Kun päihteet alkoivat ottaa enemmän kuin antaa, suositun Mimmit sijoittaa -median yrittäjä ja vaikuttaja Hanna Tikander päätti sijoittaa ja vaikuttaa ennen kaikkea omaan hyvään oloonsa. Menestyvää brändiä edustava Hanna jätti alkoholin ja otti vapaaehtoisesti kauniille kasvoilleen myös huumeiden käyttäjän säälimättömän stigman.
Raitistumisen lisäksi Hanna valitsi olla julkisesti raitis. Päätös synnytti oman podcastin, esikoiskirjan ja halun tarjota vertaistukea kaikenlaisesta raitistelusta kiinnostuneille. Tämä kuulostaa helpolta, ihailtavalta ja täydellisen esimerkilliseltä. Hanna uskaltaa kuitenkin sanoa suoraan senkin, ettei näin ole.
”Olen joutunut kysymään itseltäni tosi usein, olenko valinnut oikean reitin.”
Hanna myöntää olevansa katkera siitä, että hän ei voi päihtyä huoletta ja murheetta. Hän kertoo virkistävän suoraan miettineensä monesti, että miksi juuri hänen piti joutua raitistumaan. Hanna ei esitä raitistumista ylevänä ja jalona elämäntapavalintana, vaan muistuttaa, että mieluummin hän olisi ilman tätä ongelmaa, jos voisi valita. Tässä tarinassa ei ole tavuakaan tekopyhyyttä.
”Kyllä mä olen katkera siitä, etten voi nauttia alkoholista kuten muut”, Hanna sanoo ihailtavan rehellisesti ja kertoo ajattelevansa usein, että vitsi kun hän vain voiskin vetää pienen hauskan ja harmittoman humalan ja herätä aamulla ilman sen suurempaa pahaa oloa. Se ei kuitenkaan ole mahdollista, koska Hanna havahtui muutama vuosi sitten siihen, että humala ei tuntunut enää huolettomalta ja hauskalta, vaan se oli alkanut aiheuttaa kovaa ahdistusta.
”Tietysti olen iloinen päätöksestäni olla raitis. Tiedän, että olen parantanut sillä elämälaatuani, mutta silti olen tietyissä tilanteissa kateellinen niille ihmisille, jotka pystyvät nauttimaan alkoholista ongelmitta.”
Hanna pystyy sanomaan senkin, että vaikka raitistumisen myötä olo on keventynyt, raittius on ollut myös raskasta. Ihmisiä on lähtenyt ympäriltä ja Hanna pelkää, ettei häntä uskalleta joka tilanteessa enää kohdata samoin kuin ennen.
”Välillä tunnen, että jotkut tutut moikkaavat minua nykyään eri lailla, varautuneemmin. Siitä tulee surullinen olo. En haluaisi joutua kokemaan olevani kenellekään uhka, jonka seurassa käyttäytymistä täytyisi joutua varomaan.”
Yhden ratkaisu raitistua pakottaa monet ympärillä miettimään omaa suhdetta päihteisiin. Raitistuneen kohtaaminen on pelottava peili ja se voi saada ottamaan etäisyyttä. Tämä on enemmänkin taakka kuin tarkoitus.
”Olen surullinen, jos jossakin on juhlat, jonne minua ei ole kutsuttu oletettavasti siksi, että raittiuteni aiheuttaa muille kiusallisen olon. Vaikkei näin olisikaan, niin kokemus ulkopuolisuudesta on omassa päässäni todellinen. Silloin tekee mieli juoda pullo viiniä. Olen kuitenkin oppinut tunnistamaan tämän olon. Annan sen tulla ja sitten annan sen mennä.”
”Selvin päin festareilla ja baareissa ollessani tarkkailen herkemmin ihmisten käyttäytymistä ja suhtautumista itseeni.”
Vaikka Hanna kokeekin olevansa selvin päin suurennuslasin alla, hän ei halua kokea painetta joutua esittämään, että selvin päin juhlissa on aina vain tosi kivaa. Selvin päin saa olla myös tylsää ja paha mieli, aivan kuten päihteiden vaikutuksen allakin voi olla. Selvin päin tunteiden kirjo on samanlainen, mutta tunteet vain ovat puhtaampia ja aidompia.
Hanna ei ole halunnut syyllistää ketään päihteidenkäyttämisestä omalla ratkaisullaan.
”En ajattele nousseeni raitistumisen myötä mihinkään sellaiseen asemaan, mistä minulla olisi oikeus arvostella tai tuomita muita. Haluan tarjota vertaistukea niille, jotka sitä kaipaavat, mutta en moralisoida ketään. En ole halunnut luoda ihmisille painetta, että koska minä olen raitistunut ja valinnut puhua siitä avoimesti, niin kaikkien muidenkin täytyisi tehdä samoin.”
Hanna tarjoili kirjajulkkareissaan vieraille myös skumppaa, koska ei halua rajoittaa muiden elämää.
”En ajattele olevani parempi kuin kukaan muu siksi etten päihdy. Päinvastoin haluaisin olla kuin muut, mutta en voi. Minua harmittaa, miksi tämä ongelma piti tapahtua juuri minulle.”
Selvin päin elämä ei ole aina helppoa.
”Käytän päihteettömyyden ajattelemiseen valtavasti aikaani ja energiaani. Välillä mietin, miksi olen valinnut tällaisen reitin ja teen elämästäni tavallaan tosi raskasta itselleni, kun pohdin jatkuvasti näitä asioita.”
Kun Erään bilettäjän tarina julkaistiin, Hanna tuli kipeäksi. Yksi stressi laukesi, mutta toinen alkoi. Tätä haastattelua tehdessä kirja on ollut reilun kuukauden julki ja Hannaa väsyttää. Kysyttäessä miltä valtaisan ylistävän palautevyöryn vastaanottaminen on tuntunut, Hanna kertoo sen olleen kaikessa palkitsevuudessaankin todella raskasta.
Oman tarinan kertominen on yksi asia, mutta palautteen vastaanottaminen kokonaan toinen. Vuosi sitten startanneen Selvin päin -podcastin myötä Hanna oli kyllä tottunut saamaan palautetta ja huomaamaan, millaista jakamisen tarvetta päihdeasiat kuulijoiden mielessä herättävät. Silti sekään ei voinut valmistaa häntä siihen palautevyöryyn, minkä kirjassa kerrottu äärimmäisen rehellinen oma tarina synnytti.
Harva tulee ajatelleeksi, mutta kehujenkin vastaanottaminen voi käydä työstä. Kiitokset voimaannuttavat, mutta myös väsyttävät, sillä myös kiitollisuuden ilmaisu saadusta palautteesta on omalaisensa kuorma – tai paremminkin se, ettei siihen vain riitä aika.
”Nautin siitä fiiliksestä, että ihmiset kokevat, että minulle voi jakaa omia ajatuksia ja omia elämänkohtaloita. Palaute on ollut todella henkilökohtaista ja olen ottanut palautteen vastaanottamisen työtehtävänä.”
Jos kaikille vastaaminen vie voimia, niin voimia vie myös olla vastaamatta.
”Haluan antaa itsestäni luontaisesti tosi paljon ja siksi on ollut pakko opetella hyväksymään, että en voi vastata jokaiseen viestiin sillä intensiteetillä mitä haluaisin. Miellyttäjäluonteelle rajan veto on vaikeaa. Olen pelännyt, että ehkä minusta ei enää pidetä, ellen jaksa vastata kaikille kunnolla ja ajatuksella. ”
Koskettavimmissa palautteissa on annettu ymmärtää, että Hannan tarina on ollut syy olla luovuttamatta elämän suhteen. Tällaisen tunnustuksen äärellä kirjailija kokee äärimmäistä kiitollisuutta, mutta myös yllättävää vastuuta.
”Mitä jos jätän vastaamatta jollekin, joka kokee tulleensa siten torjutuksi ja aiheutan hänelle näin vakavia seurauksia?”, Hanna pohtii rajanvedon vaikeutta.
Raffileima
Kun Hanna mietti lopullisia kirjaan jääviä teemoja, ystäväni haastoi minua miettimään, miksi hän haluasi ottaa itselleen tällaisen leiman.
”Myös kustantaja kysyi monta kertaa, olenko varma, että haluan ladata kaiken tiskiin. He muistuttivat, ettei tarvitse antaa niin paljon ja heittäytyä tähän aivan näin täysillä.”
Hanna harkitsi asiaa, mutta koki, ettei hänellä ollut vaihtoehtoa.
”Se ei välttämättä tuntunut sataprosenttisesti oikealta ratkaisulta, mutta se oli minulle ainoa mahdollinen tapa. En olisi pystynyt seisomaan kirjan takana rajatulla totuudella. Koin, ettei kaunisteltu totuus olisi saanut muutosta aikaan. Ymmärrän nyt paremmin kuin silloin miltä kaikelta minua haluttiin suojella, mutta uskon, että osatotuuden kertominen olisi kaduttanut lopulta kuitenkin enemmän.”
Kehäkolmosen sisäpuolella kokaiinin käyttöä enemmän kummastuttaa se, että joku uskaltaa antaa sille kasvot. Bilehuumeiden käyttö ei ole mikään uusi ilmiö, mutta harvemmin siitä kukaan kuitenkaan puhuu tässä mittakaavassa julkisesti omalla nimellään. Se on poikkeuksellisen rohkeaa ja kaivatun vallankumouksellista viihdekäyttökulttuurissa, mikä ei aina kuitenkaan ole pelkkää viihdettä. Hanna halusi tehdä näkyväksi viihdekäyttökulttuurin vaietut varjopuolet.
Kerrottuaan kirjassaan avoimesti huumeiden käytöstään, monet olettivat sen tarkoittavan hyvin erilaista todellisuutta kuin mitä Hanna arki oli ollut. Kysymykset piikittämisestä ja rajuista vieroitusoireista paljastivat sen, miten huumeet nähdään yhteiskunnassamme yhä usein yhtenä möykkynä.
”Niistä kysymyksistä tajusin, miten raffin leiman olin itselleni hankkinut. En ole koskaan käyttänyt suonensisäisiä huumeita, enkä ole kärsinyt vieroitusoireista. Se, että minut nähtiin siten, järkytti.”
Huumeiden satunnaiskäyttö ei ole kaikkialla Suomessa samanlainen normi. Hanna ei halua vähätellä viihdekäyttöön sisältyvää riskiä, mutta ei myöskään liioitella satunnaiskäytön seurauksia. Se miten huumeiden käyttö nähtiin Helsinki-kuplan ulkopuolella, todisti, miten tärkeää eri yhteiskuntaluokkien huumeidenkäytöstä on puhua. Menestyvä nuori kaunis nainen voi käyttää kokaiinia ilman, että se syöstää hänet sillan alle piikittämään.
Hanna ja hänen yhtiökumppaninsa tekevät Mimmit sijoittaa -mediayhtiön tiimoilta erilaisia yhteistöitä erilaisten tahojen kanssa. Kun Hanna tuli kirjassaan myös laittomien päihteiden käytön kanssa ulos kaapista, yksi kumppanuus purettiin.
”Tämä harmittaa tosi paljon. Tällainen ei vaikuta enää vain pelkästään minuun itseeni, vaan meidän Mimmit sijoittaa -yritykseen. Silloin on tullut iso häpeä ja suru, että on aiheuttanut tämän muille. En missään nimessä ole omalla avoimuudellani halunnut vaikuttaa esimerkiksi oman yhtiökumppanin elämään.”
Myös asiantuntijuuden paine on saanut Hannan kyseenalaistamaan ratkaisunsa. Viimeksi haastattelu päihteiden käyttäjien kohtaamispaikka Oodissa keskeytyi erään päihdekuntoutujan tullessa yllättäen kertomaan Hannalle subutex korvaushoidostaan ja toissapäiväisestä sydämenpysähdyksestään.
”Minuun oli kohdistettu spottivalo ja mikrofoni, enkä osannut siinä tilanteessa reagoida kuten olisin halunnut. Jäi harmittamaan, etten osannut kohdata häntä oikein tai etten tiennyt edes mikä olisi ollut oikein. Tällaisina hetkinä tulee tyhmä olo ja kyseenalaistan, miksi ylipäätään puhun näistä asioista, kun en ole päihdealan ammattilainen. Näissä hetkissä lannistun ja mietin, olisiko vain pitänyt tehdä kirjasta niin sanottu kevyempi versio ja käsitellä vain laillisia päihteitä.”
Vaikka koko totuuden kertominen on tuonut Hannan eteen uusia rooleja ja haasteita, hän kuitenkin kokee, että kaiken avaaminen oli ehdottoman tarpeellista.
”En olisi päässyt näin pitkälle omassa toipumisprosessissani, ellen olisi avannut suutani. Niinä hetkinä, kun on tehnyt mieli laittaa pää sekaisin, niin esikuvan vastuu on estänyt retkahduksen. Se on ihana paine, mikä auttaa minua tekemään hyviä valintoja. Halutessani olla esikuva muille, huolehdin samalla myös itsestäni.”
Hanna on puhunut julkisesti myös päihteiden käyttäjien humaanin kohtelun puolesta. Hän on korostanut haittojen minimointityön tärkeyttä huumekuolemien ehkäisyssä pyrkien edistämään muun muassa valvottujen käyttöhuoneiden saamista Suomeen.
”Päihteitä suonensisäisesti käyttävät tarvitsevat turvallisen ja valvotun paikan tulla kohdatuksi. Ongelmakäyttäjät eivät ole valinneet ongelmakäyttöä. Hekin ovat todennäköisesti ajatelleet joskus, että heidän käyttönsä on hallittua viihdekäyttöä. Heitä tulee auttaa kaikin mahdollisin tavoin. Riippuvuuden väistäminen ole valinta. Jos olisi, niin tuskin kukaan valitsisi ongelmakäyttöä.”
Onko selvin päin oleminen Hannalle projekti vai kestävä elämäntapa? Hän kertoo olevansa nyt päivä kerrallaan raitis.
”En uskalla lähteä sanomaan, etten enää ikinä joisi alkoholia. Jos joskus juon, niin haluan että se on niin neutraaliin olotilaan kuin olla voi. Ei minkään tunteen maksimoimiseksi tai turruttamiseksi.”
Hanna haluaa pidättää kaikki oikeudet siihen, ettei hän aina tule seisomaan edes omien sanojensa takana.
”Kehityn koko ajan ja myös ajatteluni kehittyy. Opin ja ymmärrän koko ajan itse enemmän. Voi olla, että joskus ajattelen eri tavalla, mutta juuri nyt tuntuu kuitenkin hyvältä olla juomatta.”
