Huumemaailmasta selvinnyt Eetu Pakkanen: ”Kukaan muu ei voi toipua puolestani” 

Riippuvuus ajoi Eetu Pakkasen vankilaan. Nyt hän haluaa auttaa muita kokemuksillaan.  
Lukuaika: 3 min

Kaksitoista vuotta sitten Eetu Pakkanen oli ulkoisesti huoliteltu ja hyvä puhumaan. Hän pukeutui siisteihin kauluspaitoihin ja kalliisiin merkkivaatteisiin, hänellä oli kavereita ja tyttöystäviä. Vaikka opiskelu ei sujunut, kaikki näytti olevan hyvin. Harva ohikulkija olisi arvannut, että huolitellun ulkokuoren alla oli jo vakava huumeongelma. Lopulta sen näkivät kaikki. Päihdeongelma räjähti käsiin. Pakkasesta tuli koditon, sadoista petoksista tuomittu rikollinen.  

”On puhdasta tuuria, että olen yhä tässä, elossa”, hän sanoo. 

Päihdemaailma imaisi Pakkasen varhain mukaansa. Hän oli vasta kymmenen, kun kokeili tupakkaa ja joi itsensä ensimmäisen kerran humalaan. Kannabiskokeilut tulivat kuvioihin 12-vuotiaana.

Vuosien mittaan Pakkanen eteni yhä kovempiin huumeisiin: Subutexiin, amfetamiiniin ja kokaiiniin. Se vaati runsaasti pääomaa.   

”Tein petoksia ja muita rikoksia rahoittaakseni päihteidenkäyttöäni”, hän myöntää. 

Parikymppisenä Pakkanen alkoi tehdä rahaa verkossa tehtävillä huijauksilla. Se oli petollisen helppoa. Aktiivisimmassa vaiheessa Pakkanen istui tietokoneella aamusta iltaan ja myi ihmisille asioita, joita ei ollut olemassakaan. Kun rahat kilahtivat tilille, Pakkanen katosi. 

”Menetin ymmärrykseni rahan arvosta. Tilillä saattoi olla 5000 euroa, enkä ollenkaan sisäistänyt, että se on paljon rahaa.” 

Petosten tekeminen oli sisäsiisti vaihtoehto järjestäytyneelle rikollisuudelle tai ohikulkijoiden kolkkaamiselle. Sana alkoi kuitenkin kiertää ja Pakkasesta varoiteltiin avoimesti netin keskustelupalstoilla. Kiinnijääminen oli vääjäämätöntä. 

Lopulta Pakkanen joutui oikeuteen yli viidestäsadasta eri petoksesta, joista rapsahti useita erillisiä tuomioita ja yhteensä neljän vuoden edestä istumista.  

KOHTUUKÄYTTÖ EI OLE MAHDOLLISTA

Pakkanen tietää, millaista on olla pohjalla, sillä hän on ollut siellä monta kertaa. Ensimmäisen kerran elämä romahti 18-vuotiaana, kun Pakkanen alkoi valvoa päivästä toiseen amfetamiinin voimalla, pilveä polttaen. Lopulta hänet kiidätettiin hoitoon kannabispsykoosin takia. 

Ensimmäistä hoitojaksoa seurasi toinen, kolmas ja kuudes. Pakkanen tarvitsee useamman käden sormet luetellessaan hoito- ja kuntoutuskertojaan. 

”Minulle on siis annettu mahdollisuuksia”, hän toteaa vaisusti. ”En vain ollut valmis hyötymään niistä. En ollut valmis lopettamaan.”

Pakkanen pääsi kyllä kuiville, useammankin kerran. Aina tapahtui kuitenkin jotain, joka romutti hyvin alkaneen puhtauden. Tuli vankilatuomioita ja henkilökohtaisia tragedioita. Viimeisen kerran Pakkanen ratkesi aineisiin vuonna 2014.

Huumeet jätettyään Pakkasen oli vielä määriteltävä suhteensa alkoholiin. Huumekoukusta selvittyään hän nimittäin kuvitteli, että osaisi kyllä juoda kohtuudella.

”En osaa. Olen addikti”, hän hymähtää. 

”Viimeisen kerran ratkesin juomaan tammikuussa 2017, kun lähdin opiskelijaristeilylle. En tiedä mitä ajattelin, miksi menin sinne. Ehdin astua laivaan, kun kuulin maistiaistiskiltä siideritölkin sihahduksen. Mietin, että no kyllähän minä voin yhden siiderin juoda. Seuraavaksi olin jo ostamassa viinaa.”

Kierre alkoi heti. Ei aikaakaan, kun peilistä katsoi taas väsynyt, riutunut ja likainen mies. Pakkanen oli jälleen kerran saavuttanut henkisen, fyysisen ja taloudellisen pohjamutansa. 

”Sanoin itse itselleni, että hitto sä olet oksettava”, hän muistelee. 

Niistä sanoista tuli käännekohta Pakkasen elämässä.

Lopulta en enää uskaltanut olla se, kuka olin. Lähdin hakemaan hyväksyntää päihteillä. Sanonkin usein, että juuri hyväksyntä oli minulle se ensimmäinen huume. Sitä janosin ja halusin kaikilta. Myöhemmin päihteet toivat minulle itsevarmuutta, rohkeutta ja hyvää oloa.
 

VAIKEUDET MUUTTUIVAT JOHDATUKSEKSI

Toipuminen alkoi, kun Pakkanen oppi turvautumaan vaikeissa hetkissä vertaistukeen ja tukihenkilöönsä. Päihteet vaihtuivat urheiluun ja treenaamiseen. Kaveripiiri meni uusiksi, kun Pakkanen huomasi ettei hänellä ollut entisten tuttaviensa kanssa enää mitään yhteistä puhuttavaa. 

”Ennen ihmiset olivat minulle vain hyödykkeitä. Jos en halunnut heiltä rahaa tai huumeita, janosin heiltä hyväksyntää. Tarvitsin aina jonkun sanomaan, että minä riitän ja kelpaan”, hän muistelee. 

Pakkanen uskoo, että hyväksynnän jano juontaa juurensa hänen lapsuuteensa. Rajusti koulukiusattu nuori koki riittämättömyyttä niin kotona kuin koulussakin. 

”Lopulta en enää uskaltanut olla se, kuka olin. Lähdin hakemaan hyväksyntää päihteillä. Sanonkin usein, että juuri hyväksyntä oli minulle se ensimmäinen huume. Sitä janosin ja halusin kaikilta. Myöhemmin päihteet toivat minulle itsevarmuutta, rohkeutta ja hyvää oloa.” 

Tänään hyvä olo tarkoittaa Pakkaselle puhtautta, kaikista päihteistä kieltäytymistä. Sitä on kestänyt nyt kolme vuotta. 

Tie raittiiksi ja työssäkäyväksi kansalaiseksi ei ollut kuitenkaan helppo. Miten herätä aamuisin, pitää kiinni sovituista aikatauluista tai maksaa laskut ajallaan? Pakkasella ei ollut sellaisesta elämästä lainkaan kokemusta. 

Uusien taitojen opettelun lisäksi koko elämän tukipilarit piti määritellä uudestaan. 

VIHDOIN VALMIS

Pakkaselle oli ratkaisevaa ymmärtää, ettei kukaan voinut toipua hänen puolestaan. Jos hän halusi elämäänsä muutosta, hänen oli tehtävä se itse.

”Olen itse vastuussa itsestäni”, hän tiivistää.

Toinen tärkeä asia oli saada tuntea, että oma työpanos on arvokas. Onnistumisen kokemuksia tuli esimerkiksi Likaisen tusinan toimeksiannoista, joissa entiset vangit pääsivät avustamaan elokuvakuvauksissa ja rakentamaan lavasteita.

”Silloin ymmärsin, että minäkin voin tehdä työtä ja muita ihan tavallisia asioita, eikä se ole minulle jotenkin mahdotonta”, Pakkanen sanoo.

Kolmas tukipilari on ollut oman kutsumuksen löytyminen. Aiemminkin päihdetyön kentällä vapaaehtoistyötä tehnyt Pakkanen on nyt kouluttautumassa kokemusasiantuntijaksi. Hän on kiertänyt kouluilla kertomassa tarinaansa ja antanut useita haastatteluita, joilla toivoo voivansa auttaa muita huumemaailmaan eksyneitä.

”Olen tajunnut, että kaikki ne asiat, joita minun on pitänyt käydä läpi ovat olleet johdatusta tähän hetkeen: että voin auttaa muita tarinallani ja kokemuksillani.”

Enää Pakkanen ei pelkää takapakkeja.

”Uskon, että olen vihdoin valmis. Olen ymmärtänyt, etten yksinkertaisesti tarvitse päihteitä mihinkään. Elämän ylä- ja alamäet, festarit, kavereiden illanistujaiset, flirttailu.. kaikkia näitä voin tehdä myös selvänä. Sitä paitsi saan asioista paljon enemmän irti raittiina”, Pakkanen sanoo.

Päihteetön elämä oli uusi alku. Tammikuussa 2020 kahvilapöydässä istuu rento, ulospäinsuuntautunut ja itsevarma mies. Pakkanen tietää sen itsekin.

”Nykyään voin sanoa itse itselleni, että Eetu, olet ihan okei.”

 
 
Jaa artikkeli:
Jaa artikkeli:
Lue seuraavaksi: