Tiedon puute lisää tuskaa

Päihdesairauksiin liittyvä stigma vaikeuttaa merkittävästi ongelmakäyttäjien elämää. Pahimmillaan se voi vaikeuttaa koko sairaudesta toipumista. Mutta miten stigma voitaisiin purkaa?
Lukuaika: 3 min

Ihan oma syy.

Elämä on valintoja.

Mitäs läksit.

Näin päihderiippuvaisiin ihmisiin usein suhtaudutaan. Sanoihin tiivistyy laajin, koko yhteiskunnan läpileikkaava stigma, joka päihderiippuvuuteen liittyy: ajatus siitä, että päihdeongelma olisi ihmisen omaa syytä. 

”Aivan kuin ihmiset olisivat valinneet ryhtyä päihderiippuvaisiksi. Eihän se näin ole, mutta tuo ajatus on meissä todella syvällä”, toteaa A-klinikkasäätiön kohtaavan työn päällikkö Annuska Dal Maso.

Stigma tarkoittaa ei-toivottua sosiaalista leimautumista, joka aiheuttaa esimerkiksi häpeää ja itsearvostuksen vähenemistä. Stigma vaikuttaa kuitenkin myös siihen, kuinka muut ihmiset suhtautuvat stigmatisoituun, ja kuinka hänet yhteiskunnassa kohdataan. 

Kun päivystykseen saapuu päihdeongelmainen ihminen, tätä kohdellaan ensisijaisesti päihteiden käyttäjänä, vaikka hän olisi tullut lääkäriin katkenneen jalan vuoksi. 

Jos ihmisellä ei ole päihdeongelmaa, häntä luultavasti katsotaan silmiin, hänet kohdataan ja hän saa palvelua. Päihdeongelmaisen kohdalla näin ei useinkaan ole. 

”Se on hämmentävää. Jos sinulla on esimerkiksi reuma, lakkaatko saamasta ihmisiltä tasavertaista kohtelua? Aivan kuin päihdeongelma oikeuttaisi, että ihmiseltä viedään ihmisarvo ja tietyllä tapaa jopa ihmisoikeudet”, Dal Maso vertaa. 

Jopa este tarvittavalle hoidolle

Stigma vaikeuttaa merkittävästi päihdesairaiden ihmisten elämää, Dal Maso painottaa. 

Se voi hankaloittaa esimerkiksi asunnon saamista, työpaikan löytymistä tai avun saamista. Kun päivystykseen saapuu päihdeongelmainen ihminen, tätä kohdellaan ensisijaisesti päihteiden käyttäjänä, vaikka hän olisi tullut lääkäriin katkenneen jalan vuoksi. 

”Pakko sanoa, että usein heille kaikki on vaikeaa. Ei ole juurikaan palveluita, joita he saisivat ilman stigmaa otsassaan”, Dal Maso huokaa.  

Erityisen ongelmallinen on esimerkiksi stigman vaikutus mielenterveyspalveluiden saatavuuteen. 

”Jos on päihdeongelma, ei välttämättä saa sen vuoksi apua mielenterveyden haasteisiin. Siitä syntyy kehä, jossa päihdeongelmasta ei pääse eroon, koska ei saa apua mielenterveyden ongelmiin – ja niihin ei saa apua, koska on päihdeongelma”, Dal Maso kuvaa. 

Kuva: Nadine Shaabana

Pelko aiheuttaa torjuntaa 

Stigmalle on monia syitä. Yksi suurimmista on tiedon puute. 

”Yksi syy on juuri se, ettei ymmärretä, että päihderiippuvaisuus on sairaus.  Kuvitellaan, että se on vapaaehtoinen valinta, jonka ihminen tekee, eikä nähdä lainkaan sairauden mahdollisuutta”, Dal Maso selittää.

Nykypäivänä asenteet ovat kovat. Ihanneyksilö on jatkuvasti tuottava ja pärjäävä. Heikkoutta sen sijaan jopa halveksitaan.

”Yksi syy stigmaan on myös pelko, joka aiheutuu tästä asenneilmapiiristä. Voi olla helpompaa syyttää päihdeongelmaista omasta tilanteestaan kuin ajatella, että kyseessä on sairaus, joka voi koskettaa ketä tahansa. Silloinhan täytyisi myöntää, että minä itsekin voisin olla tuossa tilanteessa. Se on monelle hyvin epämiellyttävä ajatus”, Dal Maso pohtii. 

Yksi tyypillinen suhtautumistapa on myös verrata päihdeongelmaista itseen alentavasti.

”Se on narratiivi, jota halutaan toistaa: että minä voisin olla tuossa tilanteessa, mutta en ole, koska otin itseäni niskasta kiinni ja järjestin asiani kuntoon. Mutta ei se ole kaikille aivan niin yksinkertaista, eikä välttämättä lainkaan ihmisestä itsestään kiinni.”

Dal Maso vertaa tällaista puhetapaa asenteisiin, joita heijasteltiin pitkään myös masennusta kohtaan. 

”Siinä on samaa tematiikkaa: että onko masennus jotenkin ihmisen omaa syytä, ja voisiko siitä vain ”tsempata” itsensä pois. Nykyään tiedostetaan jo, että masennus on sairaus, mutta siihenkin liittyy yhä paljon stigmaa. Päihdesairauksien suhteen ymmärrystä on vielä paljon vähemmän, vaikka päihdesairaudet ja masennus liittyvät usein myös toisiinsa.”

Stigma puretaan yhteiskunnallisella muutoksella

Masennuksen stigmaa on onnistuttu purkamaan vuosien saatossa tiedon lisäämisellä, näkyvyydellä ja erilaisilla kampanjoilla. Päihdesairauksiin liittyvä stigma sen sijaan elää ja voi hyvin, eikä sen purkamiseen ole tarjolla helppoja ratkaisuja.

Vaikka päihdesairauksista ja niihin liitetystä stigmasta puhutaan nykyään enemmän kuin ennen, Dal Maso ei koe keskustelun vaikutusten näkyvän vielä juurikaan niiden ihmisten arjessa, joita stigma todella koskettaa.

Stigman poistaminen edellyttäisi Dal Mason mukaan laajaa, koko yhteiskunnan läpileikkaavaa muutosta. Sen pitäisi ulottua kaikkeen. Siihen, mitä sanavalintoja käytämme puhuessamme päihteitä ongelmallisesti käyttävistä ihmisistä, kuinka päihdekasvatusta toteutetaan ja miten päihteiden käyttäjää kohdellaan asiakaspalvelutilanteissa. Se vaatisi lisää koulutusta sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaisille, poliiseille ja vartijoille. 

”Voi olla helpompaa syyttää päihdeongelmaista omasta tilanteestaan kuin ajatella, että kyseessä on sairaus, joka voi koskettaa ketä tahansa.”

”Stigman poistaminen vaatii siis suuria rakenteellisia muutoksia ja paljon työtä. Se edellyttää, että päihdesairauksista on saatavilla tietoa aiempaa enemmän, ja että jo lapsille puhutaan päihdesairauksista sairauksina eikä niin, että nämä ihmiset olisivat jotenkin pahoja. Sellainen vanha pelottelupolitiikkakin on syrjäyttävää.”

Myös median representaatioilla on merkitystä. 

”Lehdistön tulisi miettiä todella tarkkaan, millä sanoilla näistä ilmiöistä puhutaan. Nykyäänhän se esitetään usein niin, että on näitä toisenlaisia ihmisiä ja sitten on päihteiden käyttäjiä.”

Dal Maso painottaa, että itsestään mikään ei muutu. Tieto lisää tiedostavuutta, mikä puolestaan muuttaa käyttäytymistä.  

”Ennen kaikkea me tarvitsemme kansantajuista ymmärrystä siitä, mistä päihdeongelmissa on pohjimmiltaan kysymys.”

Tykkäsitkö lukemastasi? Tilaa Freestyle-lehti ja lue lisää mielenkiintoisia juttuja! Tuet samalla ehkäisevää päihdetyötä nuorisolle. 

Jaa artikkeli:
Jaa artikkeli:
Lue seuraavaksi: