin vanhemman kaverini luona, joka kysyi minulta, että haluanko polttaa pilveä. Hän kertoi, että siitä tulisi tosi hyvä ja euforinen olo. No, ajattelin kokeilla, koska välillä ajatukset kuolleesta isästäni painoivat mieltäni eikä koulussakaan mennyt kovin mallikkaasti. Poltimme sitten pilveä ja oloni oli hetken kuin kuninkaalla. Halusin joka päivä lisää ja lisää, siitä päihteiden käyttöni sitten alkoi. En välittänyt enää oikein mistään. Hermostuin helposti, ja narsisti-isäpuoleni sai minut raivon partaalle. Hän löi minua ajoittain. Sitten alkoikin pilven lisäksi lääkkeiden väärinkäyttö. Pilvi, alkoholi ja lääkkeet olivat lempijuttujani siihen aikaan.

Vähän alle 12-vuotiaana opiaatit eli morfiini, heroiini, fentanyyli astuivat kuvioihin, piikin kautta. Jäin koukkuun. Minulla oli tuttu, joka välitti tavaraa halvalla. Sain rahaa opiaatteihin muun muassa välittämällä pilveä. Sitten yhtäkkiä olinkin 16-vuotias, pelasin jalkapalloa vielä JJK:ssa. Yhden kerran treeneissä olin vessassa piikittämässä itseäni, kun valmentajani tulikin yllättäen lukitsematta jääneestä vessan ovesta sisään. Valmentajani pyysi, että ”tulepa tänne sitten, kun olet valmis siellä”. Hän kertoi vanhemmilleni vessassa sattuneesta tilanteesta, ja tiesin, ettei äiti tulisi olemaan mielissään. Siihen aikaan minulla oli uusi isäpuoli (nykyinen isäpuoli), ja hän on loistava tyyppi. Hänkään ei ollut kovin mielissään. Mutta hän osasi olla kunnon isäpuoli ja sanoi, että sinä lopetat huumeiden käytön ja lähdet katkaisuhoitoon suljettujen seinien sisälle Sovatekille. Tällä hetkellä minulla edelleen asiakkuus Sovatekille. Käyn siellä korvaushoidossa maanantaista keskiviikkoon, torstaista sunnuntaihin minulla on kotiannokset.

No, ensimmäinen katkaisuhoitojaksoni kesti 14 vuotokautta. En saanut nukuttua kymmeneen päivään kun pari kolme tuntia yössä aamuyöstä. Lääkitykseni oli vahva, en muista sitä enää tarkalleen. Minulla oli niin kovat vieroitusoireet, ja joka paikkaan sattui. Kävelykin tuotti hankaluuksia, enkä pystynyt tekemään mitään muuta kuin oksentamaan ja käymään vessassa. Tällä ensimmäisellä katkojaksolla tutustuin Satuun (nimi muutettu), ja lähdin hänen kanssaan pois 14 päivän jälkeen Sovatekilta Kyllönmäeltä. Se oli ensimmäinen katkokertani, eikä se päättynyt kovin hyvin, sillä morfiininkäyttöni jatkui katkaisujakson jälkeen välittömästi. Pääsin Satun kyydillä Heinälammelle, ja siellä meitä odottikin jo morfiiniannokset. Tutustuimme Satun ja hänen miesystävänsä Villen (nimi muutettu) kanssa hyvin. Vietimme aikaa yhdessä päivittäin. Teimme pahoja asioita, Satu käytti Subuteksia ja minä morfiinia. Välillä sain kaveriltani fenanyyliä, ja siitä minulle riitti noin viidet vedot eli piikityskerrat. Pärjäsin sillä noin kolme päivää jotenkuten.

”Auto kierähti pari kertaa ympäri, eikä kuolema ollut kovin kaukana. Jätin auton sinne, liftasin kyytiä noin 10 kilometriä Korpilahden jälkeen. Mietin, että kyllä minulla menee kovaa, ja elämäni oli täyttä helvettiä.”

Ensimmäisen kerran kokeilin heroiinia 18-vuotiaana Helsingissä, kun juuri ajokortin saaneena lähdimme ”käymään road tripillä” kahden kaverini kanssa. Seuraavana päivänä he jäivät Helsinkiin ja lähdin ajamaan yksin Helsingistä pois. Olin ajanut noin kaksi tuntia Jyväskylään päin, kun ajoin ojaan pajukkoon. Auto kierähti pari kertaa ympäri, eikä kuolema ollut kaukana. Jätin auton sinne, liftasin kyytiä noin 10 kilometriä Korpilahden jälkeen. Mietin, että kyllä minulla menee kovaa, ja elämäni oli täyttä helvettiä.

Reissun jälkeen elämäni ei kukoistanut, vaan minulla meni aika vauhdikkaasti. Tapasin lääkärin, joka kirjoitti minulle reseptit kaikista lääkkeistä, mitä halusin. Myöhemmin kyseinen lääkäri menetti lääkärinlupansa. Sen jälkeen vielä suurempi helvettini alkoi, sillä jouduin vieroittautumaan lääkemääristä, mitä olin saanut käyttää. Ja siitä heroiinihelvetistä minä en ole päässyt vieläkään pois.

Asuessani omassa asunnossa minut pahoinpideltiin. Minua potkittiin päähän, hakattiin kylkeen ja vatsaani viillettiin veitsellä. Tämän seurauksena jouduin teho-osastolle ja olin vähän yli 10 kuukautta koomassa. Kun heräsin, siitä alkoi elämäni taistelu, ja käyn edelleen samaa kamppailua.

Kuntoutuminen on pitkä ollut pitkä prosessi, mikä jatkuu edelleenkin. Olen tällä hetkellä ilman alkoholia, minulla on metadoni-korvaushoito (viiden vuoden ajan, tämä on heroiiniriippuvaisten korvaushoitolääke) ja lääkelistan mukaiset lääkkeet. Käyn salilla kolmesta viiteen kertaan viikossa, siihen on lisätty yksi fysioterapiakerta mikä tapahtuu myös kuntosalilla oman fysioterapeuttini ohjauksessa. En tarvitse päivittäisissä asioissa apua, pystyn itse muun muassa pukemaan, liikkumaan ja käymään suihkussa. Tarvitsen apua harvoissa, pikkutarkkuutta vaativissa asioissa sekä kodinhoidollisissa asioissa.

Haaveilen muutosta omaan asuntoon. Jouduin aikoinaan muuttamaan palvelutaloon, sillä yksin asuminen ei tuolloin onnistunut, sillä meinasin kuolla kolmesti, tämäkin johtui päihteidenkäytöstäni. TAYSin teho-osasto tuli tuolloin aika tutuksi. Siinä on karun elämäni lopputulos, mitä en toivo kenellekään toiselle ihmiselle. Kaikesta tästä huolimatta mielialani ja motivaationi ovat 200%. Mutta pitää muistaa, että aina ei voi olla hyvä päivä. Sen pituinen se, Peace and Love, rauhaa ja rakkautta.

Jani sai Pekka Hyysalolta lahjaksi Fight Back -hupparin. Vuonna 2013 perustettu FightBack-brändi välittää toivoa, positiivista ajattelua, tahdonvoimaa ja periksiantamattomuutta, jotka kaikki kuvastuvat Janin asenteesta.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *