Petra Gargano nousi takavuosien Tiktak-bändinsä kanssa Suomipop-festivaaleilla lavalle kovammassa kunnossa mitä koskaan. Treenitoppia ja thaishortseja muistuttava keikkatyyli kuvastivat asennetta, jolla olisi voinut ajatella hänen astelevan lavan sijasta kehään.

TEKSTI JA KUVAT: MIRKKA TORIKKA

Kestävä keikkakunto oli tavoite, johon Petra pääsi määrätietoisella, mutta maltillisella treenillä. Hän kertoo, ettei ole joutunut luopumaan jätskeistä, eikä kuljeta reajuustoja keikkabussissa.

”Elämästä pitää pystyä myös nauttimaan. Ei ole mitään järkeä vetää kitudieettiä kesäksi, koska sellainen muutos ei ole pysyvää. Halusin treenata kestävästi, eli armollisesti, mutta silti tavoitteellisesti”, summaa suunnitelmassaan onnistunut Petra.

Tiktak teki tänä kesänä comebackin keikkalavoille yli kymmenen vuoden tauon jälkeen. Räjähtävä energia säkenöi kilpaa Petran kirkkaan punaisen tukan kanssa. Vetovoimainen bändi on loppuunmyydyn torstain viimeinen artisti – eli pääesiintyjä, jollaiseksi viimeinen esiintyjä usein ainakin mielletään. Ja aivan ansaitusti. Keikkakarisma liimaa skeptisimmätkin lavan ääreen ja kymmentuhatpäinen yleisömeri hyppii tuttujen hittien tahdissa. Tiktak tärisee niin, että Lutakon asfaltti tuntuu liikkuvan. Teinitähden leimaa poistamaan pyrkinyt Petra on ehtinyt lunastaa paikkansa uskottavana sooloartistina, eikä Tiktak-tausta ei ole enää taakka, vaan voimavara. Ja se näkyy. Lapsitähti-leima ei ole mitään mikä pitäisi karistaa, vaan jotain mistä olla ylpeä.

Petra oli 13-vuotias, kun Tiktak allekirjoitti levytyssopimuksen Universal Musicin kanssa ja myi platinaa Suomen nuorimpana muusikkona. Viihdemaailman viinanhuuruisuus ja huomion päähänhumahdus oli teoriassa todellinen riski, mutta ei onneksi vienyt näitä teinitähtiä mukanaan. Nyt ajat ovat muuttuneet terveystrendin myötä.

”Aerobic-tuntia (toim. huom. ehkä muutamaankin potenssiin) vastaava keikka väsyttää sen verran, että baarissa juhliminen jäi kyllä väliin”, nyt 32-vuotias Petra kertoo ja nauraa miten raidereilla näkyy nykyään kaljaa enemmän kookosvettä.

Lavahybris jää kuitenkin helposti päälle ja sen taltuttaminen terveellisesti vaatii ymmärrystä toimivasta palautumisesta. ”Mieleni teki lähteä aamulla treenaamaan, mutta järki onneksi esti. Edellisenä iltana olleen kovan keikan jälkeen kuntosalitreeni ei auta fyysisessä palautumisessa. Sen sijaan laitan keikkabussissa äänikirjan korville tai Netflixin pyörimään”, järkeili Jyväskylästä Ouluun toisen Suomipop-festivaalin lavalle lähtöä tekevä Petra perjantaina.

Meneillään olevassa ysäribuumissa Suomipopin lavalla nähtiin Tiktakin lisäksi myös Neon 2, Raptori, Nylon Beat, Pikku G ja Neljä ruusua.

”Kertakäyttöisen kulutuksen, nopeasti vaihtuvien trendien ja hektisen elämänrytmimme aikana ihmiset ehkä kaipaavat jotain kestävää. Ysäribuumi tarjoaa vastareaktiona tuttua ja turvallista nostalgiaa”, pohtii Petra.

Tiktakin paluu rajoittuu kuitenkin vain tähän kesään. Uutta musiikkia tai keikkoja ei ole enää tulossa. Petralta sen sijaan on tulossa neljäs soololevy syksyllä, josta hän kertoo onnellisen ylpeänä. Kun häneltä kysyy mitä menestys hänelle on, vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä.

”Menestys on mahdollisuutta tehdä sitä mitä tekee onnelliseksi.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *