Pastori Potapoffin

Repivä ja rakentava viha

potapoffPIkkukuva

Vapauden ja vastuun sanomaa saarnaava Teemu ”Pastori” Potapoff kirjoittaa vakkarikolumnistina Freestyle-lehdessä.

”Sydämeni palo on journalistiikan sekä median parissa. Koulutukseltani olen teologian maisteri. Minulle ei mikään aihe ole liian pyhää käsiteltäväksi. Toivottavasti olet mukana matkassa!”

Ehkä tärkein ahaa-elämys kohdallani oli, kun tajusin, ettei maailma ole minulle mitään velkaa.

Kristillisessä maailmankatsomuksessa viha on yksi perisynneistä, mutta ilman vihan tunnetta ja vihan tuottamia ratkaisuja me tuskin olisimme selviytyneet lajina tähän saakka. Viha on yksi ihmisen perustunteista, eikä sen kieltäminen tai patoaminen ole kovinkaan terveellistä. Viha on kuitenkin kuin tuli: hyvä renki mutta helvetin huono isäntä.

Jokainen meistä on elämänsä varrella tuntenut vihaa tai vihan tunteita. Tunnetta, joka sumentaa näkökentän saaden fiksuimmankin ihmisen reagoimaan jopa harkitsemattomasti. Vihaa voivat synnyttää joko pitkään jatkunut epäreilu kohtelu, syrjintä, epätasa-arvoisuus, nöyryytys, mutta myös tietämättömyys ja sen synnyttämä epäluulo itselleen tuntemattomia asioita kohtaan. Kun ihminen on tarpeeksi kauan kokenut epätasa-arvoisuutta, syrjintää tai nöyryytystä ja edellä mainittujen asioiden synnyttämä viha on saanut tilaa kasvaa ja muhia, sen purkautumiseen vaaditaan vain pieni tönäisy kohti reunaa. Mitä pidempään ihminen on ollut ahdistettuna nurkkaan, sitä helpommin ja varmemmin sekä rajummin purkaus tapahtuu.

Kuten jokainen meistä, minäkin olen tuntenut vihaa. En vain inhoa tai vastenmielisyyttä vaan vihaa. Perustavanlaatuista, alkukantaista raivoa, joka kumpusi kokemastani epäreilusta kohtelusta. Kokemani viha kohdistui ihmisiin, jotka ovat tekivät pahaa sekä minulle että rakastamilleni ihmisille. He tekivät vahinkoja, joita korjataan koko loppuelämä.

Kuten tarkkasilmäisimmät jo huomasivat, kirjoitin edellisen menneessä aikamuodossa. Syvimmässä vihan alhossa päiväni täyttivät negatiivisuus ja himo kostaa. Halusin maksaa potut pottuina tavalla tai toisella. Nautin, oikein velloin ajatuksissa ja fantasioissa, miten voisin parhaiten kuitata kalavelat. Kuvittelin, että sen jälkeen olisin sinut tapahtuneiden kanssa. Ehjä ihminen, vaikka todellisuudessa jokainen kostonhimoinen ajatus nakersi minuuttani hiljalleen palasiksi rotan lailla. Vuosien vieriessä aloin ymmärtää, että viha ja sen synnyttämä katkeruus ovat erittäin huonoa polttoainetta elämälle muokaten minusta ihmisen, jollainen en halunnut olla.

Ehkä tärkein ahaa-elämys kohdallani oli, kun tajusin, ettei maailma ole minulle mitään velkaa. En ole sen erikoisempi kuin kukaan muukaan meistä. Jokainen meistä on joutunut kokemaan vastatuulta ja pettymyksiä, eikä kukaan meistä leiju koskemattomana entiteettinä irrallaan todellisuudesta.

Myös se on huomionarvoista, että vihan, pettymysten ja katkeruuden tunteissa on myös ainakin hyppysellinen uhriutumista. ”Miksi tämä tapahtuu juuri minulle?” Vihassa ja katkeruudessa rypeminen ruokkii itse itseään eikä henkilö pääse koskaan elämässään eteenpäin, vaan uppoaa yhä syvemmälle itsesäälin suohon. Vaati pitkää askelta taaksepäin ja rehellistä itsereflektiota, jotta pääsin näkemään isomman kuvan ja pystyin ymmärtämään, miksi asioita tapahtui niin kuin tapahtui. Se auttoi päästämään irti vihasta ja sen aiheuttamista tunteista. Kun katsoo rehellisesti syvälle itseensä, voi myös nähdä oma osuutensa kokonaisuudessa. Mitä minä tein, että tilanteet menivät miten menivät? Olisinko voinut tehdä jotain toisin? Voinko muuttaa käyttäytymistäni niin, etten toista samoja virheitä uudestaan?

Vuosien varrella opin myös, että kokemani asiat ja niiden synnyttämät tunteet ovat paradoksi. Kun yhtäältä jouduin kolistelemaan pitkin kivipohjaa, toisaalta se on vienyt minut tilaan, jossa olen onnellinen ja tasapainoinen. Vaikka tämä on viiden sentin keittiöfilosofiaa, joka tulee kohtuullisen mukavaa elämää elävän länsimaisen valkoisen miehen suusta, uskon, että tämä polku täytyi vain kulkea, jotta osaisin edes jotenkin arvostaa sitä, mitä minulla nyt on.

Miten sitten pääsin eroon vihastani ja sen synnyttämistä tunteista? Ymmärsin päästää irti leikkaamalla nämä ihmiset elämästäni, sillä mitä pitempään he vaikuttivat elämässäni, sitä tiukemmin olin kiinni tapahtuneissa enkä päässyt ihmisenä eteenpäin. Kuten arvata saattaa, muutos ei tapahtunut kuin veitsellä leikaten, vaan se on koko elämän kestävä prosessi. Mikään ei pysty poistamaan tapahtuneita ja kokemiani asioita, mutta ainoastaan minä pystyn muuttamaan sitä, miten annan menneiden vaikuttaa tähän päivään ja tulevaisuuteeni.

Jaa juttu!

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Vieritä ylös

Kirjaudu tästä