Artisti ja aktivisti Linda-Maria Roine: ”Romanien syrjintä on salonkikelpoista rasismia”

Linda-Maria Roineen musiikissa ja kannanotoissa äänen saavat huumeidenkäyttäjät, väkivallan uhrit ja vähemmistöt. Hän kokee, että hänet on luotu puhumaan vääryyksistä, jotta seuraavien sukupolvien ei tarvitsisi enää kokea samaa. 
Lukuaika: 4 min

2010-luvun alku, Itä-Helsinki. Linda-Maria Roine seisoo räntäsateessa Tallinnanaukiolla ja toivoo, että hänellä olisi megafoni. Hän haluaisi huutaa ja herättää ostoskasseineen vaeltavat ihmiset. 

Roine haluaisi avata heidän silmänsä sille rinnakkaistodellisuudelle, joka on suoraan heidän edessään: huumekauppa, riippuvuudet ja köyhyys. Tyttöjen huono asema, väkivalta ja ahdinko. Yleinen pahoinvointi, jossa aukiolla aamusta iltaan seisoskelevat ihmiset elävät päivästä toiseen.  

Mutta Roineella ei ollut megafonia. Hänestä ei lähtenyt ääntäkään. 

Uusi kirja tulossa

Vuonna 2020 Roineella on ääni, eikä hän pelkää käyttää sitä.  Mercedes Bentso -artistinimellä julkisuuteen ponnahtanut Roine julkaisi ensimmäisen sinkkunsa Personal Raineri joulukuussa 2012, ja on tehnyt sen jälkeen kaksi kokopitkää albumia. Tällä hetkellä hän työstää uusia kappaleita yhdessä uuden tuottajan kanssa. 

Vuosien varrella Roine on profiloitunut vahvaksi kannanottajaksi niin musiikillaan kuin muullakin toiminnallaan. Hänestä on kasvanut kansalaisaktivisti, joka on puhunut esimerkiksi lähisuhde- ja seksuaaliväkivallasta, syrjäytymisestä, rasismista, ympäristöteemoista ja eläinten oikeuksien puolesta. 

Yhteiskunnallisiin epäkohtiin keskittyy myös uusi kirja Totuus ja tunnustus, joka julkaistaan lokakuussa 2020. Edellinen, Roineen ja toimittaja Venla Pystysen maaliskuussa 2019 julkaisema Mercedes Bentso – Ei koira muttei mieskään palkittiin muun muassa vuoden parhaana äänikirjana.  

”Uusi kirja on nyt viittä vaille valmis”, Roine kertoo elokuussa tehtävässä haastattelussa.
”Se tulee olemaan nimensä mukaisesti totuuksia ja tunnustuksia, esseekokoelma ajatuksistani ja arvoistani. Uusi kirja ei ole elämäntarinani, sillä sehän on jo kerrottu, mutta toki arvoni pohjaavat kokemuksiini.”

Ja paljon Roine onkin kokenut. Ensimmäisessä kirjassaan hän kertoi avoimesti kokemastaan väkivallasta ja ahdistelusta, huumeongelmasta sekä helluntaiseurakunnan ja romaniyhteisön sisäisistä ongelmista. 

Hyväksyttyä rasismia

Kun Roine oli pieni, hänen äidillään oli aina aikaa auttaa niitä, jotka apua tarvitsivat. Tänäkin päivänä Roine ajattelee, ettei aktivismi ole vain suurta julkista toimintaa ja kannanottoja. Se on myös konkreettista auttamista ja hyviä tekoja. 

Äidiltään Roine oppi myös sen, millainen romanien asema oli Suomessa 1970-luvulta 2000-luvulle. Sittemmin hän on nähnyt ja kokenut myös itse, millaista rasismia romanit joutuvat Suomessa kokemaan. 

”Vielä 1970-luvulla romanien oli vaikea löytää asuntoa. Nyt se on helpompaa, mutta moni muu asia on ennallaan. Se turhauttaa, pelottaa ja surettaa ihan älyttömästi, että asiat ei tunnu muuttuvan. Tietyllä tavalla ne ovat muuttuneet myös huonommaksi, kun mukaan on tullut uudenlaisia päihteitä”, Roine sanoo. 

Romanien asema suomalaisessa yhteiskunnassa onkin asia, josta Roine puhuu usein. Tänä kesänä hän on ollut keskustelemassa aiheesta esimerkiksi Yleisradion rasismikeskustelussa. 

”Nyt tilanne on se, että jokaisella romanilla on joku sukulainen tai tuttava, jolla on päihdeongelma. Romaninuoria kuolee jatkuvasti. Viime vuonnakin useita romaninuoria kuoli päihteisiin tai päihteisiin liittyen. On hyvä, että tästä puhutaan. Se on askel parempaan.” 

”Se on todella hyytävä ajatus, että Suomi on maailman paras maa romaneille, kun syrjintä on tätä luokkaa, että estetään ”vain” kaupassakäynti, ja siitä pitäisi sitten olla kiitollinen. Se kertoo siitä, että asiat on maailmalla todella huonosti”, Roine sanoo.

Lähes 70 prosenttia romaneista kokee Suomessa syrjintää arjessaan. Luku on suuri. Vastaavasti esimerkiksi somalialaistaustaisista 47 prosenttia ja venäjänkielisistä 27 prosenttia on kertonut kokeneensa syrjintää. Vaikka yleisesti ottaen rasismia vastaan taistellaan nykyään näkyvästi ja romanit huomioidaan valtiohallinnossa Romanipoliittisen ohjelman kautta, romanivastaisuus elää suomalaisissa sitkeästi. 

Romaneita estetään astumasta ravintoloihin ja kauppoihin. Heitä pysäytellään, tutkitaan ja epäillään varkaiksi. Heidän viereensä ei istuta bussissa, ja heitä saatetaan nimitellä kadulla. Asunnon saaminen omalla nimellä on edelleen vaikeaa, työpaikasta puhumattakaan. Osalla nuorista on vaikeuksia valmistua ammattiin, koska he eivät saa työharjoittelupaikkoja. 

”Romaneihin kohdistuva rasismi on Suomessa salonkikelpoinen ja hyväksytty rasismin muoto”, Roine toteaa.

Roine iloitsee siitä, että viimeisimpien rasismikohujen yhteydessä useat feministivaikuttajat ovat ottaneet kantaa romanien puolesta. ”Pikkuhiljaa ei-rasistinen ja antirasistinen valtaväestö alkaa havahtua siihen, että meillä on ongelma.” Kuva: Roni Rekomaa

 

”Romaninuoria kuolee jatkuvasti”

Roine itse luopui hameestaan samoihin aikoihin, kun hän nousi lavoille rap-artistina. Sen jälkeen hän on myös ottanut kantaa yhteisön sisäisiin epäkohtiin, kuten homofobiaan, naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ja päihdeongelmiin.

Romaniyhteisö on Roineelle tärkeä ja rakas. Hän haluaa, että romanien asema suomalaisessa yhteiskunnassa kohentuu. Siksi hän pitää asiasta ääntä.

Roine toteaa, ettei romanien kohtaaman syrjinnän näkökulmasta ole mitenkään yllättävää, että yhteisön sisällä esiintyy pahoinvointia, syrjäytymistä ja rikollisuutta. Toiseuden kokemukset ja rasismin aiheuttama trauma voivat asiantuntijoiden mukaan vaikuttaa kielteisesti sekä fyysiseen että psyykkiseen terveyteen ja hyvinvointiin. 

Romaniyhteisö on Roineelle tärkeä ja rakas. Hän haluaa, että romanien asema suomalaisessa yhteiskunnassa kohentuu. Siksi hän pitää asiasta ääntä.

”Onko mätää kulttuuri vai ne ihmiset, jotka käyttävät sitä väärin? Jos kulttuurissa on ongelmia, niin mistä se johtuu? Onko vuosisatojen sorrolla ja valtaväestön asenteilla mitään tekemistä – näitä kysymyksiä ei ole mediassa juuri tuotu esiin. Osa romaneista ei ole välttämättä koskaan saanut elää osana tätä yhteiskuntaa. He oppivat jo lapsena, että heidän vanhempansa eivät ole hyväksyttyjä, eivätkä he itse ole hyväksyttyjä”, Roine herättelee.

Hän iloitsee siitä, että romaniyhteisössä nuorison keskuudessa rehottavista päihdeongelmista on ryhdytty puhumaan avoimesti viimeisen kymmenen vuoden aikana, sillä aiemmin asiasta vaiettiin. Roine haaveilee, että romaninuorille suunnattaisiin apua, joka ehkäisisi päihdeongelmia ja syrjäytymistä heidän kulttuuritaustansa huomioon ottaen.

”Nyt tilanne on se, että jokaisella romanilla on joku sukulainen tai tuttava, jolla on päihdeongelma. Romaninuoria kuolee jatkuvasti. Viime vuonnakin useita romaninuoria kuoli päihteisiin tai päihteisiin liittyen. On hyvä, että tästä puhutaan. Se on askel parempaan.” 

Ongelmallisimpana Roine pitää sitä, että rasismi rehottaa rakenteissa: virkailijoiden, poliisien, vartijoiden ja jopa lautamiesten keskuudessa. Kuva: Aino Suni

 

Ei enää pelkoa

Tammikuu 2011. Roine nousee lavalle Jääpuistossa. On hänen ensimmäinen live-esiintymisensä, ja hän pelkää kirjaimellisesti henkensä edestä.

”Pelkäsin, että joku ampuu minut siihen lavalle. Pelko oli ihan todellinen, minut oli todella uhattu ampua ja minua oli uhkailtu, koska olin pari kuukautta aiemmin luopunut hameesta”, hän muistelee nyt.

Ensimmäisissä kappaleissaan Roine tyytyi piilottamaan viestinsä lyriikoiden sekaan. Tarve puhua suoraan on kuitenkin vienyt voiton. Roine kokee, ettei musiikki yksin riitä muuttamaan asioita. 

”Taide on aina taidetta. Ihmiset kuulevat kappaleeni, mutta olen huomannut, että jotkut ottavat kappaleeni kuvainnollisina. Esimerkiksi Verikosto -kappale on otettu vastaan näin. Tavallaan tulkinta ei ole tietenkään väärä, taidettahan voi tulkita kuten haluaa, mutta en minä kirjoittanut kappaletta kuvainnolliseksi”, hän kertoi viitaten kappaleeseen, jossa käsitellään vanhaa perinnettä, jonka mukaan loukkaukset koskevat koko sukua. 

Kerta kerralta rohkeammat kappaleet, teot ja kannanotot ovat saaneet pelon hiipumaan.  Nyt Roine puhuu ja räppää asioista, jotka ovat monille yhä tabuja. Hänen oma äänensä on se megafoni, joka häneltä kerran Tallinnanaukiolta puuttui. 

”Lopulta tuli sellainen olo, ettei tästä ole enää paluuta. Minut on tarkoitettu tekemään tätä, puuttumaan epäkohtiin ja sanoittamaan niitä. Halu tehdä ja muuttaa maailmaa on suurempi kuin pelko.”

Muut lähteet:

Vähemmistövaltuutettu: Erilaisena arjessa – Selvitys romanien syrjintäkokemuksista (2014)

Ihmisoikeusliitto: Romanit ja syrjintä 

Leif Hagertin blogikirjoitus Ihmisoikeusliitto.fi -sivustolla 7.7.2017: Romaneille rotuerottelu on arkipäivää Suomessa 

Tykkäsitkö lukemastasi? Tilaa Freestyle-lehti ja lue lisää mielenkiintoisia juttuja! Tuet samalla ehkäisevää päihdetyötä nuorisolle. 

Jaa artikkeli:
Jaa artikkeli:
Lue seuraavaksi: