MARKO JANTUNEN: KAUKALOSTA KATKAISUUN

 

”Ratkaiseva hetki elämässäni oli se, kun ensimmäisen kerran maistoin alkoholia. Se tunne, se nousuhumala… Se pieni, muutaman tunnin positiivinen fiilis, joka tuli siitä nousuhumalasta. Siihen tunteeseen jäin koukkuun. Nousin ensimmäisen kerran luistimille kolmevuotiaana ja olin saanut dopamiinisyöksyjä koko silloisen elämäni ajan urheilemisesta, mutta tuota alkoholin tuottamaa tunnetta jahtasin päihteiden kanssa läpi elämäni. Tuota tunnetta yritin tavoitella aina juodessani alkoholia. Alkuun se oli sellaista hauskaa juomista viiniharrastuksineen, minkä jälkeen tulivat lääkkeet ja myöhemmin kokaiini sekä amfetamiini.”



Marko ”Jarna” Jantusesta puhuttaessa, mieheen liitettyjä adjektiiveja ovat lahjakas, työteliäs, legendaarinen. Uransa piikkivaiheessa Jantunen oli yksi suomalaisen kiekkoilun terävimmän kärjen kovimpia nimiä, joka maalasi niin kotimaan kamaralla kuin NHL:n taalakaukaloissakin. 

Vaikka Lahdesta kotoisin oleva Jantunen oli yksi lahjakkaimpia ammattilaispelaajia mitä Suomi-kiekko on koskaan tuottanut, ura päättyi miehen pahoihin päihdeongelmiin. Tai sairauteen, kuten hän itse sanoo. Jantusen piti käydä kivipohjassa ja syvemmälläkin ennen kuin hän kampesi itsensä takaisin jaloilleen.

Nyt hänen elämäntyönsä on auttaa nuoria, etteivät he toistaisi hänen itsensä tekemiä virheitä. Ja samalla valistaa sairaudesta nimeltään päihderiippuvaisuus.

”Olin vetreä, urheileva ja punaposkinen nuori poika, jonka elämän suurimmat ilot ja surut olivat tulleet urheilemisesta, kun join ensimmäisen kerran alkoholia. En tietenkään tiennyt silloin, mitä se aine tulisi tekemään minulle, mutta silloin se kokemus oli niin hyvä ja positiivinen, että jäin siihen koukkuun. Monelle nuorelle alkoholin juominen ja sen tuottama tunne voi lääkitä montaa asiaa: sitä voi juoda iloon, suruun tai masennukseen. Sitä voi juoda ihan mihin tahansa. Minulle se tuotti valtavaa iloa ja euforiaa muutaman tunnin ajan, jonka jälkeen tulivat todella kova känni, oksennukset sekä sammuminen. Mutta kokemus oli niin valtavan miellyttävä, että sitä piti saada lisää. Valheellisesti se jopa ylitti sen urheilusta saamani euforian”, Jarna muistelee ensimmäistä juomiskertaansa.

Kiekkolegendan juominen alkoi railakkaasti. Omien sanojensa mukaan viinaa piti saada koneeseen joskus joka toinen viikonloppu ja sittemmin joka viikonloppu. Nyttemmin, monet hoidot läpikäytyään, Jantunen ymmärtää päihderiippuvuuden lainalaisuudet ja puhuu siitä, kuinka riippuvuus ujuttautuu ihmisen elämään vuosien myötä ja kolmen eri vaiheen kautta.

”Ensin tulee alkuvaiheen riippuvuus, jolloin kaikki on mukavaa ja kivaa. Ikään kuin tutustutaan päihteeseen, eikä se tuota ongelmia. Ei ole krapularyyppyjä ja duunit hoidetaan jämptisti. Näin kävi myös minulla. Kaikki positiiviset kokemukseni liittyvät tuohon alkuvaiheen riippuvuuteen. Ensimmäinen poissaoloni duunista tapahtui ollessani 27-vuotias vuonna 2002, ja siitä alkoi keskivaiheen riippuvuuteni. Tuolloin sairaus alkaa kellistää ihmistä ja päihde alkaa tuottaa ongelmia elämässä sekä sen hallinnassa. Ajan ja paikan hallinta alkaa lipsua: alat dokaamaan väärään aikaan ja väärissä paikoissa.”

Kuningas illalla, kuningas aamulla

Jantunen, jonka motto oli ”king of the night, king of the morning”, oli päättänyt, että työt hoidetaan pieteetillä eikä krapularyyppyjä juoda, mutta pian sairaus alkoi vaatia verojaan. Kun hän siirtyi pelaamaan Jokereihin vuonna 2003, riippuvuus alkoi nostaa rumaa päätänsä hänen elämässään.

”Me emme puhu alkoholista, lääkkeiden väärinkäytöstä, peliriippuvuudesta tai huumausaineista, vaan puhumme syistä ja seurauksista. Olemme vaarallisilla vesillä, kun lääkäri ei pysty tekemään oikeaa diagnoosia. Mikä pahinta: lääkäri saattaa antaa lääkereseptin, jonka myötä ihminen voi jäädä koukkuun päihdyttäviin lääkeaineisiin, kun lähdetään hoitamaan väärää sairautta.”

”Ensimmäiseksi päihderiippuvuus näkyy kotona, kun lähipiiri joutuu kosketuksiin sen kanssa. Mutta tähänkin menee kauan ennen kuin henkilön lähipiiri alkaa reagoida ihmisen riippuvuuteen. Puhumme noin 5-9 vuodesta. Silloin käyttö alkaa näkyä kotona, ystäväpiirissä, työpaikalla tai koulussa. Rattijuopumus on hyvä mittari tässä. Kun ihminen jää kiinni ensimmäisen kerran rattijuopumuksesta, hänet pitäisi pamauttaa hoitoon. Minulla ensimmäinen rattijuopumukseni tapahtui vuonna 2004.”

Kun ihminen on ajautunut ”koukkuun”, alkaa tulla poissaoloja töistä ja koulusta, jolloin tarvitaan sairauslomaa. Tällöin käännytään lääkärin puoleen, mutta Jantusen kokemuksen mukaan hyvin harva puhuu tohtorin luona asioista niiden oikeilla nimillä.

”Näissä hetkissä pitäisi olla rehellinen, mutta vahva kieltomekanismi ikään kuin estää sen. Me emme puhu alkoholista, lääkkeiden väärinkäytöstä, peliriippuvuudesta tai huumausaineista, vaan puhumme syistä ja seurauksista. Olemme vaarallisilla vesillä, kun lääkäri ei pysty tekemään oikeaa diagnoosia. Mikä pahinta: lääkäri saattaa antaa lääkereseptin, jonka myötä ihminen voi jäädä koukkuun päihdyttäviin lääkeaineisiin, kun lähdetään hoitamaan väärää sairautta.”

N, H, L

”Huippu-urheiljana minun on pakko sanoa, että totta kai vituttaa se, mitä minulle kävi. Olin kahdeksanvuotias, kun kirjoitin koulussa aineen. Siinä kerroin, että 21-vuotiaana olen Philadelphia Flyersin pelaaja. Minulla oli unelmia ja tavoitteita. Olin 17-vuotias, kun sain ensimmäisen sopimukseni SM-liigaan. Silloin minulle alkoi pikkuhiljaa konkretisoitua, että minusta voisi ehkä tulla ammattilaisjääkiekkoilija.”

Kova työ kotimaisilla jäillä ja kaukalon ulkopuolella tuotti tulosta ja Jantunen varattiin Calgary Flamesiin, josta hän kuuli, kun aamuradio soitti hänelle hyvät huomenet.

”

“Psykoterapiassa kävin kolme kertaa juttelemassa ja availemassa lukkoja, mutta missään kohtaa emme pureutuneet tämän sairauden ytimeen.”

”Kun minulle soitettiin Rytmiradiosta ja toivotettiin hyvät huomenet sekä kerrottiin, että minut oli varattu NHL:ään, asetin itselleni konkreettisen tavoitteen. Se oli elämäni ensimmäinen konkreettinen tavoitteenasettelu. Joka ikinen aamu herättyäni sanoin ääneen kolme kirjainta: N, H, L! Minulla oli lahjakkuutta, mutta halusin Calgaryyn ja tein duunia sen eteen, vaikka rima oli korkealla. Se tavoite ohjasi laivaani joka päivä. Tiesin mihin suuntaan olen menossa, mihin pyrin ja minkä eteen teen töitä.”

Pääsy TPS:n paitaan oli Jantuselle iso harppaus kohti taalakenttäunelmia, sillä mies kokee, että siitä ajasta hän sai niin paljon hyvää sekä pelikavereilta että valmennusjohdolta.

”Halusin Tepsiin, koska siellä oli huippuluokan venäläinen valmentaja, Vladimir Jurzinov. Huippuluokan organisaatio, jossa oli mahtavia pelaajia. Tiesin, että se on sellainen ympäristö, että jos sinne pääsen, saan sieltä aimo nipun työkaluja kohti unelmaani. Pääsin pelaamaan samaa kenttää Saku Koivun ja Jere Lehtisen kanssa, joilla oli samat unelmat ja tavoitteet kuin minulla. Kaikessa tekemisessäni oli vain yksi tavoite, NHL. Myönnän, että vuosi TPS:n paidassa oli todella raskas, mutta se on kaikkein rakkain ja tärkein vuosi urallani.”

24-vuotiaana Jantunen oli uransa huipulla: maalikuninkuuksia Suomessa ja Euroopassa ja 6,2 miljoonan markan suuruinen NHL-sopimus plakkarissa. Hän oli päässyt tavoitteeseensa.

”Kun allekirjoitin sopimuksen ja lähdin kohti Calgarya, siinä hetkessä oli niitä asioita, jotka määrittivät tulevaisuuttani. Totta kai minulla oli taustalla hitaasti kytevä sairaus, joka on tietämättäni ohjannut valintojani. Olin päässyt maailman parhaaseen kiekkoliigaan, mutta minun olisi pitänyt tehdä itselleni uusi tavoite. Miettiä, mitä NHL vaatii ja mitä siellä menestymisen eteen minun pitää tehdä. Olenko valmis tekemään kaiken sen? Tekemään kärsivällisesti ja pitkäjänteisesti kovaa duunia. Olenko valmis nostamaan rimaa ja nostamaan omaa vaatimustasoani sekä harjoittelemaan laadukkaammin? Mutta en käynyt tällaisia keskusteluja itseni kanssa. Se oli isoin tekemäni virhe, sillä lahjakkuuden ja kovan harjoittelun rinnalla pitää olla myös mentaalipuolen tavoitteenasettelua.”

NHL-pysähdyksen jälkeen Jantunen palasi takaisin Eurooppaan ajatuksenaan pelata pari kovaa ja hyvää vuotta Euroopassa, jonka jälkeen hän palaisi Yhdysvaltoihin, mutta sitä mahdollisuutta ei koskaan tullut.

”Olin asettanut itselleni kovan vaatimustason, sillä halusin olla mahdollisimman hyvä pelaaja, mutta otteeni lipesi hieman. Minulla ei ollut enää selkeitä tavoitteita. Ei maajoukkuetta, ei NHL:ää. Maksimaalinen oma tavoite uupui, joten pikkuhiljaa samaan aikaan sairauteni alkoi näkyä elämässäni.”

Muutama vuosi NHL:stä palaamisen jälkeen Jantusen sairaus alkoi näyttäytyä hänen elämässään. Tuli poissaoloja töistä päihteiden käytön lisäännyttyä. Voisi jopa sanoa, että sairaus otti ohjakset käsiinsä.

”Kun näin jälkikäteen mietin, niin totta kai minua vituttaa ja kaduttaa. Huippu-urheilijana minun olisi pitänyt pystyä tekemään se duuni, mikä urheilijan pitää tehdä. Vaikka olin monta vuotta tehnyt duunia systemaattisesti, en kyennyt siihen enää.”

Kierre syvenee

Omien sanojensa mukaan yhä syvemmälle sairauteensa vajonnut huippukiekkoilija yritti räpistellä ja tehdä edelleen kovalla tahdilla töitä, mutta samalla hän oli hukassa eikä tiennyt, mikä häntä vaivasi. Jokereissa pelanneen lätkätähden tilille alkoi napsahdella rattijuopumuksia ja muita ei niin toivottuja asioita. Jantusen mukaan vielä tuossa vaiheessa ei ymmärretty, eikä edes hänkään ymmärtänyt, mikä häntä vaivasi.

”Lajissamme ei ymmärretty tätä sairautta. Mokien jälkeen pääsi aina takaisin maksamalla sakkoja tai muita vastaavia asioita. Ja tällaisen myötä laji ikään kuin vahvisti sairauteni etenemistä. Ei kuitenkaan ole lajin tai lajin vika, että on uran jälkeisiä tyhjiöitä, joita sitten täytetään vaikka päihteillä. Meillä ei vain ollut tietoa tämän kaltaisista asioista. Aivan kuten kaikissa muissakin sairauksissa, niin myös päihderiippuvuudessa, sairaus etenee sairauden ehdolla. Sen kontrollointi on lähes mahdotonta. Tässä sairaudessa ei ole muuta keinoa kuin joko päihteettömyys tai hyvä päihteetön hoito.”

Jos jotain pahaa, niin etteikö jotain hyvääkin. Jantusen kokemat asiat ja koskettama kivipohja ovat poikineet sen, että jääkiekon SM-liigaan on perustettu hoitoonohjausjärjestelmä, joka on rakennettu uransa lopettaneille pelaajille. Järjelmä, joka pitää huolen siitä, että kaukalot jättäneet pelaajat saavat apua, tukea ja ohjausta, mikäli he sellaista kaipaavat ja tarvitsevat.

”Liiga-alumni teki sopimuksen Avominne-klinikoiden kanssa, jonka yhteyteen perustettiin kriisirahasto. Sen jälkeen SM-liigan pelaajayhdistys ja Avominne-klinikat rakensivat yhdessä tuumin hoitoonohjausjärjestelmän, jotta kenenkään muun ei tarvitsisi enää kohdata samoja asioita kuin minä kohtasin.”

”En tiedä, mikä minua vaivaa!”

Vuosina 2009 ja 2010 Jantusen riippuvuus oli edennys jo niin sanottuun krooniseen, loppuvaiheen riippuvuuteen, jolloin hänelle yritettiin kaikin keinoin saada apua, mutta tuloksetta. Tähtikiekkoilijan mukaan hänelle haluttiin antaa apua, ja seuran lääkärit ohjasivat hänet työterveyden kautta A-klinikalle saamaan hoitoa.

”Minä halusin apua, seura halusi auttaa ja A-klinikka halusi auttaa, mutta hoito ei ollut riittävää. Minulle annettiin antabus-lääkitys, mutta siinä kohtaan minut olisi pitänyt laittaa hyvään toipumiskeskeiseen hoitoon. Minä en edelleenkään tiennyt, mitä sairastan. Mikä minua oikeasti vaivaa. Minut olisi pitänyt istuttaa penkkiin ja käskeä tekemään duunia itseni eteen. Sillä oltaisiin todennäköisesti mahdollistettu urani jatkuminen ja lopettamisen siirtäminen useammalla vuodella.”

Jantunen ymmärtää päihderiippuvuuden lainalaisuudet ja puhuu siitä, kuinka riippuvuus ujuttautuu ihmisen elämään vuosien myötä ja kolmen eri vaiheen kautta.

Jantunen ei kuitenkaan halua osoittaa syyttävällä sormella ketään tai mitään, sillä miehen mukaan hänelle tarjottiin kaikki mahdollinen apu.

”Minulle tarjottiin psykiatria, psykoterapiaa, psykologia, kaikki omilla aloillaan huippuammattilaisia. Mutta tähän sairauteen en saanut tietoa enkä apua. Psykiatri kysyi minulta, miksi olet täällä, Marko? Sanoin, että minulla on lääkeongelma, sekakäyttöä ja alkoholismi, jotka aiheuttavat minulle ongelmia töissä. Hän vastasi, ettei pysty tarjoamaan minulle kuin korkeintaan masennuslääkkeitä, johon totesin, että minulla on jo lääkitys. Psykoterapiassa kävin kolme kertaa juttelemassa ja availemassa lukkoja, mutta missään kohtaa emme pureutuneet tämän sairauden ytimeen.”

Päätepysäkki

”13. syyskuuta 2015. Lapsuudenystäväni, pelikaverini ja nykyinen työkaveri Tuomaalan Pasi nappasi minut mukaansa niskaperseotteella ja lähti kuskaamaan minua kohti Riihimäen Avominne-klinikkaa. Onneksi minulla oli ystävä, joka ymmärsi, mistä on kyse ja mitä sairastan, sillä hän on itsekin sairastanut tämän taudin ja meinannut kuolla huumeisiin. Aivan kuten minäkin.”

Jantunen oli pahasti koukussa päihteisiin, joiden käyttäminen oli päivittäistä. Hänellä oli niskassaan isot velat ja ulkoinen olemus oli muuttunut täydellisesti. Hän oli 62 kiloa painava riutunut narkomaani.

”Jos katsoo NA-kirjan kuvausta addiktista, minusta oli tullut juuri sellainen. Käytin elääkseni ja elin käyttääkseni. Vankilatuomiot olivat tulossa ja fyysisesti olin kuoleman porteilla. Frendit olivat vaihtuneet, vaimo ottanut eron ja olin hylännyt lapseni päihteiden takia. Ne menivät kaiken edelle. Ainoa ”ystävä”, joka minulla enää oli, oli amfetamiini. Pakonomainen tarve vetää piriä päivittäin.”

Oman kokemuksensa perusteella Jantunen pystyy sanomaan, ettei kukaan tule hoitoon riemusta kiljuen. Liki kaikilla on taustalla niin sanottuja ulkoisia motivaattoreita, pakottavia syitä, kun elämän vene vuotaa kuin seula: kuolemanpelko, avioeron uhka, työpaikka on lähdössä alta tai lähipiiri ohjaa hoitoon.

”Myös minun syyni oli ulkoinen. Velat. Kaikesta ympärillä tapahtuneesta huolimatta vielä tuossakin vaiheessa ajattelin, että teen vain pikapysähdyksen. Pääsen vähän hoitoon ja lepäilemään. Saan järjesteltyä velkojani ja sen jälkeen palaan takaisin samaan hommaan. Se oli ajatukseni alkuvaiheessa. Mutta kun aloin saada laadukkaan hoidon kautta kiinni siitä, mikä minua vaivaa, tein päätöksen, että teen itselleni tavoitteita ja saan elämäni taas raiteilleen. Oli kuitenkin kyse koko elämästäni. Pääsin takaisin huippuseuraan, ja tässä kohtaa se oli Avominne-klinikka, jossa kaikki on huippuunsa viritettyä, joten motivoiduin aivan uudella tavalla tekemään asioita. Halusin olla paras mahdollinen versio itsestäni.”

Riihimäellä Jantusen elämä alkoi pikkuhiljaa kääntyä kohti parempaa suuntaa, ja mitä enemmän hän sai tietoa sairaudestaan ja siitä, kuinka sitä hoidetaan, sitä paremmin hän alkoi voida.

”Se ammattilaisen ote palasi takaisin. En lintsannut missään kohtaa, tein duunia itseni ja läheisteni eteen kuin apina. Imin tietoa päihderiippuvuudesta, ja päästyäni pois intensiivihoidosta, pidin huolta siitä, että sama työ jatkui myös siviilissä.”

Uusi elämä

Jantusen uusi elämä käynnistyi Riihimäen klinikalla. Myös uusi ura löytyi sieltä.

”Minut houkuteltiin Hyvinkäälle Elämäni sankarit -järjestön luennolle. Sain siellä mahdollisuuden puhua kahdeksanluokkalaisille luennon päihteistä. Sen keikan jälkeen olin myyty! Silloin tiesin, että tämä on se juttu, mitä haluan tehdä. Siitä starttasi se duuni mitä teen päätyökseni. Tätä nykyä pidän luentoja nuorille – työelämäkoulutusta ja ennaltaehkäisevää työtä. Haluan jakaa heille elämäni nousuja ja laskuja, onnistumisia ja epäonnistumisia, jotta he saisivat käsin kosketeltavan käsityksen kaikesta. En julista enkä saarnaa, vaan haluan kertoa asioista rehellisesti, jotta heillä, nuoret kuin vanhemmatkin kuuntelijani, olisi työkaluja käytössään.”

Jantunen on käynyt pohjalla ja kammennut itsensä sieltä kovalla työllä ylös. Rajut vuodet ovat jättäneet jälkensä miehen elämään ja ihmissuhteisiin, mutta hänellä on kirkas ja toiveikas ajatus tulevista vuosista.

”Olen vielä kuitenkin aika nuori jätkä. Ehkä minusta on nyt tullut sellainen… kokonainen. Totta kai olisin halunnut jakaa erilaisen tarinan. En kuitenkaan kadu mitään, sillä elämäni, sen nousut ja laskut, ovat tehneet minusta jalat maassa arjessa elävän normaalin, huumorintajuisen ja onnellisen Markon. Tällaista tasapainoista elämää haluan jatkaa. Kun minusta aika jättää, haluan, että minut muistetaan siitä, että olen saanut jotain aikaiseksi tämän työn saralla. Sydämeni sykkii tälle työlle yhtä vahvasti kuin se sykkii lätkälle.”

Teemu Potapoff KUVA: Lehtikuva

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vieritä ylös

Kirjaudu tästä