Teemu Potapoff: Maailma ei ole sinulle mitään velkaa

Vapauden ja vastuun sanomaa saarnaava Teemu ”Pastori” Potapoff kirjoittaa vakkarikolumnistina Freestyle-lehdessä. ”Olen toiminut reilut 20 vuotta portsarina ravintoloiden ovilla, mutta päivätyöni ja sydämeni palo on journalistiikan sekä median parissa. Koulutukseltani olen kahta vaille teologian maisteri. Minulle ei mikään aihe ole liian pyhää käsiteltäväksi. Toivottavasti olet mukana matkassa!”

Tässä lehdessä on kamppailu-urheilija Makwan Amirkhanin haastattelu. Haastattelun aikana Makwan puhui siitä, kuinka Suomessa asiat tarjotaan ihmisille kuin Manulle illallinen. Kaikki tulee hopeatarjottimella, eikä kenenkään tarvitse nähdä mitään vaivaa asioiden eteen. Mies kertoi esimerkin tuntemastaan aikuisesta työkykyisestä miehestä, joka asuu äitinsä kellarissa ja pelaa päivät pitkät WoW:ia juoden tölkkikaupalla energiajuomia, koska valtion tarjoama helppo raha. Eikä Makwanin kertomus ole ainoa laatuaan, vaan samankaltaisia tarinoita on Suomi täynnä. Miehen mielestä valtion liki loppumaton tukiverkosto passivoittaa ihmisiä, ja kun julkisuudessa puhutaan tiettyjen tukien leikkaamisesta tai lakkauttamisesta, syntyy äläkkä.

Ihmetyttää syvästi, että monet meistä varhaiskeski-ikäisistä ja keski-ikäisistä nostaa älämölön, jos käy ilmi, että 12-13-vuotias lapsi tekee kesätöitä ja ansaitsee taskurahaa.

Saavutetuista eduista on toki aina vaikea luopua,koska niitä harvoin saa takaisin, mutta ketä rahan jakaminen ympäriinsä palvelee? Ei ketään. Ei yhteiskuntaa ja vielä vähemmän yksilöä itseään.Suomalainen sosiaaliturva, jonka eteen isovanhempamme ja vanhempamme tekivät hartiavoimin töitä, on globaalisti arvioituna upea keksintö. Se on pelastanut ja pelastaa monia väliin tippuneita, mutta samalla myös passivoittaa ihmisen jäämään kotiin syljeskelemään kattoon. Kaunottaresta on tullut hirviö. Kuvio ei luonnollisestikaan ole kuitenkaan niin yksinkertainen: työllistyminen Suomessa on tehty vähintäänkin haastavaksi TE-keskuksen pyöritellessä ihmisiä kuin tivolin karusellissa. Jokaisella meistä on saturaatiopisteemme. Pitkähermoisinkin työnhakija iskee hanskat naulaan huomatessaan, ettei hänen palveluksiaan kaivata. Jokaisen ihmisen työttömyys on henkilökohtainen tragedia, ja niin ikävää kuin keski-iän ylittäneiden ihmisten työttömyys onkin, sitäkin surullisempaa on elämänsä alussa olevien nuorten työttömyys. Kun edessä näkyy pelkkää tummaa ja vastoinkäymisiä, mistä löytää intoa tsempata? Tällöin ”ilmaisen” ja ”helpon” rahan seireenimäinen kutsu on houkutteleva. Miksi mennä pienipalkkaiseen työhön hikoilemaan, kun voi nostaa tukia ja ottaa iisisti?Toinen puoli kolikosta on liian hyvään tottuminen ja liialliset odotukset.

Monet oman sukupolveni edustajista aloittivat töiden tekemisen hieman yli 10-vuotiaana. Itsekin aloitin työurani 12-vuotiaana jakamalla mainoksia. Sen jälkeen olen ollut makeistehtaalla, rakennustyömaalla, muuttomiehenä, paistamassa hampurilaisia, kesäteologina ja niin edespäin. Kuinka moni tämän päivän nuorista, tai vanhemmistakaan, on valmis tinkimään omasta vaatimustasostaan ja ylipäätään menemään töihin? Oli työ sitten mitä tahansa ei niin mediaseksikästä duunia, vaan arjen ahkeraa puurtamista.Mikä ihmetyttää syvästi, on se, että monet meistä varhaiskeski-ikäisistä ja keski-ikäisistä nostaa älämölön, jos käy ilmi, että 12-13-vuotias lapsi tekee kesätöitä ja ansaitsee taskurahaa. Kuinka kauan menee, että huudetaan lastensuojelua paikalle ja kysytään ”onko tämä oikein?” Ja nimenomaan meiltä, jotka olemme itse tottuneet töiden tekemiseen jo pienestä lähtien. Nuorena on vitsa väännettävä, ja se pätee eritoten tässä kohtaa.

Ei kukaan opi arvostamaan asioita, ellei niiden eteen tehdä töitä. Vain silloin osaa arvostaa tilille kilahtavia euroja, ja samalla ihmisen itsetunto ja luonne kasvaa, kun hän tietää tehneensä jotain rahansa eteen ja kantaneensa kortensa kekoon tämän yhteiskunnan eteen.Jos täällä jotain haluaa, sen eteen pitää tehdä töitä. Jokainen ihailemamme, jotain saavuttanut henkilö on tehnyt töitä saavuttamiensa asioiden eteen. Kaikki eivätvoi olla suosittuja tubettajia, vloggaajia tai Instagram-tähtiä tai poppareita, vaikka haluaisivatkin. Totta kai tavoitteita saa ja pitääkin olla, mutta tavoitteisiin pääsee vain näkemällä vaivaa. Kukaan eitule hakemaan ketään kotisohvalta. Maailma ei ole sinulle mitään velkaa.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *