Enbuske pitää amerikkalaisesta tyylistä tehdä journalismia. Rohkeassa ja avoimessa linjassa auttaa poikkeuksellisen hyvä stressinsietokyky ja sääntöjä kunnioittava spontaanius.
Tuomas Enbuske on tunnetuimpia, ellei jopa tunnetuin, hahmo suomalaisessa mediamaisemassa. Parikymppisenä aamuradioon liki kylmiltään heitetystä oululaisesta pojasta on vuosien saatossa kasvanut yksi median arvostetuimmista persoonista, jonka tekemisiä ja tekemättä jättämisiä seurataan herkeämättä sosiaalisessa mediassa. Enbuske ei pelkää korttipakan sekoittamista uusilla, erilaisilla tavoilla, vaan jopa nauttii suunnittelemattomasta kaaoksesta. Jos Tuomas Enbuskelta kysyy, kuka Tuomas Enbuske on, vastaus yllättää. Miehen CV on yhtä vakaa kuin SDP:n kannatus suomalaisen työväen keskuudessa, joten äkkiseltään luulisi, että sitä on luotu tarkasti harkitulla pieteetillä, ehkäpä jopa laskelmoiden, mutta miehen itsensä mukaan näin ei suinkaan ole.
”Jos joku ihminen on pedantti ja kontrollifriikki, olen kaiken sellaisen vastakohta. En kauheasti suunnittele asioita, koska olen vuosien varrella huomannut, että monesti, kun asioita suunnittelee kauas tulevaisuuteen, monesti ne menevät pilalle, jonka jälkeen joutuu pettymään. En kuitenkaan tarkoita sitä, että pitäisi olla, tai että olisin, pessimisti, mutta uskon siihen, että asioita ei voi hirveästi ennustaa.”
”Minulla ei kuitenkaan ole mitään Jumalan antamaan oikeutta tehdä kivoja juttuja lopun elämääni. Mitä vanhemmaksi tulee, sen hienompaa on huomata, että periksi antaminen on upeaa.”
”Olen kuitenkin sillä tavalla rutinoitunut, että pidän aina kiinni juttujen jättöajoista, enkä ole koskaan myöhästynyt lähetyksistä. En edes silloin, kun tein vuosia aamuradiota, vaikka herätys on todella aikaisin. Pidän kiinni sovituista työasioista, mutta jos nyt pitäisi sopia, että lähden muutaman kuukauden päästä lomamatkalle, se on minulle ahdistava ajatus. Koska en tiedä, haluanko edes silloin lähteä matkalle. Yleensä päätän pari päivää ennen, lähdenkö jonnekin. Esimerkiksi tilasin muutama tunti sitten lennot Pariisiin, jonne lähden huomenna.” Jos mies itse kertoo olevansa ”vapaa sielu”, joka tarttuu hetkeen, mitkä ovat sitten tekijät, jotka ovat nostaneet hänet suomalaisen median halutuimpien tekijöiden joukkoon?
”Yksi tekijä on varmasti se, että minulla on käsittämättömän hyvä stressinsietokyky sellaisissa tilanteissa, joissa muilla ei ole. Olen huomannut, että tilanteissa, joissa useimmat menevät paniikkiin, minä pystyn pysymään rauhallisena. Koen, että se on kehittynyt työn tuoman rutinoitumisen myötä. Kun teet vuosikausia niinkin haastavaa paikkaa kuin aamuradiota, sitä pakostakin kehittyy sietämään stressiä ja nopeita muuttujia. Oli pakko oppia reagoimaan erilaisiin tilanteisiin, mutta silti tuottaa koko ajan sisältöä.”
Enbusken mukaan yksi tärkeä tekijä hänen urallaan on ollut se, ettei hän ole missään määrin perfektionisti.
”Kestän hyvin keskeneräisyyttä ja sitä, että tietyllä hetkellä joudun kokkailemaan jutun juuri niistä aineksista, joita minulla on käytössäni. Vähän niin kuin millainen pitsan idea oli alun perin: katsotaan kaappiin ja tehdään löydetyistä aineksista jotain maittavaa. Totta kai minullakin on suosikkihaastateltavia, mutta koska elämme reaalimaailmassa, minun suosikkihaastateltavani on juuri se henkilö, joka on sillä hetkellä edessäni. Ja pyrin siitä tekemään aina parhaan mahdollisen haastattelun.” Yhtä lailla kuin onnistumisia, Enbusken uran varrelle on sattunut myös pettymyksiä.
”Olen kirjoittanut useita mielestäni nerokkaita kolumneja, jotka eivät ole olleet lukijoiden mieleen. Sitten taas toisaalta olen myös kirjoittanut mielestäni latteita havaintoja, mutta ne taas ovat lentäneet.”
Mies on joutunut, jopa karvaasti, huomaamaan sen, että aina se kova työ ei korreloi menestyksen kanssa. Novan aamua yhdessä Aki Linnanahteen kanssa juontaessaan suunnitelmat olivat suuret, mutta todellisuus näytti kaapin paikan.
”Totta kai on ollut niitä hetkiä, kun olen tehnyt helvetisti töitä, eikä homma onnistukaan. Novan aamussa iso tavoitteemme oli nousta kuunnelluimmaksi ohjelmaksi Jaajon ja kumppaneiden ohi, mutta emme nousseet, vaikka yritimme. Ja me todellakin yritimme kaikkemme. Piti vain myöntää, että joku toinen oli parempi, ja Jaajo oli parempi, koska häntä kuunneltiin enemmän. Oli turha selitellä, että olimme muka liian älykkäitä tai olimme jotain muuta. Höpöhöpö, Jaajo oli meitä parempi.”
”Joskus sisäänpäinkääntyneisyyteni tulkitaan mulkkuudeksi, ja jos joku haukkuu jotain juttuani, koen, että hän ei hauku minua, vaan kuvaansa minusta.”
Yksin Enbuske ei ole uraansa luonut, vaan siinä on ollut ripaus onnea, hyppysellinen oikeaa ajoitusta, mutta ennen kaikkea joukko oikeita ihmisiä.
”Minulla on käynyt helvetin hyvä tuuri siinä, että olen tavannut oikeita ihmisiä oikeaan aikaan. Olin kaksikymppinen oululaiskundi, kun menin tekemään KISS FM:lle Henkka Hyppösen ja Jenni Pääskysaaren kanssa aamua. Ja Henkka nosti minua todella paljon: hän näki missä olen hyvä ja missä huono. Henkka oli kaikkea sitä, mitä minä en ollut ja hän opasti minua. Mutta ylipäätään ympärilläni on ollut paljon ihmisiä, jotka ovat nostaneet minua, joka on todella oleellista. Koska on olemassa paljon myös ihmisiä, jotka painavat muita alaspäin.”
Tuomas Enbuske tunnetaan arvolatautuneena toimittajana, joka seisoo tiukasti sanojensa takana. Hän pitää amerikkalaisesta tyylistä tehdä journalismia.
”Minusta asioista pitää sanoa juuri niin kuin ne ovat, eikä pidä pelätä sitä, jos joku on eri mieltä. Jenkeissä monet toimittajat kertovat, mitä mieltä he ovat asioista tai kertovat, ketä äänestävät. Ja mielestäni se on hyvä asia. Toki asioilla on myös kääntöpuolensa, mutta kaiken kaikkiaan pidän sitä hyvänä asiana. Toki uutisten pitää pyrkiä neutraaliuteen, mutta muuten neutraalius tai värittömyys on minulle huono asia. Siksi itsekin pyrin siihen, että sanon suoraan esimerkiksi sen, ketä olen äänestänyt.”
Vaikutusvalta tuo mukanaan myös vastuuta. Enbuske kertoo olevansa joskus teräväkielinen, joskus ehkä liiankin kanssa, mutta toteaa halunneensa käyttää lahjojaan hyvän tekemiseen. Ja tässä tapauksessa hän viittaa valtaa pitävien sivaltamiseen sanan säilällä.
”Kirjoitin jossakin vaiheessa todella ilkeästi, mutta en ehkä itse huomannut tai tajunnut sitä, että se on tapani puhua. Ja joku voi ehkä tulkita sen ilkeydeksi, mutta olen yrittänyt käyttää sitä hyvään. Ja koska kolumnejani luetaan ja tv-ohjelmiani katsotaan, olen yrittänyt käyttää niitä mielestäni tärkeiden ja hyvien asioiden edistämiseen. Mitä sitten ovat ne hyvät asiat? No, mielestäni Suomen ulkoministeriä voi ja pitää arvostella.”
Enbuske jakaa mielipiteitä, ja harva suhtautuu mieheen kädenlämpöisesti – hänestä joko pidetään tai häntä vihataan. Suorien mielipiteidensä vuoksi mies on seurattu hahmo sosiaalisessa mediassa. Miehet ja naiset valehtelevat, numerot eivät: yli 240 000 Twitter-seuraajaa.
”Joskus sisäänpäinkääntyneisyyteni tulkitaan mulkkuudeksi, ja jos joku haukkuu jotain juttuani, koen, että hän ei hauku minua, vaan kuvaansa minusta. Yleensä ihmiset huomaavat, että olen mukavampi oikeassa elämässä kuin sosiaalisessa mediassa.”
Harva mediapersoona on viettänyt julkisuuden terävimmässä kärjessä yhtä monta vuotta kuin Enbuske. Mies on oppinut luovimaan median alati muuttuvassa pelikentässä, eikä omien sanojensa mukaan ole lopettamassa. Halusimme tai emme.
”Haluan uudistua. En halua koko ajan tehdä samoja juttuja, vaan otan mieluummin riskejä. Hirveintä olisi päätyä sellaiseksi hahmoksi, jollaiseksi moni entinen suosittu mediatyöläinen on päätynyt: kertomaan katkerana haastatteluihin, kuinka nykyradio tai -televisio on paskaa. Toivon, etten olisi kymmenen vuoden päästä samanlainen. Totta kai tiedän, että uuden sukupolven tekijät hengittävät niskaani. He tekevät jotain erilaista, jotain fiksumpaa.”
”Saattaa olla, että viiden vuoden päästä kukaan ei halua mitään minulta, mutta yritän elää sen ajatuksen kanssa. Minulla ei kuitenkaan ole mitään Jumalan antamaan oikeutta tehdä kivoja juttuja lopun elämääni. Mitä vanhemmaksi tulee, sen hienompaa on huomata, että periksi antaminen on upeaa. Ja sitä yritän tässä koko ajan opetella. Ettei tarvitse yrittää tehdä kaikkea.”
Teemu Potapoff
