VIILTÄVÄ HÄTÄHUUTO: Nuoren viiltely ei ole yksi teini-ikään kuuluvista vaiheista 

Nuoren viiltely ei ole yksi teini-ikään kuuluvista vaiheista

Yrittääkö nuori peitellä viiltelyn jälkiä tai ovatko ne avoimesti esillä? Kummassakin tapauksessa kyse on vakavasti otettavasta asiasta. Viiltely ei ole teiniangstia, vaan epätoivoinen yritys selvitä pahasta olosta. 

Suomalaisista nuorista 11,5 prosenttia viiltelee itseään. Yleisintä viiltely on 13-15 -vuotiaiden tyttöjen kohdalla. Viiltelyn taustalla voi olla monenlaisia syitä, kuten yksinäisyyttä, masennusta, ahdistuneisuutta tai syömishäiriöitä. Se voi olla yhteydessä esimerkiksi huonoihin väleihin perheenjäsenten kesken, runsaaseen alkoholin tai muiden päihteiden käyttöön tai vanhempien avioeroon. Myös sellaiset perhetilanteet, joissa nuori joutuu kantamaan ikätasoonsa nähden liikaa vastuuta, ovat yleisiä itseään viiltelevillä nuorilla, kertoo Savonia ammattikorkeakoulun lehtori, FT Marja-Liisa Rissanen.

Osa nuorista pyrkii peittelemään jälkiään, kun taas osalla jäljet ovat avoimesti esillä. Tutkimusten mukaan ne nuoret, joilla viiltelyjäljet ovat vaikeimmin nähtävissä, kuten reisien sisäpinnoilla, voivat psyykkisesti kaikkein huonoiten. Viiltely on aina hätähuuto, jolla nuori pyrkii joko tietoisesti tai tiedostamatta saamaan apua, ja siihen pitää puuttua välittömästi.

Viiltely on keino selvitä

Viiltely on toki konkreettisena tekona yksi itsetuhoisuuden muoto, mutta lähes aina sen taustalla on kuitenkin halu selviytyä. Viiltely on epätoivoinen yritys muuttaa henkinen pahaolo helpommin hallittavaksi fyysiseksi kivuksi. Viiltelyn taustalla on monia edeltäviä tekijöitä, mutta usein tarve viillellä kumpuaa siitä, että nuoren elämässä tapahtuu muutoksia, joiden hallinta ei ole hänen omissa käsissään. Nuoren kokemus omasta selviytymisestään saa hänet viiltelemään. Ahdistusta ja henkistä kipua on vaikea sietää, kun ei osata sanoa, mihin oikeastaan sattuu. Viiltelemällä kipu tulee konkreettiseksi ja näin helpommaksi käsitellä. Viiltelyn pohjimmainen tarkoitus ei kuitenkaan ole itsensä satuttaminen, vaan se on ennen kaikkea selviytymiskeino kaoottiseksi koetussa tilanteessa ja henkisessä ahdingossa.

Pääosa nuorista tietää, että viiltely ei ole se keino, joka auttaa pysyvästi, mutta heillä ei välttämättä ole tietoa muusta, Rissanen kuvailee.

Osalla viiltely toimii – olo helpottuu hetkeksi, mutta sen jälkeen seuraa häpeä, syyllisyys ja nolous. Nuoret kokevat viiltelyn outona, epänormaaalina ja puuttumista vaativana toimintana, ja heidän mukaansa jokaisella, joka siitä tietää, on mahdollisuus auttaa. Viiltely nähdään kuitenkin usein huonona käytöksenä tai manipulointikeinona, eikä ymmärretä, että kyseessä on avunpyyntö.

Tilannetta pahentaa, jos vanhemmat jättävät lapsen selviytymään asioistaan itse. Nuori haluaa, että joku huomaa hänet ja osoittaa välittävänsä, huolehtii hänestä haukkumatta, uhkailematta tai rankaisematta ja keskustelee hänen kanssaan siitä, mitä viiltelyn taustalla on. Paha olo ei poistu kuin tutkimalla sen alkusyitä.

Viiltelyyn on riski jäädä koukkuun, ellei muita keinoja pahan olon helpottamiseksi löydy. Aina on olemassa myös suuren henkeä uhkaavan verenhukan tai vakavan tulehduksen riski.

Mistä apua?

Rissasen mukaan viiltelyyn yhdistyy usein vanhempien kyvyttömyys auttaa. Vanhemmilla ei ole välttämättä tarpeeksi tietoa viiltelystä. Vanhemmat voivat lähteä pyytämään apua esimerkiksi koulun terveydenhoitajalta, koulupsykologilta tai nuoripsykiatrian poliklinikalta, mutta se olisi tärkeää tehdä yhdessä nuoren kanssa, Rissanen neuvoo. Vanhempien tulisi ilmaista huolensa ja puhua asiasta nuoren kanssa syyttämättä tai syyllistämättä ketään. On tärkeää, että vanhemmat tunnistavat viiltelyn toiminnaksi, jota nuori ei pysty hallitsemaan, jotta he eivät lähde määrittelemään nuorta viiltelyn kautta.

Nuoria auttaa myös Nuorten Kriisipiste ja Mielenterveyseuran Kriisipuhelin. Helsinki Mission Nuorten kriisipiste Helsingissä tarjoaa maksutonta ja luottamuksellista keskusteluapua kriisityöntekijän kanssa 12–29-vuotiaille nuorille, aikuisille, pareille ja nuorten perheille. Käyntipäivystys palvelee tiistaista torstaihin klo 9–11 osoitteessa Albertinkatu 33.

Kriisipuhelimen tavoitteena on helpottaa henkistä hätää keskustelun kautta. Päivystäjä auttaa soittajaa pohtimaan keinoja oman tilanteensa helpottamiseksi ja ongelmien ratkaisemiseksi.

Valtakunnallinen kriisipuhelin

päivystää numerossa 010 195 202

arkisin klo 9.00–07.00

viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 15.00–07.00

Kriisipuhelimeen voi soittaa nimettömänä. Puhelimessa vastaavat kriisityön ammattilaiset sekä koulutetut vapaaehtoiset ympäri Suomea.

Arabiankielinen kriisipuhelin 040 195 8202

ma,ti,to,pe klo 11.00– 15.00 ja ke klo 18.00– 22.00. Soittaa voi myös englanniksi.

Akuuteissa kriisitilanteissa kannattaa olla aina yhteydessä oman alueen kriisipäivystykseen tai psykiatrian päivystykseen.

Teksti: Janita Virtanen, Kuva Lehtikuva

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vieritä ylös

Kirjaudu tästä