Unelmien tavoitteleminen on ihmiselle se juttu. Juttu, joka pitää liikkeessä ja saa nousemaan aamuisin ahertamaan päivän askareissa. Unelma on substantiivi, johon liittyy paljon merkityksiä, jotka avautuvat jokaiselle eri tavalla. Yhden unelma on saada nimensä lehtien palstoille, nousta koko kansan tuntemaksi tähdeksi, kun taas toisen unelma olisi saada viettää edes yksi päivä terveenä tai saada jääkaappiin muutakin kuin pelkkä valo.



Olen pitkään pohtinut tahollani sitä, mitä unelmani ovat. Ja samalla miettinyt omaa suhdettani käsitteeseen unelma. Itselläni unelmat ja haaveet, jotka Wikisanakirjan mukaan ovat synonyymejä keskenään, ovat likipitäen aina liittyneet jollain tavalla työhöni tai uraani. Tunnustan, etten koskaan ole aktiivisesti tavoitellut mitään tiettyä unelmaa, vaikka joitakin haaveita totta kai takaraivossa on sykkinyt, mutta siitä huolimatta olen niitä saanut toteuttaa. Voinen siis sanoa olevani onnekas – ainakin niihin nähden, joiden unelmista ei koskaan tule tosia.



”Itse päämäärän saavuttaminen harvoin tuottaa mitään sen suurempaa tyydytystä, sillä ihmisluontoon kuulunee eteenpäin pyrkiminen ja uuden tavoitteleminen.”

Kun aloitin tämän tekstin kirjoittamisen, halusin hieman lisänäkökulmaa kuin vain oma mutu-tuntumani ja tein hieman niin sanotusti kenttätutkimusta. Kirjoitin Twitteriin päivityksen. Kysyin seuraajiltani, mitä unelma ja sen toteuttamisen tavoitteleminen merkitsee. Sain lukuisia vastauksia, jotka kaikki olivat erilaisia.

Yhden mukaan unelma on niin absurdi ja kaukainen tavoite, että sen sanominen äänen jopa pelottaa, kun taas toisen mielestä unelma on jotain, mitä kohti kuljetaan ilman minkäänlaista varmuutta sen toteutumisesta, mutta matkan varrella omaksutaan tapoja ja asenteita, jotka vaikuttavat elämään. Ehkä jopa parantavat elämänlaatua. Ilmaan heitettiin jopa ajatus, jonka mukaan unelma on asia, jota ei ehkä voi edes saavuttaa, koska mikäli siitä tulee tavoite ja silloin kokonaisuus muuttuu dramaattisesti.



Jäin miettimään: ovatko unelmat ja haaveet ikään kuin kertakäyttöisiä, sillä yhden täytyttyä sitä hinkuaakin jo seuraavaa, edellistä isompaa tai haastavampaa ”steppiä”? Milloin on tyytyväinen? Mutta ennen kaikkea, mihin on tyytyväinen? Miksi ei voi olla tyytyväinen jo saavutettuihin asioihin? ”Kun mä pääsen tuonne ja tuonne, niin sitten kyllä oon onnellinen…” Vai onko se matka oikeasti kuitenkin tärkeämpi kuin saavutettu päämäärä?

Useampia saamiani vastauksia yhdisti ajatus siitä, että unelmat ovat liikkeellä pitävä voima.

Pienellä some-otannalla tuli todistetuksi se, että monille matka todellakin on tärkeämpi kuin itse päämäärä. Monet meistä muistavat ne lapsuuden joulut, joita odotettiin kuin kuuta nousevaa. Odotettiin, mitä joulupukin tuomista paketeista paljastuu. Kun lahjapaperit oli revitty silpuksi ja hiljennytty jouluaattoillan viettoon, seurasi pieni antikliimaksi: tässäkö tämä taas oli? Sama pätee myös aikuisiällä. Meillä on unelma, haave, jonka toivomme toteutuvan.

Tavoitteeseen pääseminen ei ole suora jana, vaan kinttupolku, jota kulkeminen on täynnä laskuja toisensa jälkeen, kunnes lopullisen nousun myötä huomaamme, että olemme päässeet tavoitteeseen. Kun haaveen on saanut toteutettua, saatamme ajatella ”Maalissa ollaan. Noh, mitä sitten?” 

Itse päämäärän saavuttaminen harvoin tuottaa mitään sen suurempaa tyydytystä, sillä ihmisluontoon kuulunee eteenpäin pyrkiminen ja uuden tavoitteleminen. Ja jälkeenpäin huomaamme, kuinka unelmaa kohti tehty matka on tuottanut kokemuksia, kasvattanut ja antanut sisältöä elämään. Pääomaa, joka kasvattaa meitä ihmisinä.

Vapauden ja vastuun sanomaa saarnaava Teemu ”Pastori” Potapoff kirjoittaa vakkarikolumnistina Freestyle-lehdessä. ”Olen toiminut reilut 20 vuotta portsarina ravintoloiden ovilla, mutta päivätyöni ja sydämeni palo on journalistiikan sekä median parissa. Koulutukseltani olen kahta vaille teologian maisteri. Minulle ei mikään aihe ole liian pyhää käsiteltäväksi. Toivottavasti olet mukana matkassa!”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *