Kuulumisia kentältä, joulukuu 2019

Joulukuu on kouluilla kiireistä aikaa. Tämä on näkynyt meidän kalenterissamme loppuvuotta kohti hiljenevinä viikkoina. Marraskuussa ehdimme sen sijaan kiertää vielä useammalla koululla ja vierailimme myös paikoissa, joissa kävimme jo aiemmin tänä syksynä. On ollut palkitsevaa nähdä, työmme on koettu niin tärkeäksi, että meidät on pyydetty samoihin paikkoihin jatkamaan työtä vielä uudestaan näinkin lyhyen ajan sisällä. 

Yhdellä näistä kouluista kokeilimme uudenlaista toimintamallia. Koska olimme aiemmin tämän lukukauden aikana jo kertaalleen tavoittaneet suurimman osan tuon koulun oppilaista, tarjosimme tällä kertaa nuorille mahdollisuuden jatkaa siitä, mihin viimeksi jäätiin. 

Päihdekasvattajamme piti koulupäivän ajan omaa pientä vastaanottoa, jonne nuoret saivat tulla vapaasti oman tahtonsa mukaan. Vaikka meitä etukäteen hieman jännitti, tulisiko taukotilaan ketään, kävijöitä riittikin lopulta aamusta aina iltapäivän viimeiseen kellonlyömään saakka. 

Vapaamuotoinen, pienissä ryhmissä tai kahden kaverusten kanssa käydyt päihdekasvatuskeskustelut vaikuttivat hyvin hedelmällisiltä. 

 

Päivän aikana keskusteltiin erityisesti nuuskasta ja kannabiksesta, mutta myös muista päihteistä. Hyödynsimme rauhallista keskustelutilannetta ja juttelimme paljon, mutta monien kanssa teimme myös yhdessä päihdevisoja sekä käsittelimme aihetta esimerkiksi teemakorttien ja kysymysten kautta. 

Kun samassa tilassa ei ollut koko luokkaa ja opetushenkilökuntaa, moni uskalsi puhua aiempaa avoimemmin ja kysyä asioista, jotka painoivat heidän mieltään. 

Syksyn aikana on toistunut useampaan otteeseen tilanne, jossa nuoret ovat kaivanneet neuvoja ja tukea siihen, että he pääsisivät juttelemaan päihde- ja mielenterveysteemoista jatkossakin. Tästä syystä vuoden viimeisillä kerroilla otimme kouluille mukaan ennakkoon kerättyjä yhteystietolistoja, jotta yhdenkään nuoren ei tarvitsisi miettiä mistä hän saisi apua, jos sellaiselle tulee joskus tarvetta. Valitettavan moni nuori on kertonut kokevansa kouluhenkilökunnan liian etäiseksi ja toivoo sen sijaan saavansa puhua muiden tahojen kanssa. 

Syksyn kouluvierailuilla on korostunut nuorten tarve tulla nähdyiksi ja kuulluksi. He haluavat puhua päihteistä avoimesti ja rehellisesti. Moni kokee, ettei aiheesta puhuta koulussa tai kotona tarpeeksi. Toisia vieras myös kiehtoo. Varsinkin kannabiksesta ja nuuskasta liikkuu paljon väärää tietoa, joka voi olla nuorille vahingollista. 

Ennen kaikkea surullista on se, jos nuoret eivät koe että he tulisivat kohdatuiksi niin, että he saisivat apua ja tukea mieltä askarruttaviin asioihin.  

Vaikka me aikuiset ajattelemme, että ”no onhan niillä ne puhelimet” vaikuttaa kuitenkin siltä, etteivät nuoret löydä tarvitsemaansa tukea itse.

On aikuisen vastuulla olla tietoinen missä porukassa lapsi liikkuu, uskaltaa aloittaa keskusteluita myös vaikeista aiheista kuten päihteistä tai mielenterveydestä sekä kysyä ääneen: Onko sinulla kaikki hyvin? 

Palautteita

“Keväällä Raumalla 7-luokkalaisille pidetty Freestylen ehkäisevän päihdetyön koulukiertue on saanut ihan hirmuisen paljon kehuja (niin nuorilta, vanhemmilta, opettajilta kuin terveydenhoitajiltakin) ja siihen on moneltakin taholta toivottu jatkoa. Olemme itse asiassa puhuneet monialaisessa Ehkäisevän päihdetyön elimessä Raumalla, että ottaisimme Freestylen koulukiertueen mielellämme vuosikelloon, jolloin tästä voitaisiin tehdä perinne aina kunkin vuoden 7-luokkalaisille. Teidän toimintanne ja sen vaikuttavuus on saanut kehuja aina päättäjätasolta sinne nuoriin asti!” Anna Kuromaa, Perhekeskuksen päällikkö, Nortamon Perhekeskus

“Päihdekasvattajan vierailu Alavieskan yhtenäiskoululla 5.-9. luokkalaisten luona oli todella hyvä ja lämminhenkinen. Kun keskustelut käydään luokittain tai pienryhmittäin, niin keskusteluja syntyy paljon paremmin kuin suuressa liikuntasalissa, jossa olisi koko koulu koolla. Päihdekasvattajalla on taito lukea ryhmää ja puhua heidän ikätasonsa mukaisesti. Jokaiselle oppilaalle tuli varmasti tunne, että hän tuli kuulluksi ja nähdyksi, koska jokainen sai vuorollaan puheenvuoron. Ketään ei kuitenkaan pakotettu avautumaan omista henkilökohtaisista asioista, vaan asioita käsiteltiin tarvittaessa yleisellä tasolla. Nuorisotyöllinen ote näkyy hyvin ja se varmasti sai oppilaat rentoutumaan ja luottamaan. Itse olin paikalla koulunuorisotyöntekijän roolissa ja olin yllättynyt kuinka avoimesti ja rohkeastikin nuoret keskustelivat aiheesta. Tällainen vieraileva puhuja tukee hyvin koulunuorisotyötäkin ja avaa keskusteluja vapaa-ajalla nuorisotilan avoimissa ovissakin. Opettajien läsnäolo ei ole ollenkaan pakollinen näiden tuntien aikana, mutta paikalla on hyvä olla esim. koulunuorisotyöntekijä tai kuraattori, joka jollain tasolla ainakin tuntee ryhmät ja oppilaat. Suosittelen lämpimästi näitä vierailuja kaikille kouluille!” Vapaa-aikaohjaaja/koulunuorisotyöntekijä, Alavieska

“Kiitos hyvästä päihdekasvatusvierailusta. Paljon hyvää palautetta on tullut niiltä opettajilta jotka olivat mukana tunneilla. Lämminhenkistä ja ikäkauteen sopivaa kunkin ryhmän kohdalla oli ollut juttelu ja tehtävät. Voimme suositella muillekin! ” Tellervo Junkala, Alavieskan yhtenäiskoulu

Lauran esittely

Päihdeohjaajamme Lauran esittely: Olen Laura. 27-vuotias toimittaja, sisällöntuottaja ja editor. Äiti, vaimo, tytär ja ystävä. Valtiotieteiden kandidaatti, kulttuuribloggaaja ja kirppisintoilija. Siis ihan tavallinen tallaaja. Ennen kuin olin mitään näistä asioista, olin päihde- ja mielenterveysongelmista kärsivä nuori. Teini, joka hädin tuskin selvisi peruskoulusta. Tyttö, joka oli päättänyt kuolla. Minulla on omakohtaista kokemusta päihdemaailmasta ja siellä tapahtuvasta väkivallasta, syömishäiriöistä, masennuksesta ja ahdistuneisuushäiriöstä. Menetin niille koko nuoruuteni. Siksi lapsille ja nuorille suunnattu päihdekasvatus on minulle sydämenasia. Toimin kokemusasiantuntijana, jotta edes yksi nuori voisi välttyä kokemasta sitä, mitä minä kerran koin. Kokemustoimijana olen Koulutetut kokemusasiantuntijat ry:n (KoKoA) jäsen. Voit kutsua minut koulullesi puhumaan oppilaille, erilaisiin tapahtumiin ja vanhempainiltoihin. Voimme myös yhdessä miettiä, millainen tilaisuus sopisi parhaiten sinun tarpeisiisi ja kohderyhmällesi. Me Freestylellä uskomme vuorovaikutuksen voimaan. Siksi päihdekasvatuskin koostuu tiedosta, kokemuksista ja nuoria osallistavista keskusteluista. Päihdekasvatus on kouluille maksutonta. Varaukset ja lisätietoa: laura@freestylelehti.fi

Follow Us

Vieritä ylös

Kirjaudu tästä