Humans of Suomi Finland – SELVIYTYJÄT
Kolmas Nainen -yhtyeen kappaleella Kovalla kädellä yhtyeen nokkamies Pauli Hanhiniemi laulaa siitä, kuinka elämä vetää maton jalkojen alta. ”Mahahaavat, infarktit, tulipalot, konkurssit, erot, linnatuomiot kuuluu ohjelmaan, kun meitä lähtökuoppaan saatetaan…” Inhorealistista, mutta totta. Tällaiset vastoinkäymiset, jollaisia jokainen meistä kohtaa vuorollaan, ovat niitä puunoksia, jotka lävähtävät suoraan päin kasvoja täysin yllättäen tuottaen kipua ja lamaannuttaen meidät hetkeksi. Jotkut meistä lamaantuvat läpsäyksestä kokonaan, toiset taas pudistelevat päätään ja jatkavat kulkuaan, vaikka kipu polttaa edelleen kasvoja.
Selviytyjät-projekti sai alkunsa innostuksestani Humans of New York -sivustoa kohtaan. Minusta on mielenkiintoista katsoa kuvia täysin ventovieraista ihmisistä ja lukea heidän kertomia kommentteja elämistään, kohtaamistaan vastoinkäymisistä ja onnistumisista. Sivuston innoittamana mietin ensin kirjaa, jonka myötä olisimme jalkautuneet Helsingin kaduille kuvaamaan ja haastattelemaan yhteiskunnasta syystä taikka toisesta syrjäytyneitä. Halusin antaa heille äänen. Kukaanhan meistä tuskin on vapaaehtoisesti valinnut syrjäytyneen roolia. Jokaisella ”tavallisen arjen” ulkopuolella elävällä on joskus ollut suunnitelmia ja haaveita uran, parisuhteen tai perheen suhteen. Elämä on voinut olla hyvissä kantimissa, kunnes tapahtui jotain, joka johti sivuluisuun. Ja kun kurimus vie mukanaan, sitä kurssia ei välttämättä käännetä ihan tuosta vain. Halusin tehdä kirjan, jonka sivuilla yhteiskunnan reunamilla elävät pääsisivät kertomaan kohtaloistaan, mutta tiukan pohdinnan jälkeen päädyin siihen lopputulokseen, että kyseisen kirjan tekeminen olisi kyseenalaista. Vaikka sen avulla monet elämän kovan myllyn läpikäyneet olisivat saaneet äänensä kuuluviin, pidin moraalisesti arveluttavana sitä, että tässä ”rahastettaisiin” huonompiosaisten kohtaloilla. Ajatus siitä, että kirjan julkistusjuhlissa kilistelemme sihijuomalasejamme ja taputtelemme toisiamme selkään, mutta samalla nämä ihmiset jatkavat edelleen päämäärätöntä kulkuaan kaduilla, oli kestämätön. Sen sijaan syntyi ajatus tehdä kirja haasteita selvinneistä.
Kun kaikki muuttuu
”Jos sinulla on jotain kesäsuunnitelmia tehtynä, unohda ne. Poika, sinulla on syöpä. Ja tämä on aika vakava juttu.” –Jani Kokki– Koska haluan kirjoittaa asioista, jotka saavat ajattelemaan ja toimivat parhaimmillaan mahdollisesti jonkinlaisena muutoksen tuojana, jäin miettimään, mitä ja keitä haluan kirjallani tavoittaa. Selviytyjät-kirjan kohdalla toive oli saada lukijat avaamaan silmänsä erilaisille kohtaloille erilaisten elämäntarinoiden avulla. Asiat ja tapahtumat, joista yleensä luemme lehtien otsikoista ja joita kommentoimme nettikommenttiketjuissa, saavat nyt kasvot ja nimet, kun kymmenen rohkeaa ihmistä kertoo tapahtumista, jotka muuttivat heidän elämänsä lopullisesti. Kirjan sivuilla elämistään puhuvat muun muassa kovan syöpätaistelun läpikäynyt mies, lapsena koulukiusattu nainen, työpaikallaan raiskatuksi joutunut nainen, mielenterveysongelmien kanssa painiva nainen, päihdekurimuksen selättänyt mies ja lapsena hyväksikäytetty nainen. Jokainen näistä rohkeista ihmisistä avaa tuntojaan elämänsä kurssin muuttaneista tapahtumista, joista jotkut tapahtuivat yllättäen, toiset pitkän ajan kuluessa. Yhteistä kaikilla tapahtumilla on se, että ne käänsivät kaiken päälaelleen, eikä mikään ollut enää entisensä. Nimensä mukaisesti Selviytyjät on kirja, jonka sivuilta luetaan tarinoita selviytymisestä. Vaikka tarinat ovat enemmän tai vähemmän tummanpuhuvia, kaiken kantava voima on toivo. Toivo paremmasta huomisesta. Toivo siitä, että huomenna kaikki on paremmin. Toivo siitä, että jokainen askel vie kohti parempaa.
Kun kulissit kaatuvat
”Edellisenä päivänä olin ollut töissä käyvä, vähän ehkä liikaa bilettävä nuori nainen, joka oli hoitanut kaikki velvollisuutensa, mutta seuraavana päivänä romuna, lepositeissä suljetulla osastolla.”
Ylläoleva lainaus on ote mielenterveyspotilaaksi luettavan Essi Tiikkajan tarinasta. Essin tarina ei ole millään tavalla poikkeava Suomessa vuonna 2017. Ja tarkemmin ottaen ei ole mikään kirjan kansien välistä löytyvä tarina. Jokainen niistä on arkipäivää jollekin. Olen itse alkoholistiperheestä, jossa tärkeintä olivat ulospäin näkyvät kulissit. Lavasteiden takana tapahtui mitä tapahtui, mutta naapureille, tuttaville ja jopa sukulaisille asiat esitettiin sokerikuorrutettuina. Ja tämä kulissien pitäminen pystyssä oli, ja on edelleen, tapa selviytyä päivästä toiseen. Se vain ei ole kovinkaan kestävä keino elää elämäänsä, sillä jossain kohtaa tulee tuulenpuuska, joka puhaltaa kaiken kumoon. Monia Selviytyjien tarinoita yhdistää yritys lakaista ongelmat maton alle. Pyrkimys olla oman sosiaalisen lähipiirin ja muun yhteiskunnan silmissä hyväksyttyjä, vaikka pään sisällä käy myllerrys. Jokaista tarinaa yhdistää myös se, että kulissien ylläpitäminen onnistuu vain sen oman aikansa, sillä ennemmin tai myöhemmin korttitalo kaatuu dramaattisin seurauksin, jonka jälkeen alkaa se todellinen selviytyminen. Kaiken opetteleminen uudestaan alkaen aina arjen pienistä, meille ”normaaleille” tavallisten asioiden harjoittelemisesta. Eikä tämä prosessi ole mikään lyhyen ajan tsemppaus, vaan henkilön loppuelämää määrittelevä matka, joka koostuu sekä nousuista että laskuista.
Askel kerrallaan
”Olen kasvanut todella paljon: laajentanut ajatusmaailmaani, oppinut käsittelemään itseäni. Olen itsevarmempi ja tiedän mitä haluan.” –Jasmin Helenius– Kirjan jokaisen henkilön tarinaa yhdistää elämännälkä ja halu päästä jaloilleen. Vaikeudet, vastoinkäymiset ja takaiskut ovat kaikille heistä arkipäivää matkalla kohti parempaa huomista, mutta samalla ne ovat tehneet näistä henkilöistä entistä vahvempia. Jokainen kirjan kymmenestä henkilöstä on kokenut sen, ettei paranemisprosessia voi nopeuttaa, vaan parempaa ja tasapainoisempaa elämää kohti mennään askel kerrallaan. Kaikelle on aikansa, eikä elämää mullistavista tapahtumista voi palautua sormia napsauttamalla. Jotkut heistä ovat uskoneet, että näin voisi tehdä ja kokeilleet sitä huonoin tuloksin. Mikäli elämän sokkelin valaa huonosti, sen päälle rakennettu talo ei pysy pystyssä. Elämän heitettyä häränpyllyä paluuta entiseen ei ole. Ei missään muodossa, vaan elämä pitää luoda alusta lähtien. Joissakin tapauksissa kaikki aloitettiin ihan perusasioiden opettelemisesta. Ja tällainen prosessi vaatii paljon, ei pelkästään itse henkilöltä, vaan myös hänen läheisiltään. Kaikilla meillä ei kuitenkaan ole vahvaa tukiverkostoa ympärillämme, jolloin selviäminen on haastavampaa, mutta onneksemme elämme yhteiskunnassa, jossa apua on saatavilla, vaikkakin joskus pitkällisen byrokratialenkin juostuamme.
Vertaistukea ja perspektiiviä
”Tänä päivänä olen todella tyytyväinen itseeni ja siihen, että olen oppinut todella paljon itsestäni ja elämästä. Asioita, joista moni ei edes tiedäkään.” –Ivari Retsä–
Halusimme tehdä kirjan, joka toimisi yhtä aikaa sekä vertaistukena että perspektiivin tuojana. Vertaistukea heille, jotka mahdollisesti käyvät läpi samankaltaisia tilanteita tai ovat kokeneet samankaltaisen kohtalon. Kertoa heille näiden rohkeiden ihmisten suulla ja tarinoiden kautta, etteivät he ole yksin. Antaa heille voimaa kohdata asioita. Voimaa jaksaa seuraavaan päivään ja kohti parempaa huomista. Samalla antaa perspektiiviä heille, joilla kaikki on niin sanotusti ”hyvin”. Mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan, sillä jokaisella meillä on omat taistelumme. Antaa matti ja maija meikäläisille mahdollisuuden peilata omaa elämäänsä ja ehkä tätä kautta avata heidän silmiään. Saada ihmiset huomaamaan, että jokaisen ulkokuoren takana voi olla rankkakin tarina, jota joku elää joka päivä lopun elämäänsä. Kaiken koossa pitävä voima on kuitenkin inhimillisyys.
Teksti: Teemu Potapoff
