Sallimmeko vammaisille samat seksuaalioikeudet kuin valtaväestölle? Kenen tehtävä on päättää, millainen seksi heille kuuluu tai ei kuulu?
Outi Suoranta
Näitä ingressin kysymyksiä ei edes pitäisi esittää, sillä kehitysvammaisella on samanlaiset seksuaaliset tarpeet ja yhtäläiset oikeudet kuin vammattomillakin. Kehitysvammaiset lapset käyvät läpi samat fyysiset seksuaalisen kehityksen vaiheet kuin muutkin lapset. Eikä vamman tarvitse olla kehitysvamma. Se voi olla myös jälki vakavasta liikenneonnettomuudesta, jossa hyvin aktiivista seksuaalielämää viettänyt halvaantuu. Tarvitseeko tuolloin seksuaalisuuden hiipua pois? Sanayhdistelmä vammaiset ja seksi ei kuulu peruspuheenaiheisiin, koska seksuaalisuus itsessään on intiimi, hyvin henkilökohtainen asia. Sellainen josta puhuminen aiheuttaa hämmennystä, vaikka Kaalimadon radiomainokset saattavatkin lasta päiväkotiin. Mainosten vähäpukeiset naiset tai boksereita mainostava miesjumala on jokapäiväistä bussipysäkeillä seisoville.
Tabusta näkyväksi ja todeksi
Valtaväestön seksuaalisuus muuttuu koko ajan näkyvämmäksi, mutta vammaisten osalta kiinnostusta seksiin ja seksuaalisuuteen piilotellaan: ”eihän niillä nyt voi olla haluja”. Väärin. Vammaisuus ei poista ihmisen seksuaalisuutta, olipa vamma mikä tahansa.
”Vammaisten yksilöllinen seksuaalisuus, sukupuolen moninaisuus, seksuaalinen suuntautuminen ja seksuaaliset mieltymykset ovat aina olleet tabuja. Vasta aivan viime vuosien aikana aiheesta on alettu puhumaan enemmän ja se muuttuukin yhtäkkiä näkyväksi ja todeksi”, toteaa erityistason seksuaaliterapeutti (NACS), seksuaalikasvattaja (SSS), seksuaalineuvoja (SSS) ja kuntoutuksen ohjaaja (Amk) Tanja Roth Kynnys ry:stä.
Roth työskentelee Oulussa seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämistyön parissa, ja on reilu vuosi sitten kirjoittanut oppaan Avusta ja ohjaa seksissä turvallisesti.
”Halusinkin herättää keskustelua, ja muuttaa vammaisten seksuaalisuuden yhtä näkyväksi kuin mitä se on valtaväestön keskuudessa. Silti keskustelut jäävät vielä varsin pieneen piiriin, eikä esimerkiksi seksissä avustamiseen uskalleta ottaa kantaa niin laajasti kuin tarvetta olisi.”
Yhteiskunnassa vallitsee vahvat ja vanhat mielikuvat siitä voiko vammainen harrastaa seksiä tai olla seksuaalisesti erilainen tai aktiivinen. Aiempien vuosikymmenten pakkosteriloinnit ja vanhakantainen seksuaalikasvatus ovat tehneet omat osansa, ja moni vammainen edelleen luulee, ettei heillä ole lupaa harrastaa seksiä tai heillä ei ole oikeaa tietoa. Taustalla voi olla vanhempien halu suojella vammaista lasta, ja käytännössä kieltää häneltä seksuaalisuus, halut ja rakkaus. Myös pelko siitä, että vammainen rakastuu ja saa vammaisen lapsen voi olla ylitsepääsemätöntä edelleen.Vammaisen seksuaalisuutta vastustajien osalta Roth haluaa kääntää ajatuksen heidän omaan seksuaalisuuteen. Kenelle seksuaalisuus on siis ongelma, vammaiselle vai muille?
”Vastustajalla itsellään oma suhtautuminen seksiin tai seksuaalisuuteen ei välttämättä ole luonteva, jolloin keskusteluyhteys on kaikkea muuta kuin hyväksyvä.”
Avustettua seksiä?
Roth haastatteli opasta tehdessään paljon vammaisia seksuaalisuudesta, rakkaudesta, haluista ja seksistä. Aivan kuten valtaväestön keskuudessa, myös vammaisten osalta jako voimakkaasti kahteen eri näkemykseen oli huomattava: osalle seksi on yhtä normaali ja tärkeä puheenaihe kuin kaupassa käynti, ja osa taasen ei halua kuullakaan seksistä puhuttavan, saati sitä ajatella.
”Molemmat mielipiteet on yhtä ymmärrettäviä, eikä toisen puolesta voi päättää suuntaan tai toiseen. Näin on kuitenkin äänettömästi tehty pitkään, ja vammaisten seksuaalioikeudet eivät toteudu yhtä laajasti kuin valtaväestön osalta.”
Vammaisella ei ole yhtä laajaa mahdollisuutta vaikuttaa pinnalla olevaan ilmapiiriin, ja Roth törmäsi haastatteluissaan siihen, että vammaiset tarvitsevat ääneen lausutun ja kirjoitetun luvan seksuaalisuuteen. Toki kehitysvamman vaikeusaste vaikuttaa siihen, miten seksuaalisuus näyttäytyy, mutta se ei tarkoita sitä, ettei seksuaalisuutta olisi. Moni ei vieläkään tiedä, että on olemassa seksuaalioikeudet jotka kuuluvat kaikille ihmisille. On täysi oikeus ja lupa vaikka itsetyydytykseen omassa huoneessaan.
Seksuaalikasvatus keskittyy liian usein vain raskauden ja tautien ehkäisyyn, mutta samalla tulee ehkäistyä mahdollisuus rakkauteen. Roth kertoo, kuinka vammaisten osalta sorrutaan jopa totaaliseen rakkauden ja läheisyyden kieltämiseen. Perusteluna on: ”nämä ihmiset eivät ymmärrä”.
Päinvastoin, toisen kädestä pitäminen voi olla vammaiselle todella iso osa hyväksyntää. Pienen läheisyyden ei aina tarvitse johtaa yhdyntään, eihän se mene niin valtaväestölläkään. Muutenkin seksistä ajatellaan liian yhdyntäkeskeisesti, kun se on paljon muutakin.Vaikeimmin kehitysvammaisilla kiinnostus seksuaalisuuteen saattaa olla toisinaan vähäisempään, mutta silti sallittua. Tällöin esimerkiksi hoitohenkilökunnalla on oltava valmiutta ja tietoa seksuaalisuuden kohtaamisesta asiakas- tai potilastilanteissa.
Monesti tulee vastaan tilanteita, joissa vähätellään eri tavoin vammaisten ihmisten oikeuksia ja tarvetta saada tietoa seksuaalisuudesta sekä seksuaalisten tarpeiden ilmenemistä. Esimerkiksi tilanteet, missä itsetyydytys kielletään tai henkilö ei osaa tyydyttää itseään vaikka tarvetta olisi, saattavat aiheuttaa helposti haastavaa käyttäytymistä.
”Asenteilla on paljon vaikutusta siihen, millaisena vammaiset nuoret itsensä näkevät ja kokevat. Liian usein seksuaalisuus ei kuulu siihen.”
Roth kertoo oppaassaan seksissä avustamisesta ja seksiavustajan mahdollisesta ammattinimikkeestä. Avustajan ammatillinen ja asiallinen suhtautuminen seksuaaliasioihin tekisi esimerkiksi kondomin asettamisessa tarvittavan avustamisen luontevaksi eikä niinkään seksistiseksi tilanteeksi.
”Ihannetilanne olisi se, että yllä kuvattu tilanne on molemmille osapuolille täysin hyväksyttävä, eikä siinä olisi mitään hävettävää, koska kyse on seksuaalisen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä sekä turvaamisesta. Olisikin hyvä eritellä henkilökohtaisen avustajan ja seksissä avustavan tittelit ja tehtävät. Tällöin säästytään myös puolin ja toisin hyväksikäyttöepäilyksiltä.”
Roth toteaa, että koulutusta tarvitaan, samoin mielikuvien kirkastamista. Seksissä avustaminen voi olla aktiivista tai passiivista. Jälkimmäisessä kyseessä voi olla vaikkapa porno-dvd:n käynnistäminen tai seksivälineen antaminen, asettaminen ja puhdistaminen tai toisaalta koristautumisen avustaminen.
”Aktiivisessa avustamisessa voi vaikkapa auttaa vammautuneet ihmiset lähekkäin ja toisinaan tarvitaan apua esimerkiksi johonkin asentoon asettelemisessa tai asennon vaihtamisessa toiminnallisen seksin mahdollistamiseksi. Ketään ei voi pakottaa avustamaan seksissä, vaan juuri siksi tästä pitää puhua ja tehdä päätöksiä tehtävien eriyttämisen puolesta.”
Muutoksen eturintamassa
Seksiavustajan ammattinimikettä ei vielä löydy, mutta Roth toivoo, että niin tapahtuu lähivuosien kuluessa. Tampereella ollaan muutoksen eturintamassa. Muun muassa Kaupunkilähetys on järjestänyt asiakkaille seksuaalisuuteen liittyviä teemakeskusteluita. Kaupungin omana tuotetun kehitysvammaisten palveluiden palvelupäällikkö Marjaana Räsänen uskoo, että asenteet vapautuvat tulevaisuudessa, mutta muutos vaatii paljon töitä. Osa ongelmista johtuu henkilökunnan ikäjakaumasta, sillä selvästi iäkkäämmät hoitajat eivät yksinkertaisesti halua puhua seksuaalisuudesta saati sitten vapautuneesti myöntää, että vammaisillakin on tarpeita.
Räsänen kertoo eräästä päivätoiminnan asiakkaasta, jolla seksuaalisuus ja hyvän olon tunne näyttäytyy eri sukupuolen vaatetuksena. Tätä suuntautumista ei sallita kotioloissa, mutta työ- ja päivätoiminnassa kyseinen mies saa pukeutua naisen vaatteisiin, eikä siinä ole muiden mielestä mitään erikoista.
”Voi, kunpa tästä vapautuneisuudesta saisivat muutkin inspiraatiota madaltaa mielipiteitä”, Räsänen toivoo.
Seksuaalisuuden kanssa ei olla sinuja, ja vammaisilla tämä turhautuminen näkyy joskus käyttäytymishäiriöinä. Räsänen kertoo, kuinka vasta aivan viime vuosina näiden häiriöiden syys-seuraus-palettiin nostettiin seksuaalisuuden mahdollisuus. Ristiriita vartalon ja mielen välillä sekä tunteiden hallinta ei ole vammaisilla aina tuttua, ja nämä saattavat näkyä vahvana miellyttämisen tarpeena tai mustasukkaisuutena.
”Tiedän erään tapauksen, jossa nuori nainen raiskattiin useita kertoja, ja hän sai siitä mielikuvan, että näin saa aina tehdä.”
Seksuaalisuus ja läheisyyden tarve näkyvät yksikön esimies Heidi Mäntyniemen mukaan viikoittaisella tasolla. Juuri siksi tietoa sekä asiakkaiden että henkilökunnan keskuudessa halutaan lisätä, ja Mäntyniemi lähteekin seksuaalineuvojakoulutukseen.
”Kehitysvammapoliklinikalla on yksi seksuaaliterapeutti, jonka asiakkaina on kaikki Pirkanmaan alueen vammaiset. Hyvä, että on edes yksi, mutta täysin ylityöllistetty ja hänen luokseen hakeudutaan vasta aivan liian myöhään.”
Jo nyt yksiköillä on käytössään mies- ja naisnuket sekä erilaiset viittomat ja eleet, joilla haetaan yhteistä keskusteluväylää seksuaalisuuteen ja läheisyyteen. Yksiköissä ei siis harrasteta villisti seksiä, mutta kynnys itsetyydytykseen ja yövierailuihin on matalammalla, ja juuri siksi selvä tilaus seksuaalineuvonnalle on lausuttu ääneen. Toki edelleen löytyy hoitohenkilökuntaa joka kokee, ettei seksivälineiden tilaus tai seuralaispalvelulle soitto kuuluu hänen työtehtäviin. Vammaisten arkeen tarvitaan yhä enemmän henkilöitä joille seksuaalisuus on luontevaa.
Mäntyniemen koulutus kestää puolitoista vuotta, ja tulevaisuudessa seksuaalineuvontaa saa paitsi noin 130 työntekijää, mutta myös noin 300 asiakasta. Joskus jopa tiedon saanti tyydyttää, ja luvan anto riittää.
Räsänen myöntää, että paljon hyvää on jo tehty asioiden eteen, mutta järkyttävän paljon tehtävää on vielä edessä. Tänä vuonna suurta muutosta ei ole odotettavissa, eikä vielä ensi vuonnakaan. Asennemuutoksen peräänkuuluttava Räsänen haluaisi myös nähdä virkamiestasolla tehtyjä päätöksiä ja yleislinjauksia, sillä kentällä työskentelevien työ helpottuisi niiden myötä huomattavasti.
”Myös järjestöjen osalta työ on vaikeaa, sillä henkilökohtaisten avustajien kilpailutus on viime vuosina ajettu mahdottomaan tilanteeseen. Miten ikinä vammainen voisi puhua seksuaalisuudesta, kun ympärillä olevat ihmiset vaihtuvat jatkuvasti, samoin niiden asenteet?”
Seksi osa arkista elämää
Kehitysvammaisen ihmisen seksuaaliset tarpeet ja oikeus niiden yksilölliseen tyydyttämiseen ei aina ole itsestään selvä asia. Esimerkiksi seksuaalinen suuntautuminen, vaihtuvat seksikumppanit ja vanhemmuus ovat edelleen ristiriitoja ja hämmennystä herättäviä asioita.
Tosin nämä ovat valtaväestön keskuudessa täysin hyväksyttäviä ja luontaisia asioita yksilön kehityksessä. Miksi eväisimme nämä samat oikeudet vammaisilta ihmisiltä? Matka seksuaalisuuteen vaatii tukea ja tietoa, ja vammaisten osalta ne on karsittu minimiin tai piilotettu, vaikka niiden pitäisi olla näkyvä osa vammaispalveluja. Kenelle seksi siis on ongelma, vammaisille vai meille muille?
Kuva: Lehtikuva / Pekka Sakki
