Eri ammattiryhmillä on erityispiirteensä. Elantonsa voi saada harjoittaen perinteistä fyysistä rutiinityötä, teoreettista istumatyötä, johtamista, hoivaa ja kaikkia näitä erilaisin työajoin. Valmistuin vuonna 1994 näyttelijäksi tietäen, että tähän ammattiin liitetään monia aiheellisiakin yleiskäsityksiä. Teattereihin kiinnitetyillä näyttelijöillä on pitkään ollut kaksiosainen työaika. Aamupäivällä harjoitellaan neljä tuntia. Välillä hoidetaan vapaa-ajan velvoitteita elämäntilanteen vaatimalla tavalla. Illaksi palataan teatterille joko harjoittelemaan tai esittämään. Työpäivä on lopullisesti ohi harjoitusten päätyttyä klo 22. Jos kyseessä on esitysilta, saatetaan esirippu sulkea hyvinkin vasta 23:n jälkeen.
Harjoitusten jälkeen saattaa piankin iskeä nälkä ja väsy, mutta esityksessä syntynyt virittynyt tila jatkuu tuntitolkulla aplodien jälkeen. Puhutaan esityshybriksestä. Näyttelijän työ on kokonaisvaltaista. Fysiikka on virittynyt, mieli, toimii laajalla dynamiikalla. Elävä yleisö, satunnaistekijät, epäonnistumisen mahdollisuus, rajut tunneskaalat. Nämä kaikki tekijät virittävät hermoston tilaan, joka ei hetkessä rauhoitu. Yleisön vaikutus on huumaavaa. Teatterilaiset, kuten musikantitkin, ovat perinteisesti tottuneet kokoontumaan esityksen jälkeen ”purkamaan” illan kokemuksia. Yleisfiilis on rankan ja onnistuneen vedon jälkeen euforinen. Samaa ylivirittynyttä oloa voi kokea myöhäisillan palloiluvuorolta palattuaan, kun uni ei tahdo pikkutunneillakaan vielä tulla ja olo on leikkisän levoton.
Iltamyöhään paras paikka istahtaa puhaltelemaan on lähikuppila, baari tai taiteilijaravintola. Tutussa nurkkapöydässä voi sitten kasvotusten palata koettuihin näyttämön tapahtumiin ja yleisön sen illan koostumukseen. Jatkaa lentoa ”yksillä”. Tapa on ymmärrettävä, mutta myös petollinen. Alkoholi lisää vereen imeytyessään kehossa jo vallitsevia eufoorisia tuntemuksia. Nousuhumala peittää alleen elimistömme halun päästä lepäämään. Opimme nopeasti palkitsemaan itsemme tavalla, joka kääntyy pikkuhiljaa meitä vastaan.
Emme huomaa väsymystämme, emmekä pysty rauhoittumaan. Sosiaalinen sähköinen tunnelma säilyy niin kauan, kuin sitä uusilla annoksilla ylläpidämme. Hiljentynyt koti tai kolkko paikallisjuna eivät vedä vertoja oman yhteen hitsautuneen ryhmän tiiviille tunnelmalle. Keho ei pääse lepäämään ja tunnit kuluvat. Jatkuvana ilmiönä tässä kaikessa uhkaa alkoholin osuuden vaiheittainen kasvu. Suhteellisen myöhäinen työpäivän alku mahdollistaa pienen valvomisen, mutta muidenkin kuin perheellisten täytyy saada nukkua kunnon yöunet. Hyvin hoidettu palautuminen ja riittävä lepo ovat osa ammattimaisuutta.
Ajat ovat muuttuneet. Jos keskiaikaiset teatteriseurueet yöpyivät kiertueillaan kapakoiden lattioilla, kykenee nykyaikainen ammattinäyttelijä laskeutua muillakin tavoilla todellisuuteen. Esityshuuman ja hermoston virityksen voi ajaa alas rauhallisella lenkillä, pyöräillen, musiikkia kuunnellen, tai vaikka joogan avulla. Erilaisia Mindfullness-tekniikoita voi ladata jopa puhelimensa. Vaikka muu maailma alkaakin kääntyä yöhön, voi kotonaankin viihtyä. Suoratoistopalvelut tarjoavat laadukasta katsottavaa sopivina annoksina – perinteisen televisiotarjonnan lisäksi.
Kapakoissa käydyissä ”jälkilöylyissä” on aina silti vetonsa. Siksi näyttelijöitä nähdään vielä tulevaisuudessakin arki-iltoina kantabaareissaan, odottaen sisäistä laskeutumislupaansa. Poikkeuksena kylmän sodan aikaan – nykyään saattaa tavata baarissa iloisen teatteriseurueen jopa ihan vesilinjallakin. Huiman nousun ja lennon jälkeen korkeimmallekin kohonneen tähdenkin on osattava myös laskeutua turvallisesti.
