Kysymykseen: “Mitä kuuluu?”, Vuorenmaa kertoo vastaavansa usein vaihtelevaa. Takana on rankka vuosi, vielä rankempi syksy sekä pettymyksen saattelema alkuvuosi.
”Viime vuonna mulle diagnosoitiin työuupumus, masennus ja ahdistuneisuushäiriö. Työrintamalla oli paljon lomautuksia, mikä vaikutti talouteen”, hän kertaa.
”Kun läheinen romahti päihderiippuvuuden vuoksi, Vuorenmaa otti hänen lapset kotiinsa (asumaan).” Sijoitetut lapset palasivat syksyn jälkeen omaan kotiinsa ja Vuorenmaalla oli tiedossa kolmen viikon Jamaikan reissu tammikuussa. Hän opettaa dancehall-tanssityyliä, joka on lähtöisin Jamaikalta.
”Lähtöpäivänä mulle todettiin korona ja reissu vaihtui karanteeniin. Sen jälkeen tuli taas Avin rajoitukset ja sen myötä lomautukset. Ajattelin, että eipä vahvasti alkanut tämäkään vuosi”, hän tokaisee.
”Maksusitoumuksia, laskujen siirtämistä ja valvottuja öitä”
Vuorenmaan perheeseen kuuluu puoliso ja kaksi lasta, jotka ovat iältään viisi ja seitsemän. Puoliso on lähihoitaja-opiskelija ja hän tekee opiskelujen ohessa myös työtä lähihoitajana.
Lapsiperheköyhyys on Vuorenmaan perheessä lista mieltä painavia tekoja.
”Se on sitä, että ollaan jouduttu hakemaan maksusitoumuksia, jotta ollaan saatu ruokaa. Laskujen siirtämistä hamaan tulevaisuuteen, valvottuja öitä, sitä että mihinkään ylimääräiseen ei ole rahaa sekä lainaamista ja velkojen kumuloitumista”, hän avaa.
Perheen kuukausittaiset tulot ennen veroja ovat yhteensä noin 2000 euroa. Lapsilisä on kuukausittain 199 euroa, mikä menee viikon ruokaostoksiin ja bensaan. Lisäksi perhe saa asumistukea. Vuorenmaa saa palkkaa osa-aikatyöstä sekä ansiosidonnaista päivärahaa.
Vuorenmaa näkee kuitenkin, että heidän perheessään tilanne on verrattain hyvä.
”Meillä molemmat käy töissä, olemme vaan niin matalapalkkaisilla aloilla.”
Vuorenmaa on toiselta ammatiltaan lähihoitaja ja valmistuttuaan hän teki muutaman vuoden alalla töitä. Työolosuhteiden kuormittavuus ja niiden suhde palkkaan sai kuitenkin vaihtamaan alaa.
”Itse lähihoitajan työssä ei ollut mitään vikaa. Tekisin sitä mieluusti jos palkkaa nostettaisiin, sanotaan nyt noin 1000 eurolla.”
Köyhyyteen tottui jo lapsena
Syyskuussa 2021 julkaistun ”Eroon lapsiperheköyhyydestä” -selvityksen mukaan lapsiköyhyys on vakiintunut Suomessa 10 prosentin tasolle, vaikka hyvinvointi on muuten lisääntynyt. Perusturvan varasta pois pääseminen on hidastunut ja lapsena koettu köyhyys on periytyvää ja aiempaa syvempää.
Evaleena Vuorenmaa tottui köyhyydessä elämiseen jo lapsena, äidin ollessa yksinhuoltaja ja työtön. Kirkon apu, maksusitoumukset ja ruokajonot olivat tavallista elämää.
”Oli sellainen vaihe, että syötiin pelkästään puuroa. Aamulla puuroa, koulussa kouluruoka ja illalla puuroa.”
Hän tottui jo lapsena selviämään asioista itse. 14-vuotiaana hän teki töitä jakamalla lehtiä ja maksoi kaiken paitsi ruoan ja vuokran.
“Voisinhan mä sanoa, että mietit vaan ettei se ole sun vika. Mutta on tosi perseestä lyödä vastuu yksilölle, kun häpeän stigmaa luova yhteiskunta ei muutu.”
”Sain lukiossa noottia siitä, miksi käytän vanhoja kirjoja, jotka eivät ole edes samaa sarjaa mitä kurssilla käytetään. Lainasin poikaystävän kirjoja ja annoin sellaisen kuvan, että en ole vaan jaksanut hankkia. Totuus oli se, ettei ollut rahaa.”
Tuntui helpommalta ottaa koviksen rooli, kuin kohdata nöyryyttävä selonteko.
“Siitä on aina saanut kuulla”
”Lapsena koetin piilotella asiaa ja esitin, että en ole kiinnostunut koulun luokkaretkistä tai muista tapahtumista, vaikka syynä oli se että ei ollut rahaa.”
Häpeän tunne on kulkenut Vuorenmaan mukana aina. Häntä on kiusattu ja köyhyydestä on aina saanut kuulla ikään kuin se olisi oma syy.
”Ei se häpeä ja stigma synny tyhjästä. Se syntyy niistä arvoista, mitä yhteiskunta heijastaa ja miten se suhtautuu köyhyyteen. Ajatellaan, että köyhä ihminen on kaikin puolin menetetty tapaus ja itse aiheuttanut oman ahdinkonsa.”
Samaa syyllisyyden tunnetta joutuu kohtaamaan sosiaalitoimistossa. Vuorenmaan kokemus on se, että tuloja syynätään ja häneen asennoidutaan kuin kakkosluokan kansalaiseen.
”Ensimmäisenä sanotaan, että myy auto.”
Työn tekemiseen ja perheen arkielämään auto on kuitenkin täysin välttämätön. Vuorenmaa asuu Tampereella ja opettaa tanssia Tampereella, Jyväskylässä ja Turussa.
“Varsinkin nyt korona-aikaan juna- ja bussivuoroja on vähennetty niin paljon, että en pääsisi enää samana päivänä kotiin Turusta ja Jyväskylästä.”
Lapsiperheköyhyys on Vuorenmaan perheessä moninainen ongelma, johon ei ole helppoa ratkaisua varsinkaan yksilötasolla.
Hänen mukaansa köyhyyden aiheuttamien häpeän ja syyllisyyden tunteiden helpottamiseen tarvitaan yksinkertaisesti yhteiskunnallista muutosta.
“Voisinhan mä sanoa, että mietit vaan ettei se ole sun vika. Mutta on tosi perseestä lyödä vastuu yksilölle, kun häpeän stigmaa luova yhteiskunta ei muutu.”
Tanssialan perustusten ravistelua
”Olen yrittänyt valita sellaisia työpaikkoja, joissa maksetaan lainmukaisesti, noudatetaan muutenkin tesiä ja joissa työympäristö on mahdollisimman turvallinen tai ainakin halukas muuttumaan.”
Hän on erityisen kiinnostunut juuri työoikeudesta ja pohtii hakevansa ensi syksynä opiskelemaan yhteisöpedagogiaa tai sosionomiksi. Keväällä Vuorenmaalla on edessään oikeustaistelu liittyen erään tanssikoulun toimintaan työoikeudellisissa asioissa.
Yleinen käytäntö Suomen tanssikouluissa on se, että työehtosopimusta ja palkkasuosituksia noudatetaan vaihtelevasti. Tanssinopetusta tarjoavat myös erilaiset tahot, mikä vaikuttaa siihen, mitä työehtosopimusta kulloinkin seurataan.
Vuorenmaalla on takanaan paljon kokemuksia syrjinnästä sekä suorasta läskifobiasta tanssiharrastajana ja työntekijänä. Hänen tanssituntejaan on esimerkiksi mainostettu toisen, hoikan opettajan kuvalla ja työtunteja vähennetty laittomasti lihomisen jälkeen.
“Tanssikouluissa mainostetaan, että tanssi kuuluu kaikille, mutta ei se todellisuudessa mene niin.”
Terveydenhoito fiksoituu painoon
Terveydenhuollossa Vuorenmaa ei koe saavansa hoitoa lainkaan. Laihduttamisesta saa kuulla jatkuvasti asiassa kuin asiassa. Hänelle on todettu nivelrikko molemmissa polvissa.
“Joo, kyllä pienikin painonpudotus auttaa kipuihin, mutta ei se itse nivelrikko katoa minnekään, vaikka laihtuisin.”
Vuorenmaan mukana ylipainon sijaan tulisi ennemmin puhua lihavuudesta.
“Ylipaino implikoi, että on olemassa jokin universaali paino, jonka yli sä olet. Esimerkiksi hoikatkin ihmiset painavat eri verran, vaikka näyttävät samalta.”
Paino ei siis kerro kaikkea.
Eri kokoiset ihmiset painavat eri verran ja painoon vaikuttavat muun muassa pituus sekä kehon rakenne. Vastaanotolla pelkästään painoon keskittyminen ohittaa potilaan, jolloin häntä ei välttämättä hoideta kokonaisuutena.
Kun Vuorenmaa meni lääkäriin polvikivun vuoksi, lääkäri kehotti lisäämään liikuntaa. Vuorenmaa opetti tuolloin tanssia 25-30 tuntia viikossa ja kipu oli polvessa jo ennen raskauden jälkeistä lihomista. Lääkäri siis hoiti Vuorenmaata pelkästään painoon liitetyn oletuksen perusteella.
Vuorenmaa on kerännyt ympärilleen noin 9000 seuraajan Instagram-yhteisön, joka osallistuu aktiivisesti kehopositiivisuudesta käytävään keskusteluun. Samankaltaiset kokemukset terveydenhuollosta yhdistävät seuraajia.
Esimerkiksi eräs seuraaja kertoo, että lasketteluonnettomuudessa murtuneen käden hoitaminen jätettiin kokonaan tekemättä, kun keskityttiin ainoastaan painoon.
“Kyllähän nyt maalaisjärjelläkin tajuaa, ettei sillä ole mitään tekemistä painon kanssa.”
Vuorenmaa on antanut haastatteluja muun muassa Tehy- ja Lääkärilehteen.
“Alalta löytyy selkeästi ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita epäkohdista ja haluaisivat vaikuttaa niihin. Silti on vielä paljon työtä tehtävänä.”
Oman kehon hyväksyminen ja kehopositiivisuus ovat eri asioita
Lihottuaan 40 kiloa, Vuorenmaa huomasi elävänsä niin sanottua sitten kun -elämää, jossa kehoon liittyvät odotukset ohjasivat kaikkea. Lopulta hän teki päätöksen olla välittämättä, alkoi julkaista itsestään realistisia kuvia Instagramiin ja haki vertaistukea kehopositiivisuudesta.
Yleisestä luulosta poiketen, itsensä hyväksyminen ja kehopositiivisuus ovat eri asioita.
Kehopositiivisuus on 1960-luvulla syntynyt ihmisoikeusliike. Sen tarkoituksena on saada kaikenlaisille kehoille tasa-arvoa ja kunnioitusta. Liike pyrkii parantamaan marginalisoitujen kehojen asemaa, kuten lihavien, vammaisten ja transihmisten ihmisoikeuksia.
“Se on hirveän julma ajatus, että pitää rakastaa itseään ensin, ennen kuin voi olla vertainen yhteiskunnan jäsen. Miksi? Ei muiltakaan (hoikilta ihmisiltä) sitä vaadita.”
“Se on hirveän julma ajatus, että pitää rakastaa itseään ensin, ennen kuin voi olla vertainen yhteiskunnan jäsen. Miksi? Ei muiltakaan (hoikilta ihmisiltä) sitä vaadita.”
Liike kannustaa kaikenlaisia kehoja rakastamaan itseään, mutta itsensä hyväksyminen ei ole virstanpylväs, joka tulee saavuttaa. Liikkeen keskiössä on syrjittyjen kehojen suhde yhteiskunnan normeihin.
“Itsensä rakastamiseen pyrkiminen on hyvä juttu ja kannustan siihen. Tärkeämpää on kuitenkin ihmisoikeudet, jotka ei saa olla kiinni ulkonäöllisistä asioista tai siitä, mitä kukin itsestään ajattelee”, Vuorenmaa avaa.
Vuorenmaa myöntää, että hänen on vaikeaa rakastaa itseään.
“Olen kuitenkin oppinut hyväksymään ulkonäköni ja arvostamaan kehoani. Armollisuutta itselle koetan harjoittaa parhaani mukaan.”
Kehopositiivisuus on lähivuosina noussut trendaavaksi asiaksi sosiaalisessa mediassa. Liike on levinnyt laajalle ja samalla sen alkuperäinen merkitys on toisinaan hämärtynyt.
“Se on omittu valkoisten, hoikkien, hyvinvointielämäntapakoutsien markkinointibrändin tuoreuttajaksi ja häshtägiksi. Toisinaan jopa laihdutustuotteiden myyntipuheeksi.”
Helmikuussa julkaistun Sport-lehden kannessa näyttäytyy Evaleena Vuorenmaa. Kansi ja haastattelu ovat merkittävä uusi avaus liikuntaan ja hyvinvointiin keskittyvässä mediassa, sillä valtaosa kansikuvista on hoikkia kehoja.
”Kyllä se muutos ehkä hiljalleen vielä tapahtuu”, Vuorenmaa hymyilee.
