Teksti: Teemu Potapoff Kuva: Aftonbladet / Lehtikuva

Viime keväänä uransa lopettanut Jere Karalahti, 41, on eittämättä yksi kotimaisen jääkiekon tunnetuimmista hahmoista sekä kaukalossa että sen ulkopuolella. Helsingin Tapulikaupungista ponnistanut Jere elää omien sanojensa mukaan tänä päivänä unelmaansa. Mies ei kadu menneisyyttään, koska ei näe siihen mitään syytä, vaikka ulkopuolisten silmissä siihen sisältyi vauhtia ja vaarallisia tilanteita enemmän kuin normaalissa amerikkalaisessa toimintaleffassa.



Jere Karalahti aloitti ammattilaisuransa Helsingin IFK:ssa kaudella 1993-1994. Viime kevääseen päättyneen uransa aikana poikkeuksellisen lahjakas kiekkoilija ehti pelata SM-liigan lisäksi maailman suurimmassa kiekko-organisaatiossa NHL:ssä, Ruotsin SHL:ssä ja Venäjän KHL:ssä. 2000-luvun alussa miehen kiekkouraa varjostivat iltapäivälehtien lööpit siitä, kuinka päihteiden käyttö oli saanut otteen miehestä, kunnes päihteet lopulta veivät Jeren kahdeksan päivää kestäneeseen koomaan. Tänä päivänä Jere on onnellinen pienen Jax-pojan, nykyään jo teini-ikäisen, ”isän silmäterän”, Ronja-tyttären ja Valko-Venäjällä asuvan Stellan isä. ”Hänen kanssaan tilanne onkin sitten vähän monimutkaisempi.”

Kiekkolegenda saa (edelleen) kicksinsä urheilemisesta.

”Kaikki, mitä tässä on tapahtunut viimeisen vuoden aikana, on ollut iso muutos tässä elämänvaiheessa. Ura ammattilaiskiekkoilijana päättyi viime keväänä HV71:n riveissä, joten talvi on mennyt palautellessa. Olen matkustanut muun muassa Dubaihin, Kreikkaa ja Italiaan, mutta yksi menneen vuoden kovimpia kohokohtia oli se, kun pääsin Lontooseen ja Birminghamiin todistamaan maailman kovimman bändin Black Sabbathin viimeisiä keikkoja. Poikani Jax on taannut sen, että mulla on ollut kädet täynnä töitä. Ja sportti on edelleen vahvasti kuvioissa mukana”, jutun tekohetkellä Thaimaassa lomaileva Jere valottaa.

”Tällä hetkellä minua kiinnostaa kamppailu-urheilu, mutta eritoten thainyrkkeily, jota treenaan miltei joka päivä Helsingin Thaiboxing Clubilla Antti Naakan tiukassa valmennuksessa. Thaiboxing on minulle laji, jossa saan purkaa itseäni ja mennä sinne äärirajoille. Jokaisen treenin jälkeen on euforinen olo, kun on saanut treenata kovaa, ja tällä hetkellä teen töitä sen eteen, että voisin joskus tulevaisuudessa nousta kehään. Jengi kyselee, että eikö mua pelota nousta kehään? No, mä olen pelannut NHL:ssä 20 000 ja KHL:ssä 16 000 ihmisen edessä, joten olen tottunut tuollaiseen paineeseen. En pelkää ketään, enkä mitään. Vaikka totta kai tiedän, että kamppailukehään asteleminen on varmasti omalla tavallaan paineisempaa.”

Karalahden matka pisteeseen, jossa hän on onnellinen isä ja thaiboxingfani, ei ole ollut kaikista helpoin.

”Olen aika tykännyt pitää hauskaa, janosin uusia kokemuksia. En suosittele elämääni kenellekään, mutta sen sanon, että olen elänyt elämän, jossa on sattunut ja tapahtunut. Olen elämäni aikana vetänyt kaikkea mahdollista, ja se kahdeksan päivän mittainen koomareissu oli minulle pysäyttävä kokemus. Nyt jälkeenpäin ajattelen niin, että ilman sitä olisin tuskin itse pystynyt katkaisemaan kierrettä. Olen käynyt läpi kaikki NHL:n klinikat ja muut, mutta vaadittiin tuollainen tapahtuma, joka sitten herätti. Josta alkoi vuosia kestänyt paranemisprosessi itseni kanssa, koska mikään ei koskaan lopu kuin seinään. Varsinkaan päihteiden käyttäminen.”

”Syksyllä ilmestyy elämäkertani, josta puhuttiin ensimmäisen kerran jo ainakin kymmenen vuotta sitten, mutta en ollut silloin vielä valmis tekemään sitä. Jouduin kypsyttelemään ajatusta oman aikani, mutta nyt koin, että aika on oikea. Kerron siinä elämästäni rehellisesti, eikä tällaista kirjaa ole ennen julkaistu Suomessa. Kerron, kuinka asiat ovat oikeasti menneet. Samalla kirja on puheenvuoroni ja kertomus Tapulin pojasta, joka halusi pitää hauskaa”, Karalahti valottaa odotettua kirjaprojektiaan.

”Tämä tulee olemaan ihmisille silmiä avaava tarina. Tarina erilaisuudesta, tarina lähiöistä ja lähiön kasvatista, joka nousi maailman huipulle! Kirjan avulla pääsen puhdistamaan maineeni ja nimeni, joka on loattu juorulehtien paskajutuilla, joita muun muassa Stella-tyttäreni äiti myy niille. Itse koen niin, että kun tällaista tehdään, kävellään tietyn koodiston yli. En haluan puhua kenestäkään pahaa, mutta haluan tilaisuuden kertoa oman näkemykseni. Arvostan syvästi erilaisia persoonia ja juttuja, mutta olen oppinut tietyt koodit, joiden mukaan yritän elää. Mua ei moinen muuten kiinnosta, mutta ajattelen aina läheisiäni ja sitä, kuinka paljon tuollainen loukkaa heitä.”

”My way.” Se on Karalahden kirjan kantava ajatus. Mies on aina ollut oman tiensä kulkija, eikä ole välittänyt siitä, mitä besserwisserit hänestä puhuvat.

”Kirjaan on haastateltu mun lapsuudenystäviä, joukkuetovereita, valmentajia, läheisiä, mutta heidän sanomisensa ovat vain pieniä lainauksia. Kirjan rungon muodostaa mun kertomukset. Sen tekeminen on ollut saatanan hauskaa. Ollaan jätkien kanssa naurettu, kun olemme muistelleet menneitä ja katselleet vanhoja kuvia! Luvassa on kovia tarinoita elävästä elämästä”, mies nauraa.

”Mun ura on tuomittu hautaan monta kertaa: on ollut pelikieltoja, tutkintavankeutta, päihdeklinikkaa ja muuta, mutta silti olen aina palannut takaisin askiin ja tehnyt uusia ennätyksiä. Pelasin kuitenkin 23 vuotta ammattilaisena ympäri maailmaa maailman parhaita kiekkoilijoita vastaan edustaen Suomen lukuisissa arvoturnauksissa”, Karalahti toteaa.

Omien sanojensa mukaan hän on eri mieltä yhteiskunnan normeista, ja hän haluaakin puhua erilaisuuden puolesta. Tulevassa elämäkerrassa sivutaan tätä ex-kiekkoilijalle tärkeää aihetta.

”Haluaisin, että Suomessa opittaisiin hyväksymään erilaisuutta. Jokainen meistä on lahjakas jossain, mutta jotta se lahjakkuus pääsisi esiin, ihminen tarvitsee tukea. Jokainen voi löytää sen oman juttunsa, mutta kaikki vaatii aikaa ja treeniä. Kaikkea ei voi saada saman tien. Tarinani myötä haluan avata ihmisten silmiä, mennä heidän tajunnastaan läpi, muuttaa ennakkoluuloja ja vaikuttaa yhteiskuntaan.”

”Läheisten ihmisten antama tuki on todella tärkeää. Mua on vuosien varrella tuettu valtavasti: kaikki kaverit, HIFK, Frank Moberg. Voisin jopa sanoa, että mulla on normaalia laajempi tukiverkosto. Kaikkien näiden vuosien aikana olen oppinut sen, että mitä syvemmällä ihminen käy, sitä enemmän sitä oppii arvostamaan pieniä asioita. Koen, että mulla on ympärilläni ihmisiä, jotka ovat mukana mun jutussa, kävi miten kävi. Mutta homma toimii myös toisinpäin. Samalla lailla mä teen kaikkeni niiden ihmisten eteen, joita rakastan ja kunnioitan.”

Karalahti kertoo rakastavansa urheilua ja urheilemista. Siksi hän pyrkii jakamaan urheilemisen ilosanomaa myös ympärilleen Hero-treenin avulla.

”Hero-treeni ei ole mitään kahdeksan viikon dieetti, vaan kokonaisvaltainen elämänmuutos. Meillä on kolme tasoa: rookie, advance ja hardcore, joten kaikille löytyy tasoisensa treeniohjelma. Meidän treenaajilla on käytössään valmentajat, ravintoekspertit ja jopa lääkärit muutaman klikkauksen päässä. Hero-treenissä ei vaakaa tuijotella, sillä sillä ei ole mitään merkitystä. Me haemme pysyvää elämänmuutosta liikunnan ja yhteisöllisyyden kautta.”

”Kun ihminen syö terveellisesti, liikkuu, lepää, palautuu, niin hän voi kokonaisvaltaisesti paremmin, joka näkyy ulospäin muille ihmisille muun muassa lisääntyneenä sosiaalisuutena. Eikä Hero-treenissä tarvitse luopua mistään, vaan sen avulla elämästä voi nauttia paremmin. Sillä elämästä pitää nauttia!”

Tasapainon löytänyt Karalahti ei osaa sanoa, missä näkee itsensä viiden vuoden päästä, mutta tietää, kuinka aikoo elää elämäänsä.

”Minulla on hyviä ihmisiä ympärilläni, ja saan tehdä mitä haluan. Aion edelleen vetää hyvällä fiiliksellä, sillä olen edelleen luonnonlapsi, joka elää hetkessä!

”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *