”Kun ihminen nukkuu, sille ei tapahdu mitään. Mutta kun se ei nuku, se voi saada vaikka kalan.” Näin totesi aikoinaan mäkihyppääjä Matti Nykänen, joka nykyään hyppysaavutuksiaan paremmin tunnetaan elämän jalokiviä tiputtelevana ajattelijana kuin mäkikotkana.


Alkuun kyseinen one lineri saattaa kuulostaa siltä, että ”mitähän se Nykänen on taas vetänyt, kun tuollaista soopaa suoltaa”, mutta kun mietelauseen purkaa osiin, siinähän on vinha perä. Aistittavissa on myös vähän tuollaista itämaishenkistä viisautta hienoisella nykäismitwistillä maustettuna. Siksi se sopiikin kuin isä äitiin näin uuden syksyn alkuun, kun olemme palanneet kesälomilta takaisin sorvin ääreen niin kuin kuluneesti sanotaan.

Pudotus laiturinnokalta tai riippukeinusta avokonttoriin ja ryystämään sitä kahvipisteen toimistotervaa on raju. Kontrasti menneen kesän ja alkavan syksyn välillä on raju ja kuin DDR, synkkä ja harmaa.

Loman jälkeiset ensimmäiset työpäivät ovat liki aina niitä päiviä, joiden läpi yritämme luovia hampaat irvessä talvisodan hengessä. Monilla meistä on takana upea ja rentouttava kesäloma erilaisine harrastuksineen, kesäillan biletyksineen ja perheen kanssa tehtyine puuhailuineen sekä reissuineen. Pudotus sieltä laiturinnokalta tai riippukeinusta avokonttoriin ja ryystämään sitä kahvipisteen toimistotervaa on raju. Kontrasti menneen kesän ja alkavan syksyn välillä on raju ja kuin DDR, synkkä ja harmaa.

Mutta sen ei tarvitsisi olla niin, jos Mattia uskotaan.

”Kun ihminen nukkuu, sille ei tapahdu mitään” on selkeä analogia sille, että ei pidä tyytyä. Nukkumisesta puhuessaan Nykänen selkeästi viittaa tyytymiseen siihen, mitä on. Eikä mikään ole niin suuri synti elämässä kuin tyytyminen status quoon, sillä ennemmin tai myöhemmin tilaisuuksien passaaminen katkeroittaa. Ja tuskin kukaan haluaa vanhempana yhtenä aamuna herätä ja huomata harmittelevansa sitä, ettei joskus tehnyt niin kuin sydän sanoi. Haluatko itse olla vanhainkodissa se tyyppi, joka jauhaa tarinoita siitä, kuinka ”minäkin olisin silloin ja silloin voinut, mutta kun…” Henkilökohtaisesti koen, että se olisi ehdottomasti yksi karmeimmista kohtaloista maan päällä. Minä ainakin haluan mieluummin harmitella tehtyjä asioita kuin itkeä niiden tekemättömien paikkojen perään. 



Samalla mäkihyppylegenda vihjailee myös muutoksen pelosta, koska tilanteiden ohi nukkuminen on pelkoa. Jokainen meistä muistaa ainakin yhden tietyn itselle uudenlaisen tilanteen, jonka edessä mahassa kiersi, iho oli kananlihalla ja sydän jyskytti niin, että tuntui kuin se olisi tulossa ulos rinnasta. Uuden edessä seisominen on tila, jolloin pitääkin jännittää. Esimerkiksi järjestään kaikki ammattiesiintyjät kertovat, kuinka lavalle nouseminen jännittää, mutta sen pahimman kynnyksen ylitettyä olo on euforinen. ”Mä tein sen!” Ja jos ammatikseen tuollaista tekevät ovat helisemässä uusien haasteiden edessä harva se päivä, totta kai tavallinen, kouliintumaton mattimeikäläinenkin kokee tilanteet jättimäisiksi.

Mutta mikä erottaa jyvät akanoista, on sisäisen rohkeuden löytäminen ja heittäytyminen. Pieleen menemisen mahdollisuus on aina olemassa, mutta niin on myös onnistumisen. Asiat voivat mennä ns. fifty/fifty. Mutta yksikään ”menestyjä” ei ole menestynyt ilman epäonnistumista. Tarvitsemme mustaa, jotta valkoinen näyttäytyisi valkoisena.



Kun ihminen ei ole valmis muuttumaan, hänelle ei tapahdu mitään unohtumatonta tai siistiä, vaan kaikki on yhtä päivääni murmelina. Ja ihminen voi nukkua onnensa ohi. Ja näin käy helposti ihan siinä tavallisessa arjessa. Kun pelimerkit ovat loppu tai ainakin vähissä, ei jaksa panostaa, mikä on inhimillistä ja ymmärrettävää.

Mutta kun henkilö X on hereillä, aktivoi itsensä ja tekee asioita, uskaltaa, onkeen voi tarttua vaikkapa kunnon vonkale. Jokainen kalalla ollut tietää sen tunteen, kun Ahti suo antejaan. Sen onnistumisen fiiliksen, kun vapa nykii. Kun tällainen onnistuminen tapahtuu, ei tarvitse kertoa niitä kalajuttuja, joihin kukaan ei usko, et edes itse, koska tiedät niiden olevan paskapuhetta. 

Elämä on kuitenkin ihmisen parasta aikaa.

Teemu ”Pastori” Potapoff KUVA: Julius Konttinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *