Life coach -musiikin hurmuri Mikko Harju rentoutuu avannossa ja aloittaa päivänsä hyppimällä minitrampalla. Timanttisen tammikuun jälkeen kevät menee studiolla ja haaveissa siintävät areenakeikat.
Mikko Harju astelee haastatteluun lippis päässä kitara kaulallaan. Hän on Warner Musicin tiloissa kuin kotonaan johdattaessaan meidät bäkkäriksi nimettyyn yläkerran oleskelutilaan. Koko hänen olemuksensa huokuu ensimmäisen omakustenne-biisinsä sanomaa, Mä olen tässä, joka sittemmin on ylittänyt platinalevyn rajan. Mä olen just tässä missä mun kuuluukin. Levy-yhtiön palkintolevy-seinän loisteessa.
Loisto ja palkintopystit eivät kuitenkaan ole päämäärä, vaan musiikin merkityksellisyys ja sen sanoman tavoittavuus. Koko ajan kasvava tunnettuus on Harjulle ennen kaikkea viestintäväylä. ”Musiikin kautta sä pystyt kertomaan yhä isommalle ja isommalle massalle sitä sanomaa mitä sä haluut sanoo.”
Harju levittää musiikkia kuin eräänlaista lähetyskäskyä. Hän puhuu menestyksestään sillä kiitollisuuden mittarilla, miten musiikin sanoma resonoi kuuntelijoille. Niiden lukuisten kaikenikäisten fanien, jotka myötävärähtelevät mukana ja tatuoivat Harjun lyriikoita iholleen. Osa näistä tatuoinneista on ikuistettu hänen omalla käsialallaan. Tatuointikuvien lisäksi Harju kertoo myös saavansa videoita vanhemmilta, missä heidän pienet lapsensa tanssivat ja laulavat hänen musiikkinsa tahtiin. Konserttisaleja taas täyttävät iäkkäämmät ihmiset. ”Aika siisti fiilis omata kuulijakuntaa vauvasta vaariin.”
Huoneessa vallitsee nöyristelemätön nöyryys ja kumartelematonta kiitollisuus kun Harju muistelee uransa alkua. ”Kaikki meni kuin elokuvissa”, Harju summaa. Ihan kuin hän olisi aina tiennyt, että elämä tulisi johdattamaan juuri tähän hetkeen, eikä sitä siis tarvitse sen enempää kummastella. Harju uskoo, että elämä antaa, kunhan uskallamme kuunnella unelmia.
”Maailma avaa kyllä ovia, kunhan me vain haluamme kasvaa ja mennä eteenpäin. Pitää uskaltaa olla rehellinen omille unelmilleen. Pitää uskaltaa rikkoa omia ajatusmallejaan ja muiden luomia rajoja sulle. Epäonnistumista ei saa pelätä, tai saa pelätä, mutta jos sen pelon takia jättää tekemättä asioita niin se on vaarallista. Kun missio on selkeä ja on se rohkeus siihen, niin elämä antaa kyllä takaisin”, hän sanoo ja paljastaa, että tästä luottamuksesta tullaan ammentamaan tulevien kappaleiden sanoituksissa.
Jo nykyisetkin armollisen lohduttavat lyriikat ovat kuin tehty johdatukseksi. ”Niin, taivas ei ole rajana”, Harju siteeraa biisiensä nimiä usein puhuessaan. Platinalevyn saavuttanut single Taivas ei ole rajana syntyi itsebuustauksesta silloin kun ura vielä odotti breikkaustaan. Kunniaa hän ei ota itselleen juurikaan muusta kuin rohkeudesta.
”Olen hypännyt viisi kertaa tyhjän päälle”, Harju laskee ammatin valintojaan matkalla musiikkiammattilaisen unelmaan.
Mallin töitäkin tehnyt ja sähkömieheksi valmistunut Harju päätyi veljiensä perässä hyvinvointi-alalle yrittäjäksi. Harju oli myös menestyksekkäästi mukana kehonhuolto-bisneksessä yrittäjänä. Lisäksi hän teki keikkoja erilaisille superfood-brändeille. Taustalla koko ajan kytenyttä musiikki-unelmaa ei kuitenkaan voinut vaimentaa loputtomiin. Niinpä Harju ystävän yllyttämänä irtisanoutui työstään ilman varmuutta tulevasta ja niin hänen ”loppuelämän kalenteri oli täysin tyhjä”.
”Isoimpia juttuja elämässä on se, että osaat kasvaa hyvistä ja huonoista asioista joita tapahtuu. Se on kliseistä, mutta toivoisin että kaikki uskaltaisivat kohdata ja käsitellä vaikeat asiat. Puhua ystäville, eikä peittää niitä päihteiden alle.”
”Viimeisenä duunipäivänäni kaverini tuttu musatuottaja tuli käymään. Kuunneltiin mun demo ja siitä kaikki lähti etenemään. Neljän päivän päästä olin jo oikealla studiolla tekemässä musaa.”
Harju julkaisi kaksi biisiä omakusteena, joista toinen, Mä oon tässä, nousi keväällä 2016 Spotifyn kuunnelluimpien suomalaisten biisien joukkoon ja poiki levytyssopimuksen. Melko tehokasta ajankäyttöä.
”En ole koskaan vetänyt kamaa ja alkoholin käyttö jäi lasillisiksi ruuan kanssa nuoruusvuosien kokeiluiden jälkeen. Sitä on ehtinyt paljon, kun aikaa ei ole tuhlannut päihteisiin. Paulo Coelhon Alkemisti, muutti mun elämän, olen tosi kiitollinen siitä ymmärryksestä minkä sain jo 17-vuotiaana. Opin tanssimaan ja laulamaan selvinpäin. Se on niin iso lahja, ettei mitään järkee. Ja sen takia mä olen kerennyt tekemään niin paljon asioita. Sen ansiosta opin reflektoimaan omaa maailmaa”, Harju sanoo vilpittömän kiitollisena.
Olen ihan vähän sanaton. En ehtinyt edes kysyä päihteistä vielä mitään.
”Isoimpia juttuja elämässä on se, että sä osaat kasvaa hyvistä ja huonoista asioista joita tapahtuu. Se on kliseistä, mutta toivoisin että kaikki uskaltaisivat kohdata ja käsitellä vaikeat asiat. Puhua ystäville, eikä peittää niitä päihteiden alle.”
Amen. Tunnelma on miltei harras. Mietin, että Harjun pitäisi kirjoittaa kirja. Tai ainakin hänen vanhempiensa pitäisi kirjoittaa kasvatusopas.
Harjun raiderilla on kookosvettä, hedelmiä ja terveyspatukoita.
”Musiikin tulisi olla ihmisiä yhdistävä asia, eikä syy ryypätä. Toivoisin, että ihmiset eivät käyttäisi päihteitä vääristä syistä. Siinä vaiheessa kun esimerkiksi alkoholin juominen on itse tarkoitus, niin on jotain pielessä. Näen, että alkoholi voi kuulua aikuisen juhlahetkiin, kunhan perimmäinen syy kokoontua yhteen on jokin muu kuin itse alkoholi.”
Harjun ajatusmaailmaan vahvasti vaikuttanut Alkemisti on symbolinen ja metaforein puhuva teos, joka kehottaa lukijoitaan pitämään unelmistaan kiinni. Monet Coelhon teoksista kertovat matkoista, joilla on usein hengellinen tarkoitus. Gospel-musiikkia soittava Turvakytkin ja Juha Tapio ovat olleet isoja Harjun innoittajia. Hänen musiikkia ei voi olla mieltämättä hengelliseksi. Harju kuitenkin sanoo, että olen ensimmäinen joka asiasta kysyy. Hän vastaa vastakysymyksellä, miten tulisi määritellä hengellinen musiikki? ”Hengellisyyshän on hyvin yksilöllinen kokemus. Uskon korkeimpaan voimaan ja ennen kaikkea miellän musiikkini life coach -musiikiksi.”
Life coach ei äkkiseltään ajateltuna ole se helpoin musiikkigenre. Monelle biisintekijälle on haastavampaa sanoittaa positiivisia kuin negatiivisia asioita. Harju on kuitenkin eri mieltä.
”Luomiseen tarvitsee sen hetken, mikä sulla kulloinkin on. Musiikkia ei voi tehdä väärin. Me ollaan kaikki ainutlaatuisia yksilöitä. Ei oo koskaan maailman historiassa ollut, eikä tule olemaan sellaista mitä sä olet. Jos sä teet jotain, mitä sun sydämestä tulee, on aina jotain sellaista mitä ei olla nähty, jolloin se aina resonoi.”
Mietin, millaisen biisin yltiöpositiivinen Harju nikkaroisi negatiivisista tunteista. Ei nyt ehkä mitään Sannin Mitähän vittua -tyyliin, mutta edes epätoivosta. Olisiko se mahdollista? Saan kuulla, että sellainen on jo tehty.
”Mulla ei ollut tapahtunut mitään kovin raskasta, kunnes vuonna 2016 särjin sydämeni rajummin kuin koskaan ennen.”
Siitä kokemuksesta syntyi kappale nimeltä Timantti. Harju puhuu lähes kuiskaten kertoessaan voimakkaasta rakkaudesta, jonka tulevaisuutta ei sitten koskaan tullutkaan. ”Timantti on ensimmäinen erilainen kappale. Siinä on sellaista eeppistä voimaa. Se on rehellinen tilitys täynnä syvää tunnetta.”
Huomaan pidättäväni hengitystä kun hän nappaa kitaransa. Oikeaa akustiikkaa lähdetään etsimään saunatiloista, jossa lopulta istumme pesuhuoneen penkillä. ”Tätä ei ole sitten vielä julkaistu, eli äänet pitää ottaa videosta pois, jos jotain sometetaan.” Selvä. Ehkä myös kuva jää videosta pois, koska käteni tärisevät niin paljon.
Tilanne on epätodellinen, kun taitelija keskittyy esittämään sydän vereslihalla kirjoittamansa rakkauslaulun. Olen eturivin keikalla kaksin Mikko Harjun kanssa saunassa. Jo vähemmästäkin unohtaisi olevansa töissä. Itseasiassa hetken kuvittelen olevani SuomiLOVEn yllätetty vieras. Hetken toivon, että paikalla olisi yleisöä.
Lienee turhaa mainita, että Harjun tulkinta on uskottavaa. Kokemus on paitsi henkevä ja voimakas, myös fyysisestikin järisyttävä, etenkin näin metrin päästä kuultuna. Osa minusta haluaa alkaa itkeä tätä hänen juuri kertomaansa rakkaustarinaa, tai kaikkia oman elämäni menetettyjä rakkauksia. Osa minusta haluaa mennä halaamaan häntä tai rynnätä levy-yhtiön käytävälle huutamaan, että tiedättekö te millaisen biisin tämä kaveri on tehnyt!?! Mutta todennäköisesti he jo tietävät, joten hillitsen itseni.
Kun pystyn taas hengittämään, niin pakotan itseni takaisin toimittajan rooliin. En voi olla kysymättä, mitä Harjun sydämelle kuuluu tänään? Onko kyseinen surutyö saatettu loppuun? ”Kyllä, sydämeni on nyt viimein ehjä ja avoin uudelle rakkaudelle. Kaikki asiat on nyt hyvin elämässä.”
Mirkka Torikka, KUVAT Warner Music Finland / Ville Juurikkala
