Ne sanat kolmekymppinen Eetu Pakkanen muistaa elävästi edelleen. Ja sen, miten pahalta ja epäreilulta sanojen sisältö tuntui: ”Taidat kerjätä verta nenästäsi ja ärsyttää ihan tahallaan.”
Sanoja oli tuolloin ala-asteella olleen Pakkasen opettaja. Pakkasta oli kiusattu peruskoulun alusta asti. Hän yritti vetäytyä, mutta se ei auttanut, ja lopulta hän alkoi antaa takaisin, töniä ja hutkia. Kiusaamiseen ei puututtu, koska sen ajateltiin olevan lasten leikkiä ja vaaratonta mittelöintiä. Kolmannella luokalla Pakkanen vaihtoi koulua. Hän toivoi uutta alkua, mutta saikin niskaansa samoja kiusaajia, kun myös osa heistä vaihtoi koulua.
”Minulla on käytöshäiriö, joten aloin töniä takaisin. Pian olin puhumassa kuraattorin kanssa siitä, mikä minua oikein vaivasi. Minua syytettiin siitä, että ärsytin kiusaajia. Silloin päätin, etten enää koskaan pyydä apua keneltäkään aikuiselta”, Pakkanen muistelee.
Coolit tyypit selviävät aina – vai?
Espoon Suvelassa lapsuutensa viettänyt Pakkanen oli yksinhuoltajaäidin poika. Hän halusi kavereita, oman porukan, eikä jatkuvaa turpaan saamista.
”Aloin tarkkailla itseäni vanhempia ja sitä, millainen käytös on coolia. Siistit tyypit vetivät röökiä, joten minäkin opettelin polttamaan tupakkaa 12-vuotiaana. Aloin vetää kovan jätkän roolia, ja pian tulin roolistani riippuvaiseksi. En osannut olla oma itseni ja jäin kiinni näyttelemiseen.”
Tupakan jälkeen tuli alkoholi. Sitä seurasi kannabis ja lopulta nopeassa tahdissa kaikki muukin, mitä Pakkanen uusien ”kavereidensa” kanssa käsiin sai: pillerit, sienet, amfetamiini, subutex ja myöhemmin myös kokaiini. Sillä, mitä hän veti, ei ollut enää mitään väliä.
”Minut sai helposti yllytettyä tekemään tyhmyyksiä, koska halusin olla osa porukkaa. Ja lunastaakseen oman paikkansa, piti tehdä koko ajan enemmän ja kovempia juttuja. En osannut eikä kukaan muukaan osannut pysäyttää sitä kierrettä”, Pakkanen sanoo.
”Sain käytökselläni vanhempia kavereita ja suojamuurin. Lisäksi sain omien tappeluiden avulla sellaisen maineen, ettei minua uskallettu kiusata. Poukkoilun porukasta toiseen ja vaihdoin käytöstäni kuin kameleontti väriä. Kaipasin edelleen omaa ydintiimiä. Se minulta puuttui.”
Laitosten kautta kadulle
Ensimmäisen kerran Pakkanen otettiin väliaikaisesti huostaan, kun hän oli 13-vuotias. Ja kun hän 30 päivän jälkeen pääsi takaisin kotiin, sitä piti juhlia – tietysti pillereillä. Pakkanen jäi äidilleen kiinni tekemisistään ja lähti karkuun.
”Karkailin jatkuvasti kotoa ja 14-vuotiaana minut otettiin pysyvästi huostaan. En saanut nuorena oikeanlaista tukea. Enkä pyytänyt apua aikuisilta, koska sen olin päättänyt koulussa opettajien käytöksen takia. Huostaan otettuna laitoksissa tutustuin uusiin nuoriin ja uusiin päihteisiin, ja se maailma tuli entistä tutummaksi. Se oli minulle huono vaihtoehtoja ja ongelmat syvenivät.”
Pakkanen oivalsi, että monet ihmiset maksavat tuotteesta tilisiirtona ja luottavat siihen, että myyjä lähettää tuotteen.
Rahoittaakseen omaa huumeiden käyttöään Pakkanen alkoi tehdä petoksia ja varastella. Kätevimmin se kävi nettikirpputoreilla. Pakkanen oivalsi, että monet ihmiset maksavat tuotteesta tilisiirtona ja luottavat siihen, että myyjä lähettää tuotteen. Pakkanen oli myyjä, joka ei lähettänyt mitään, koska hänellä ei ollut mitään muuta kuin loistavat puhujan taidot. Se riitti.
Pakkaselta löytyi Playstation-konsoleita, lemmikkejä, golfosakkeita ja vaikkapa Rammsteinin vuoden 2010 Helsingin konsertin lippuja, jotka menivät aivan kuumille kiville. Rahaa tuli, joskus isojakin summia, ja siitä seurasi uusi stressi. Puhelin soi koko ajan, joten numeroa ja osoitetta piti vaihtaa, ettei jäisi kiinni.
”Rikosrekisteriini kertyi 547 merkintää. Suurin osa on talousrikoksia ja eri suuruisia petoksia. Joitain pahoinpitelyjä on myös. Käytin ihmisiä hyväksi ja se tuntuu vieläkin ihan hirveältä. Olen joutunut käymään asian läpi itseni kanssa. Tänä vuonna rekisterini onneksi puhdistui.”
Suuren osan aikuisuudestaan Pakkanen on elänyt ilman vakituista osoitetta päihdekuntoutuksessa, vankilassa, kavereiden nurkissa tai kadulla. Päihdeporukoissa asunnot olivat usein täynnä ihmisiä ja tuhoutuivat täysin. Välillä Pakkanen joutui olemaan niin pitkään ilman suihkua, että alkoi haista. Vankilassa vietettyjä vuosia kertyi yli neljä.
”Vapauduin kadulle, koska tuomiot olivat tavallisesti niin lyhyitä, ettei mitään hoitopaikkaa tai asuntoa ole järjestetty. Olin hyvä puhumaan kämppiä itselleni, vaikka luottotietoja ei ollut. Suuri ongelma oli elämäntaitojen puuttuminen. Maksoin maksimissaan yhden vuokran. Pian huumeet ja rikokset veivät uusiin ongelmiin ja piti vaihtaa paikka, kun viranomaisilla oli haku päällä.”
”Likainen rotta” katsoo peiliin
Pakkanen joutui ensimmäisen kerran katkolle 18-vuotiaana. Hän painoi 57 kiloa ja psykoosissa. Sen jälkeen lopettamisyrityksiä oli monta, yksi vakavimmista vuonna 2012. Silloin hän oli ihastunut naiseen ja haaveili parisuhteesta sekä ihan normaalista elämästä. Parisuhde kuitenkin epäonnistui. Samaan aikaan Pakkasen työsuhde purettiin, koska hänen rikosrekisterinsä paljastui. Uusi syöksy oli valmis.
Pakkasen sanoo, että hänellä on ollut mukanaan myös hyvää tuuria. Päihdeporukoissa ihmishenki ei ole niin arvokas kuin pitäisi. Henki voi lähteä hölmöilystä eli siitä, että valehtelee tai vetää välistä väärältä tyypiltä. Huumemaailma on Pakkasen mukaan muuttunut yhä väkivaltaisemmaksi ja uhkaa yhä nuorempia. Vaikutuksen alaisena käytös voi olla kontrolloimatonta.
”Kerran eräs hormoneja käyttävä tyyppi istui päälläni ja hakkasi minua kokonaisen vartin. Kuoleman vaara on tuollaisessa maailmassa todellinen. Vuonna 2010 meinasin kuolla lääkkeisiin, joita itse otin liikaa. Henki salpaantui ja jouduin sairaalaan.”
Vähitellen tyhjyyden tunne alkoi voimistua Pakkasen sisällä. Hän näki ja koki samaa kurjuutta vuodesta toiseen. Elämä ei muuttunut tai varsinkaan parantunut, eikä käteen ollut jäänyt mitään. Pakkasella ei ollut perhettä, puolisoa eikä omaisuutta. Kaikki hänen tavaransa mahtuivat reppuun.
Huumeet Pakkanen lopetti 2016, ja viimeinen retkahdus juomaan tapahtui risteilyllä tammikuussa 2017. Retkahduksen jälkeen hän oli viimein valmis myöntämään, ettei selviä yksin vaan tarvitsee apua. Siihen asti hän oli yrittänyt ylpeänä omilla ehdoillaan, mutta turhaan.
”Katsoin itseäni ryyppäämisen jälkeen peilistä ja sanoin ’likainen rotta, miten sinä voit tehdä noin, vaikka ihmiset ympärillä haluavat auttaa?’. Silloin takki tyhjeni ja olin valmis.”
Kysykää ihan mitä tahansa
Pakkanen on tehnyt päihdevalistuskasvatusta vuodesta 2018. Freestylen mukana hän on kiertänyt kouluilla puhumassa nuorille vuodesta 2019. Työssä Pakkasta kiehtoo ajatus siitä, että omista kokemuksista voisi olla apua toisille ihmisillä. Ehkä kaikkien ei tarvitsisi tehdä samoja huonoja valintoja kuin hän on tehnyt.
”Ensimmäiset pari tuntia koululla olivat jännittäviä ja rankkoja. Annan itsestäni niin paljon. Siihen kuitenkin tottuu nopeasti ja pian se tuntuu hienolta. Kannustavinta on nähdä palo nuorten silmissä. He aistivat rehellisyyden ja haluavat kuulla oikeita faktoja, eivät mitään päihteiden romantisointia tai demonisointia. Ja nyt puhuu oikea ihminen, jolla on oikea päihdetausta.”
Nykyiselle vastuulliselle kokemusasiantuntijatyöskentelylle tärkein edellytys on, että henkilön oma toipumisprosessi on riittävän pitkällä.
Palaute on Pakkasen mukaan ollut pelkästään positiivista, sekä opettajilta että nuorilta. Pakkanen huomioi nuorten iän ja kokemusmaailman, eikä pelottele. Häntä on kiitelty muun muassa siitä, etteivät esitykset ole kankeita, vaan rentoja ja aitoja uusinta fakta- ja tilastotietoa unohtamatta.
Pakkanen kertoo yllättyneensä siitä, miten tunneälyltään kehittyneitä peruskoululaiset tytöt monesti ovat verrattuna poikiin. Siinä missä pojat kysyvät ”kova jätkä” -kysymyksiä huumeiden hinnoista, vahvuuksista ja vankilasta, tyttöjä kiinnostaa enemmän ”sydämen asiat” ja esimerkiksi Pakkasen nykyiset välit omaan perheeseen.
”Yläkoulussa annan oppilaille mahdollisuuden kysyä ihan mitä tahansa ja lupaan vastata kaikkiin kysymyksiin. He voivat myös halutessaan pyytää opettajan pois luokasta. Se voi vapauttaa tunnelmaa ja synnyttää luottamusta, koska opettaja on auktoriteetti, ja joskus ehkä myös liian tuttu. Sen jälkeen keskustelemme vain me.”
Vertaistuen voima
Pakkanen uskoo, että nuorena häntä olisi auttanut vertaistuki. Kokemusasiantuntijoita ei hänen teinivuosinaan juurikaan arvostettu. Heidät nähtiin vanhoina juoppoina, joilla ei voi olla kovin tärkeää annettavaa. Näiden ex-käyttäjien tarinat pahimmillaan viehättivät enemmän kuin vieroittivat. Nykyiselle vastuulliselle kokemusasiantuntijatyöskentelylle tärkein edellytys on, että henkilön oma toipumisprosessi on riittävän pitkällä. Tämän lisäksi ymmärretään, että omien rankkojen kokemusten työstämisen ja reflektoimisen tueksi tarvitaan teoreettista tietoa ja toimintavalmiuksia käyttää omia kokemuksiaan eri tilanteissa. Kokemusasiantuntijaksi voikin nykyään kouluttautua monien eri tahojen kautta.
Nyt tilanne on Pakkasen mukaan mennyt paljon parempaan suuntaan. Ongelma on kuitenkin edelleen se, ettei päihdekasvatus kuulu koulujen varsinaiseen opetussuunnitelmaan. Siksi hän haluaa tehdä oman osansa kiertämällä kouluilla puhumassa ja auttamassa näin oppilaiden lisäksi myös opettajia. Palautteen mukaan ulkopuolinen päihdekasvatus koetaan kouluilla tärkeäksi ja paikkakuntakohtaiset kiertueet venähtävät helposti jopa pariviikkoisiksi kuten esimerkiksi Rovaniemellä helmi-maaliskuussa. Korona-aikaan koulukeikkoja on tehty etänä, mutta nyt enenevissä määrin Eetu on päässyt kohtaamaan oppilaita taas myös livenä.
”Kerron nuorille, että jokaisella tulee olla joku luotettava aikuinen ihminen, jonka kanssa voi puhua ongelmistaan tai vaikeista tilanteista. Se on kaikkein tärkein asia ja antaa perspektiiviä. Usein ongelma pienenee, kun se voi jakaa. Tai ainakin saa uutta näkökulmaa.”
Pakkasen mukaan päihderiippuvaisilla on ongelmia tunnesäätelyn kanssa. Se tarkoittaa, että hyvät asiat tuntuvat tosi hyviltä ja ikävät asiat tosi pahoilta. Silloin nousee synkkiä ajatuksia, joita voi olla vaikea kestää. Ja usein ensimmäisen ajatus on hukuttaa päihteisiin ne sietämättömät tunteet. Sen takia vertaistuki auttaa: voit puhua ihmiselle, joka on kokenut samana ja ymmärtää sinua – usein nopeammin ja paremmin kuin mitä itse alkuun pystyt.
Psykoterapiaa Pakkanen suosittelee vasta pidemmällä raittiuden tiellä oleville. Terapiassa käsitellään yleensä niin raskaita asioita, että siihen pystyäkseen on hyvä saada vähän etäisyyttä.
”Itselleni negatiiviset tunteet eivät enää synnytä päihdemielitekoja. Olen saanut päihteisiin jo riittävästi etäisyyttä. Kysymys ei siis ole enää pidättäytymisestä, vaan terveestä elämäntavasta.”
Lue lisää aiheesta:
